Keusotella ei, mutta muissa Uudenmaan kunnissa kyllä

Merkillistä hitautta Keusoten koronarokotuksissa. Mm. Keravalla voi jo 1951 ja sitä ennen syntyneet voivat tilata koronarokotukseen ajan, kuten useissa muissakin kunnissa Uudella maalla. Keusote ei ole toiminut nyt asukkaidensa pathaaksi.

"17. maaliskuuta 2021 - ​Kerava aloittaa vuonna 1951 ja sitä aiemmin syntyneiden koronarokotukset. Aikoja tämän ikäryhmän rokotuksiin on avattu ja ne ovat varattavissa nyt. Aika rokotukseen varataan ensisijaisesti HUSin sähköisen koronarokotusaika.fi-palvelun kautta. Myös vuonna 1951 ja sitä aiemmin syntyneiden kanssa samassa taloudessa asuvat omaishoitajat sekä samassa taloudessa asuvat yli 65-vuotiaat ovat oikeutettuja rokotukseen. Alle 70-vuotiaat samassa taloudessa asuvat henkilöt voivat varata ajan vain puhelimitse."

Mistä hitaus johtuu?

Ennen 1951 syntyneet kuuluvat "suuriin ikäluokkiin", joten heitä on eniten , myös Keusoten alueella.
1131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

https://yle.fi/uutiset/3-11300232

Miten homma etenee muissa uudenmaan kunnissa ja muualla Suomessa.
Perin mielenkiintoisessa jamassa tämä 3 terveyskeskuksen omaavan Nurmijärven rokotusten eteneminen.

Kukahan antaisi oikean selityksen. Keusote ei pitänyt puoliaan rokotusten jaossa, tulikohan nukuttua ja vaan odoteltua?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Merkillistä hitautta Keusoten koronarokotuksissa. Mm. Keravalla voi jo 1951 ja sitä ennen syntyneet voivat tilata koronarokotukseen ajan, kuten useissa muissakin kunnissa Uudella maalla. Keusote ei ole toiminut nyt asukkaidensa pathaaksi.

"17. maaliskuuta 2021 - ​Kerava aloittaa vuonna 1951 ja sitä aiemmin syntyneiden koronarokotukset. Aikoja tämän ikäryhmän rokotuksiin on avattu ja ne ovat varattavissa nyt. Aika rokotukseen varataan ensisijaisesti HUSin sähköisen koronarokotusaika.fi-palvelun kautta. Myös vuonna 1951 ja sitä aiemmin syntyneiden kanssa samassa taloudessa asuvat omaishoitajat sekä samassa taloudessa asuvat yli 65-vuotiaat ovat oikeutettuja rokotukseen. Alle 70-vuotiaat samassa taloudessa asuvat henkilöt voivat varata ajan vain puhelimitse."

Mistä hitaus johtuu?

Ennen 1951 syntyneet kuuluvat "suuriin ikäluokkiin", joten heitä on eniten , myös Keusoten alueella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu