Kiina hakee voimalla ja perinteellään oman osuutensa maailmastamme

Kiinalaisia ohjastetaan tavallansa - eikä kaikki ole vähemmistöisen lännen USA-hallinnassa

Isänmaallisuus on ensimmäinen tie kohden kansallista itsetuntoa, joka luo osaltansa kilpailukykyä niin kauppaan kuin sotatilassa puolustustahtoa - näin myös Yhdysvalloissa, joka on jo kutsunut Kiinaa haasteeksi, ellei peräti uhaksi, joka on enää vaaksan päässä vihollisuudesta.
..
YLE: "Punaturismi on Kiinassa vilkkaampaa kuin koskaan – Intoa lisäävät kommunistipuolueen satavuotisjuhla ja kasvava kansallismielisyys"

~ https://yle.fi/uutiset/3-11996595 -

..
Kukin valtio haluaa ylläpitää omaa identiteettiä, on se sitten perittyä, hankittua kuin kasvatettua - on vain astevaihtelua miten sitä arvostelemme. Tässä kohdin läntinen maailmanjärjestysihanne näkee kommunismin paheeksi ja "pahan valtakunnan ilmentymäksi" - esimerkkinä muinoinen Neuvostoliitto, jonka pahuuden markkinoi aiempi ja hyvin suosittu us-presidentti Ronald Reagan.

Kommunismi on jo aiemminkin julistettu peloksi, uhaksi jopa viholliseksi - tuota ilmentymää kutsuttiin US' ssa mccarthyismi' ksi - oli pelko, että kommunismi Neuvostoliiton ohjaamana pääsee toteuttamaan laajan proletariaatin vallankumouksen maailmallisena tapahtumasarjana - esimerkkejä oli monia - sen torppaamisyrityksinä - muun muassa Vietnam, jossa US kävi verisen sodan - häviten aatteellisesti.

Kiina on ylpeä saavutuksistaan, eikä syyttä, sillä se on kasvanut maailmanennätystahtia maailman suurimmaksi taloudeksi (bkt/PPP - IMF 2016), talousvaikuttajaksi kuin viejäksi - ollen kauppias kaikkialle, sen valtavan tuotantokoneiston osalta.

Kiinan tuotantokoneistoa tehosti, nopeutti ja kehitti myös läntisen valmistuskoneiston siirtyminen monin osin Kiinaan - hakemaan kolmea ominaisuutta:

1) Hyvin edullinen toveri, joka ei lakkoile ja on oppivainen, 2) Heti tehtaan oven takana maailman suurin sisämarkkinapotentiaali ja 3) Alussaan lähes olemattomat ympäristölait, ja näin lännenmies kävi "tuikkaamassa jätöksensä kiinalaisten taskuihin".

Kiina edustaa ihmiskunnasta omalla populaatiokoollaan jo osaa 1,4/8,0 - sen ollen Intian ohella maailman suurin ja tuo koko antaa Pekingille voimaa hakea osuuttaan maailmallisuudesta.

Kiina on presidenttinsä Xi Jinping' in sanoin jo ilmaissut, ettei maailmaa johdeta enää yhdestä näkökulmasta - sen ollen viime vuosisadan perintönä Yhdysvallat. Tuo amerikkalainen hegeonia-aika on ohi ja kuten hyvin on ilmaistu amerikkalaisen laatuaviisin The Newsweek' in kannessa - "The China's Century" - tarkoittaen että saatamme elää kohta kiinalaista vuosisataa. Mikään ei ole lopulta pysyvää - olihan Kiina jo 1400-luvun alussa maailman vaikuttavin (Yongle Emperiour).

Läntinen maailma omassa sananvapaudessaan pitää nykymuotoista demokratiakehitystä oikeusvaltioperiaatteineen oikeana muotona elää, tavoitella asemaa kuin pitää hegemoniaa opastaen muita "oikealle tielle" - sekaantuen ja sitkeutuen osin viekkaasti rahalla ja suortemmin asein muiden omiin sisäisiin asioihin.

Toisten sisäisiin asioihin sotkeutumista ei kiinalainen maailmankuva ja -käsitys hyväksy, vaan Kiina kunnioittaa muiden sisäisiä asioita heidän ominaan - esimerkkinä tämän päivän Etiopia.

Emme näe tänään kiinalaisia sotilaita sotimassa missään ulkomailla, sen sijaan olemme nähneet päivästä toiseen amerikkalaisen sotakoneen hyökkäykset Afganistanista Syyriaan - lähes yhtäjaksoisena valtioväkivallan kuviona ja tarpeena ylläpitää maailmallista sotilashegemoniaansa.

Kiina edustaa omaa käsitystään yhä tietoisempana - näytöt sille itselleen ovat kiistattomat. Kiinalainen hyväksyy oman historiansa - nokkii ja näykkii läntinen media sitä kuinka tahansa. Kiina ja kiinalaiset itse olisivat kovin kiinnostuneita kuulemaan asiaperusteiset selosteet sen "vääristä ja pahoista aikeista itseään ja muita kohtaan".

Päinvastoin mitä enemmän syytteitä lennätellään ja luuloja luodaan "valtiollisesta pahasta" - sen suuremmin kiinalaiset tunnustavat omansa itselleen oikeaksi; tietäen ettei 1405 miljoonaa asukasta johdeta läntisen demokratian käsittein - se on liian monimutkaista, hidasta ja jälkeen jäänyttä.

Kiina täyttää nykyisessä yhteiskuntamuodossaan 100 vuotta vuonna 2049 - tuohon mennessä Kiina ratkaisee kaikki ympäristöongelmansa, ja tämän takaa maailman suurin tuote- ja menetelmäkehitysvoima. Joka vuosi valmistuu 340 000 ylempää insinööriä tuottamaan ideoita, keksintöjä ja innovaatioita korjaamaan syntyneitä virheitä.

On eräs asia mistä kiinalaiset ovat ylpeitä - heillä ei ole likimainkaan maailman suurinta ympäristöjalanjälkeä eikä edes kumuloituneena - per capita. Kiinalaisella lienee samat yksilöoikeudet kuin vaikkapa siihen monesti rinnastetussa Yhdysvalloissa.

Kiinalainen ymmärtää vastuunsa - jos jokainen kiinalainen tuottaisi saman henkilökohtaisen päästöjäljen kuin eu-eurooppalainen ja erityisesti amerikkalainen, niin meiltä loppuisivat resurssit tehdä ratkaisevaa muutosta parempaan >

...
34187
164680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 164

Vanhimmat

Kiina on suurin uhka maailman rauhalle. He kuppaavat Afrikkaa heinäsirkkaparven lailla. He alistavat omaa kansaansa eikä maassa ole yksilön oikeuksia, on vain puolueen etu. Kiina haluaa käytännössä valloittaa itselleen koko Etelä-Kiinan meren. Ujuttaa itseään Eurooppaankin ostamalla infraa ympäri EU:ta. Kiina ostaa rahalla ja pelolla "ystävämait" ympäri maailmaa ja niiden maiden avulla miehittää lukuisia kansainvälisten järjestöjen johtajan paikoista. Lista Kiinan uhista on loputon ja maailman täytyy herätä siihen uhkaan ennen kuin on liian myöhäistä.

Äänestä
  • USA on suurin uhka. Atomipommin ainoa käyttäjä ja jatkuvasti sotia käyvä - ja kaukana omilta rajoilta.

    Äänestä

  • Elämme jo maailman suurimman talouden, Kiinan juhlaa, jonka menestyskansanliike - kiinalainen versio kommunismista täyttää kohta 100 vuotta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA on suurin uhka. Atomipommin ainoa käyttäjä ja jatkuvasti sotia käyvä - ja kaukana omilta rajoilta.

    Suomalaisten uhka on Venäjä - ei USA.
    USA auttaa Eurooppaa rujoa Venäjän uhkaa vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaisten uhka on Venäjä - ei USA.
    USA auttaa Eurooppaa rujoa Venäjän uhkaa vastaan.

    Jenkit sotivat lähes jatkuvasti jossain päin maailmaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jenkit sotivat lähes jatkuvasti jossain päin maailmaa!

    Heräsit yöllä klo 1:37 ja halusit huutaa webbiin: "Jenkit sotivat lähes jatkuvasti jossain päin maailmaa!"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heräsit yöllä klo 1:37 ja halusit huutaa webbiin: "Jenkit sotivat lähes jatkuvasti jossain päin maailmaa!"

    Tässä esimerkki mölöttäjästä, olisi kiintoisa tutkia henkilön sielunmaailmaa, jotain mielenterveydellisesti sairasta siinä on, ehkä katkeruutta avaajaa kohtaan, mutta sanotaanhan että sana on vapaata Suomessa. Tosin on aika helppo huudella niin sanotusti pusikoista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA on suurin uhka. Atomipommin ainoa käyttäjä ja jatkuvasti sotia käyvä - ja kaukana omilta rajoilta.

    USA on kahdesti pelastanut Euroopan. Olen heille kiitollinen siitä. Kerropa nyky-Kiinalta yksikin hyvä teko jotakin muuta maata kohtaan.

    HETKINEN: vaikka "yön huutaja" on anonyymi väität: "....ehkä katkeruutta avaajaa kohtaan..."

    Tuo todistaa, että "YÖN HUUTAJA" on AVAAJA. Kaiken lisäksi tuon voi tietää van AVAAJA ITSE!!!!

    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elämme jo maailman suurimman talouden, Kiinan juhlaa, jonka menestyskansanliike - kiinalainen versio kommunismista täyttää kohta 100 vuotta!

    Täytti tänään!

    Kaikki kotona?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA on kahdesti pelastanut Euroopan. Olen heille kiitollinen siitä. Kerropa nyky-Kiinalta yksikin hyvä teko jotakin muuta maata kohtaan.

    Mikä valtio pudotti ensimmäiset atomipommit vieläpä lähinnä siviilien sekaan - nuo atomipommit ovat tähän mennessä ainoat käytetyt. Kuka vastaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jenkit sotivat lähes jatkuvasti jossain päin maailmaa!

    Ja vastapuolella niissäkin sodissa on lähes aina Venäjän ja/tai Kiinan tukemia terroristeja tai diktatuureja. Kiinan ei ehkä niin usein kuin Venäjän.

    Mutta Venäjä sotii ihan naapurissamme Euroopassa. Se on Suomen turvallisuuden kannalta suurempi uhka kuin jenkkien ja venäläisten ja kiinalaisten sotilaalliset toimet jossain meistä kaukana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaisten uhka on Venäjä - ei USA.
    USA auttaa Eurooppaa rujoa Venäjän uhkaa vastaan.

    Kuka tietää missä kaikkialla USA on sotinut vuodesta 2000 alkaen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heräsit yöllä klo 1:37 ja halusit huutaa webbiin: "Jenkit sotivat lähes jatkuvasti jossain päin maailmaa!"

    Afganistan, Irak, Somalia, Jemen, Mali, Libya ja Syyria -mainitakseni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA on kahdesti pelastanut Euroopan. Olen heille kiitollinen siitä. Kerropa nyky-Kiinalta yksikin hyvä teko jotakin muuta maata kohtaan.

    Pelasti japanilaiset siviilit Hiroshimassa ja Nagasakissa - lopettamalla atomipommein II Maailmansodan Tyynenmeren rintaman.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaisten uhka on Venäjä - ei USA.
    USA auttaa Eurooppaa rujoa Venäjän uhkaa vastaan.

    US on juuri pahin uhka välillisesti, harjoittelee taistelurynnäköintejä itään, Lapista käsin ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja vastapuolella niissäkin sodissa on lähes aina Venäjän ja/tai Kiinan tukemia terroristeja tai diktatuureja. Kiinan ei ehkä niin usein kuin Venäjän.

    Mutta Venäjä sotii ihan naapurissamme Euroopassa. Se on Suomen turvallisuuden kannalta suurempi uhka kuin jenkkien ja venäläisten ja kiinalaisten sotilaalliset toimet jossain meistä kaukana.

    Totta, jenkit ovat suurin uhkamme ja kansakuntamme on sen syvällisesti oivaltanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elämme jo maailman suurimman talouden, Kiinan juhlaa, jonka menestyskansanliike - kiinalainen versio kommunismista täyttää kohta 100 vuotta!

    Täytti jo!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaisten uhka on Venäjä - ei USA.
    USA auttaa Eurooppaa rujoa Venäjän uhkaa vastaan.

    Pahin uhkamme on Nato-Isäntämaa pöytäkirja, joka tuottaa jenkkien taisteluyksilöitä maahamme tuohon aivan Kuolan niemimaan viereen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heräsit yöllä klo 1:37 ja halusit huutaa webbiin: "Jenkit sotivat lähes jatkuvasti jossain päin maailmaa!"

    USA on maailman eniten sotinut valio viimeisten 60 vuoden aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja vastapuolella niissäkin sodissa on lähes aina Venäjän ja/tai Kiinan tukemia terroristeja tai diktatuureja. Kiinan ei ehkä niin usein kuin Venäjän.

    Mutta Venäjä sotii ihan naapurissamme Euroopassa. Se on Suomen turvallisuuden kannalta suurempi uhka kuin jenkkien ja venäläisten ja kiinalaisten sotilaalliset toimet jossain meistä kaukana.

    Vastapuolena terroristeja, joiden statuksen itse US on antanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA on maailman eniten sotinut valio viimeisten 60 vuoden aikana.

    Voisitko kertoa kuka tuollaisen tutkimuksen on tehnyt ja millä kriteerein ? Pietarin trollitehdasko ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastapuolena terroristeja, joiden statuksen itse US on antanut.

    Aivan. USA on määritellyt ne terroristeiksi ja moni muukin - esimerkkinä vaikka Persianlahtea ja Irakia terrorisoiva Iranin tasavaltalaiskaarti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pahin uhkamme on Nato-Isäntämaa pöytäkirja, joka tuottaa jenkkien taisteluyksilöitä maahamme tuohon aivan Kuolan niemimaan viereen.

    Vain trollien propagandassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    US on juuri pahin uhka välillisesti, harjoittelee taistelurynnäköintejä itään, Lapista käsin ...

    Eipä ole kertaakaan harjoitellut.
    Sen sijaan Venäjä on tehnyt simuloituja ydiniskuja Pohjois-Euroopan siviilikohteisiin mm Tukholmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Afganistan, Irak, Somalia, Jemen, Mali, Libya ja Syyria -mainitakseni.

    Eihän se noissa sodi - enintään auttaa laillista hallitusta maanpuolustuksessa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    HETKINEN: vaikka "yön huutaja" on anonyymi väität: "....ehkä katkeruutta avaajaa kohtaan..."

    Tuo todistaa, että "YÖN HUUTAJA" on AVAAJA. Kaiken lisäksi tuon voi tietää van AVAAJA ITSE!!!!

    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Tämä saattaa herättää lukijoissa hymyilyä ;-)

    Äänestä

  • ilkka.luoma kirjoitti:

    Tämä saattaa herättää lukijoissa hymyilyä ;-)

    Varmasti !!!
    Naurattaahan se, että kommentoit yöllä omia avauksiasi muka ulkopuolisena.

    Tässäkin ketjussa näitä yökommenttejasi on puolisenkymmentä!!

    Eikö hävetä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaisten uhka on Venäjä - ei USA.
    USA auttaa Eurooppaa rujoa Venäjän uhkaa vastaan.

    Suomen uhka on välillinen: USA' n taisteluharjoitukset Venäjän rajalla - Lapissamme!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Heräsit yöllä klo 1:37 ja halusit huutaa webbiin: "Jenkit sotivat lähes jatkuvasti jossain päin maailmaa!"

    Tuohan pitää paikkansa! USA' n sodat löytyvät helposti googlaamalla :-)

    Äänestä

  • ilkka.luoma kirjoitti:

    Tuohan pitää paikkansa! USA' n sodat löytyvät helposti googlaamalla :-)

    Etkö sitä ymmärtänyt huutaessasi yöllä klo 1:37?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Jenkit sotivat lähes jatkuvasti jossain päin maailmaa!

    Kiina tulee vaikuttamaan näitä amerikkalaisten hyökkäilyjä - omalla sekaantumattomuuden politiikallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA on suurin uhka. Atomipommin ainoa käyttäjä ja jatkuvasti sotia käyvä - ja kaukana omilta rajoilta.

    Jenkit ovat sotineet liki jokaisena viimeisenä 100 vuotena - jossain päin maailmaa.

    Äänestä

Yltiöpäisellä isänmaallisuudella ja historian uudelleen kirjoituksella on aina haittansa. Niin myös Kiinan kohdalla. Esim. Tiibet ei ole historiallinen osa Kiinaa vaan oma kansansa, joiden pitää saada olla itsenäisiä.

Äänestä
  • Oletko käynyt Tiibetissä, minä olen!

    Äänestä

Katsomisen aihetta tubella:

ADVchina
serpentza
laowhy86

ja menee perspektiivit kohdilleen...

Äänestä
  • China Uncensored on myös aika hyvä.

    Äänestä

Eikö tämä sama paskakirjoitus ole ollut palstalla monta kertaa?

Äänestä
  • Avauksena hieno. Oletko kuullut Ylen kampanjasta - hyvin sanottu.

    Äänestä

  • Luitko avauksen? Ymmärsitkö sen?

    Äänestä

  • Luoman tuuba on sitä samaa tuubaa eikä avauksia erota toisistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luoman tuuba on sitä samaa tuubaa eikä avauksia erota toisistaan.

    Jokainen on oma artikkelinsa. Katson niiden olevan ammattitasoisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen on oma artikkelinsa. Katson niiden olevan ammattitasoisia.

    Saahan trolli niistä ruplia.
    Lukijat taas kritisoivat propagandan heikkoa tasoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saahan trolli niistä ruplia.
    Lukijat taas kritisoivat propagandan heikkoa tasoa.

    Tässä öyhöttäjältä terveisiä, nostaa Ilkan juttuja osaltansa suosioon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä öyhöttäjältä terveisiä, nostaa Ilkan juttuja osaltansa suosioon.

    Heräsit yöllä klo 1:39 ja halusit huutaa webbiin: "Tässä öyhöttäjältä terveisiä, nostaa Ilkan juttuja osaltansa suosioon."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saahan trolli niistä ruplia.
    Lukijat taas kritisoivat propagandan heikkoa tasoa.

    Nämä kommentit lisäävät Ilkka Luoma avauksien suosiota!

    Äänestä

Kommunismin "perinnettä" on ollut vasta vuodesta 1948 lähtien sitä ennen ei ollut perinteikästä teloituskommunismia

Äänestä
  • Mutta sama kuolemanrangaistus kuin nykyään jenkeissäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta sama kuolemanrangaistus kuin nykyään jenkeissäkin.

    Kiina teloittaa tuhansia joka kuukausi ja sisäelimet myydään elinsiirtokauppiaille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiina teloittaa tuhansia joka kuukausi ja sisäelimet myydään elinsiirtokauppiaille.

    Jenkit teloittaa enemmän per 100 000 asukastaan kohden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jenkit teloittaa enemmän per 100 000 asukastaan kohden.

    Heräsit yöllä klo 1:40 ja halusit huutaa webbiin: "Jenkit teloittaa enemmän per 100 000 asukastaan kohden."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jenkit teloittaa enemmän per 100 000 asukastaan kohden.

    Älä IL valehtele:
    "Suurin teloittaja vuonna 2020 oli edellisten vuosien tapaan Kiina. Kuolemantuomioiden täytäntöönpano on Kiinassa valtionsalaisuus, joten maassa tehtyjä teloituksia ei ole pystytty laskemaan globaalisti dokumentoitujen teloitusten kokonaislukuun. Amnestyn arvioiden mukaan Kiina teloittaa vuosittain jopa tuhansia ihmisiä.

    Kiinan jälkeen suurimmat teloittajat olivat Iran, Egypti, Saudi-Arabia ja Irak, joissa tehtiin 88 prosenttia koko maailman teloituksista. Iranissa teloitettiin vuonna 2020 ainakin 246 ihmistä, joista kolmen tiedetään olleen alle 18-vuotiaita. Egyptissä raportoitujen teloitusten määrä kolminkertaistui edellisen vuoden vähintään 32 teloituksesta ainakin 107 teloitukseen. Irakissa dokumentoitujen teloitusten määrä, ainakin 45 teloitusta, sen sijaan puolittui edellisestä vuodesta. Saudi-Arabiassa määrä oli 85 prosenttia aiempaa alhaisempi 27 tehdyllä teloituksella.

    Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto otti käyttöön liittovaltion teloitukset 17 vuoden tauon jälkeen teloittaen kymmenen ihmistä vajaan kuuden kuukauden aikana. Kokonaisuudessaan maassa toteutettujen teloitusten määrä laski edellisen vuoden 22 teloituksesta viidellä, ja myös langetettujen kuolemanrangaistusten määrä lähes puolittui. "
    https://www.amnesty.fi/amnesty-teloitusten-maara-maailmassa-alhaisin-vuosikymmeneen/

    Äänestä

  • Puolue täyttää ensi vuonna 100 vuotta, on siis perustettu 1922

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heräsit yöllä klo 1:40 ja halusit huutaa webbiin: "Jenkit teloittaa enemmän per 100 000 asukastaan kohden."

    Oletko perehtynyt valtiotasoiseen lainmukaiseen kuolemanrangaistuksien tilastoon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä IL valehtele:
    "Suurin teloittaja vuonna 2020 oli edellisten vuosien tapaan Kiina. Kuolemantuomioiden täytäntöönpano on Kiinassa valtionsalaisuus, joten maassa tehtyjä teloituksia ei ole pystytty laskemaan globaalisti dokumentoitujen teloitusten kokonaislukuun. Amnestyn arvioiden mukaan Kiina teloittaa vuosittain jopa tuhansia ihmisiä.

    Kiinan jälkeen suurimmat teloittajat olivat Iran, Egypti, Saudi-Arabia ja Irak, joissa tehtiin 88 prosenttia koko maailman teloituksista. Iranissa teloitettiin vuonna 2020 ainakin 246 ihmistä, joista kolmen tiedetään olleen alle 18-vuotiaita. Egyptissä raportoitujen teloitusten määrä kolminkertaistui edellisen vuoden vähintään 32 teloituksesta ainakin 107 teloitukseen. Irakissa dokumentoitujen teloitusten määrä, ainakin 45 teloitusta, sen sijaan puolittui edellisestä vuodesta. Saudi-Arabiassa määrä oli 85 prosenttia aiempaa alhaisempi 27 tehdyllä teloituksella.

    Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto otti käyttöön liittovaltion teloitukset 17 vuoden tauon jälkeen teloittaen kymmenen ihmistä vajaan kuuden kuukauden aikana. Kokonaisuudessaan maassa toteutettujen teloitusten määrä laski edellisen vuoden 22 teloituksesta viidellä, ja myös langetettujen kuolemanrangaistusten määrä lähes puolittui. "
    https://www.amnesty.fi/amnesty-teloitusten-maara-maailmassa-alhaisin-vuosikymmeneen/

    Kiinan osalta Amnesty vain arvioi, sillä ei ole tilastollisesti totuuden merkitystä. Ainoa oikea tarkastelulähtökohta on teloitukset per miljoona asukasta ja per vuosittain vankiloissa olevien määrästä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko perehtynyt valtiotasoiseen lainmukaiseen kuolemanrangaistuksien tilastoon?

    Sä et ainakaan ole kun valehtelet jenkkien teloittavan enemmän kuin Kiinan diktatuuri 100 000 asukasta kohden.

    Jenkeissä asuu noin 300 miljoonaa ja Kiinassa 1400 miljoonaa.

    Kun USA teloitti 22 henkilöä, niin Kiinan pitäisi tappaa kansalaisiaan alle 100 vuodessa!

    Amnestyn mukaan Kiinassa teloitettiin vuonna 2019 ainakin 1 700 ihmistä. Järjestö uskoo todellisen luvun kuitenkin olevan paljon suuremman, sillä tiedot teloituksista ovat salaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinan osalta Amnesty vain arvioi, sillä ei ole tilastollisesti totuuden merkitystä. Ainoa oikea tarkastelulähtökohta on teloitukset per miljoona asukasta ja per vuosittain vankiloissa olevien määrästä

    Älä lässytä - Kiinassa teloitetaan enemmän ihmisiä kuin muualla yhteensä

    JÄRKYTTÄVÄÄ!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolue täyttää ensi vuonna 100 vuotta, on siis perustettu 1922

    Perustettu 1921

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jenkit teloittaa enemmän per 100 000 asukastaan kohden.

    Jenkit tuskin myyvät teloitettujen sisäelimiä kuitenkaan.

    Äänestä

Kiinan "isänmaallinen identiteetti" on diktatuurin ylhäältä päin ohjaamaa ja aivopesemää. "Isänmaallinen ideologia" merkitsee kiinassa poliittisia vankeja, vankileirejä etnisille vähemmistöille, kidutuksia ja mielivaltaisia teloituksia.

Kiina on kiinalaisille "pahan valtakunta" jossa rauhassa saa elää vain ne, jotka sopivasti pelkää ja mukisematta sopeutuu.

Äänestä
  • Samaa isänmaa-aivopesua kuin lännessäkin ja kaikissa isänmaallisia valtioissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa isänmaa-aivopesua kuin lännessäkin ja kaikissa isänmaallisia valtioissa.

    Demokratioissa saa myös vapaasti arvostella hallintoa toisin kuin Kiinassa. Demokratioissa aivopesu ei ole yhden poliittisen puolueen tuotosta kuten Kiinassa. Kokeileppa mennä Kiinaan arvostelemaan Kiinan järjestelmää. Joudut erittäin nopeasti vankilaan toisin kuin demokratioissa.

    1Äänestä

    Olen asunut Kiinassa, saan arvioida asiaperustein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen asunut Kiinassa, saan arvioida asiaperustein.

    Ne ns. "asiaperusteet" määrittelee kommunistinen puolue, et sinä. Puolue määrää mistä voit keskustella ja mikä on sallittua. Esim. Xi:tä et siellä arvostele yhdelläkään sanan puolikkaallakaan. Sen sijaan kovasti tunnet tarvetta arvostella täällä läntisiä demokratioita. Siihen sinulla on oikeus. Kannattaa arvostaa sitä mitä on ja taistella sen puolesta. Aurinko ei nouse enää idästä vaan sieltä tulee pimeys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa isänmaa-aivopesua kuin lännessäkin ja kaikissa isänmaallisia valtioissa.

    No ei ole!
    On surullista että demokratiassa kasvaneet ihmiset eivät edes halua käsittää minkälaista on elämä totalitaristisessa valtiossa, kuten Kiinassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne ns. "asiaperusteet" määrittelee kommunistinen puolue, et sinä. Puolue määrää mistä voit keskustella ja mikä on sallittua. Esim. Xi:tä et siellä arvostele yhdelläkään sanan puolikkaallakaan. Sen sijaan kovasti tunnet tarvetta arvostella täällä läntisiä demokratioita. Siihen sinulla on oikeus. Kannattaa arvostaa sitä mitä on ja taistella sen puolesta. Aurinko ei nouse enää idästä vaan sieltä tulee pimeys.

    Ei, vaan asiaystävällisyys - ei kapinahenki.

    Äänestä

  • Kaikkia valtioita johdetaan ylhäältä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne ns. "asiaperusteet" määrittelee kommunistinen puolue, et sinä. Puolue määrää mistä voit keskustella ja mikä on sallittua. Esim. Xi:tä et siellä arvostele yhdelläkään sanan puolikkaallakaan. Sen sijaan kovasti tunnet tarvetta arvostella täällä läntisiä demokratioita. Siihen sinulla on oikeus. Kannattaa arvostaa sitä mitä on ja taistella sen puolesta. Aurinko ei nouse enää idästä vaan sieltä tulee pimeys.

    EU:sta käsin on vaikea arvioida tapoja miten kansakuntaa johdetaan kun asukkaita on yli 1400 miljoonaa - yhtenäisesti. Muistamme EU:ssa olevan asukkaita noin 440 miljoonaa.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    No ei ole!
    On surullista että demokratiassa kasvaneet ihmiset eivät edes halua käsittää minkälaista on elämä totalitaristisessa valtiossa, kuten Kiinassa.

    Meneillään on vastakkain asettelun voimallinen taistelu, jossa länsi pienenä vähemmistönä koettaa säilyttää kaikin keinoin, jopa sodin - oman valtahegemoniansa - maailmallisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikkia valtioita johdetaan ylhäältä.

    No ei.
    Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle. Meitä johdetaan meidän omalla valtuutuksella.

    Kiinassa kansaa johdetaan pakolla, pelolla, aivopesemällä, kiduttamalla ja tappamalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU:sta käsin on vaikea arvioida tapoja miten kansakuntaa johdetaan kun asukkaita on yli 1400 miljoonaa - yhtenäisesti. Muistamme EU:ssa olevan asukkaita noin 440 miljoonaa.

    Emmekö voi siis EU:ssa ymmärtää, onko sähkön johtaminen pidätetyn toisinajattelijan kiveksiin lopulta hyvä vai paha asia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meneillään on vastakkain asettelun voimallinen taistelu, jossa länsi pienenä vähemmistönä koettaa säilyttää kaikin keinoin, jopa sodin - oman valtahegemoniansa - maailmallisesti.

    Meneillään on arvojen vastakkainasettelu. Vastakkain on demokratia ja väkivaltaan ja sortoon perustuva diktatuuri.

    Kiinan kommunistinen puolue täyttää tänään 100 vuotta. Se on ollut omalta kannaltaan menestyustarina. Hitlerin natsipuolue NSDAP olisi jo 102 vuotias, mutta se ei ollut yhtä menestyksekäs. Jos olisi ollut, niin NSDAP:n ja Kiinan kommunistipuolueen 100-vuotisjuhlallisuudet olisivat varmasti olleet hyvin samanlaiset: Johtaja puhuu ja yhdenmukaisiin uniformuihin pukeutuneet puolueaktiivit taputtavat määrätyissä väleissä. Kaikki huipentuu siihen, kun Johtaja tarkastaa sotilasparaatin, jossa jokainen saapas kiiltää ja jokainen askel otetaan sekunnin murto-osan tarkkuudella oikeaan aikaan ja rivit ovat viivasuorat ankaran harjoittelun ansiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Demokratioissa saa myös vapaasti arvostella hallintoa toisin kuin Kiinassa. Demokratioissa aivopesu ei ole yhden poliittisen puolueen tuotosta kuten Kiinassa. Kokeileppa mennä Kiinaan arvostelemaan Kiinan järjestelmää. Joudut erittäin nopeasti vankilaan toisin kuin demokratioissa.

    Kiinassa on punakaartin diktatuuri - aivan sama mikä oli DDR:ssäkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinassa on punakaartin diktatuuri - aivan sama mikä oli DDR:ssäkin

    DDR:n diktaattorit tuskin näkivät edes märkiä unia niin tehokkaasta valvontakoneistosta, jonka Kiinan diktaattorit ovat onnistuneet rakentamaan. Kaiken viestinnän digitaalinen valvonta pakottaa itsesensuuriin ja se psykologisesti erittäin tehokas tapa muuttaa ajattelua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinassa on punakaartin diktatuuri - aivan sama mikä oli DDR:ssäkin

    Diktatuuri näyttää tehokkaalta järjestelmältä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Diktatuuri näyttää tehokkaalta järjestelmältä.

    Tehokkaasta kenen kannalta? Kidutetun ja teloitetun toisinajattelijan kannaltako?

    Äänestä

Taas hirvittävän koukeroinen aloitus, josta on vaikea ottaa tolkkua. Niin tai näin, lännen on turha yrittää muuttaa Kiinaa mieleisekseen.

Maalla on sen pitkän historian aikana syntyneet toimintatavat, joihin täytyy sopeutua. Jenkkilähtöinen, yksioikoinen demokratiauho ei tepsi tähänkään maahan.

Äänestä
  • Paskanmarjat: kommunistinen Kiina on sangen nuori valtio. Yhteiskuntamallinsa Kiinan kansantasavalta on apinoinut entisestä Neuvostoliitosta.

    Äänestä

  • Ehkä asein, vapaan sanan puolesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä asein, vapaan sanan puolesta?

    Heräsit yöllä klo 1:42 ja halusit huutaa webbiin: "Ehkä asein, vapaan sanan puolesta?"

    Äänestä

  • Jatkuva amerikkalaistyyppinen sotimalla vieraiden sisäisiin asioihin sekaantuminen on päätöksessä, sillä maailmamme tasapainottuu Kiinan voiman kasvaessa. Jää nähtäväksi miten mahdollinen yhteistyö Venäjän ja Kiinan välillä kiteytyy ...?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paskanmarjat: kommunistinen Kiina on sangen nuori valtio. Yhteiskuntamallinsa Kiinan kansantasavalta on apinoinut entisestä Neuvostoliitosta.

    Kiinalaisuus on eräs maailman vanhimmista yhtäjaksoisista korkeakulttuureista

    https://slideplayer.fi/slide/2839942/

    Äänestä

Tämä aloittaja lienee niitä kiinalaisia, jotka Kiinan hallinto pakottaa säädetyn lain nojalla auttamaan Kiinan viranomaisia kaikkialla maailmassa. Käytännössä kuka tahansa kiinalainen voidaan Kiinan hallinnon toimesta pakottaa toimimaan asuinmaansa etuja vastaan ja auttamaan Kiinan viranomaisia. Vähälle huomiolle sekin laki on lännessä jäänyt.

Äänestä
  • Ei se mikään kiinalainen ole vaan eläkeläisukkeli peräkammarista.

    Äänestä

  • Ilkka Luoma on tunnettu kiina-asiantuntija, ollut sitä jo 20 vuotta - erityisesti ympäristöasioissa. Vieraillut toistakymmentä kertaa Kiinassa, myös Tiibetissä. Olin itse mukana hänen kahdella ryhmämatkallaan.

    Teen tämän nyt Ilkan puolesta - voit avata hänen blogin https://ilkkaluoma.blogspot.com ja laita hakuun sana 'kiina' - löytyy paljon aihetekstiä, arviot jätän lukijalle.

    t. entinen finprolainen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilkka Luoma on tunnettu kiina-asiantuntija, ollut sitä jo 20 vuotta - erityisesti ympäristöasioissa. Vieraillut toistakymmentä kertaa Kiinassa, myös Tiibetissä. Olin itse mukana hänen kahdella ryhmämatkallaan.

    Teen tämän nyt Ilkan puolesta - voit avata hänen blogin https://ilkkaluoma.blogspot.com ja laita hakuun sana 'kiina' - löytyy paljon aihetekstiä, arviot jätän lukijalle.

    t. entinen finprolainen

    Jopa tuli "eräälle" hätä avaajan puolustelemiseksi - ja "todisteensa" samat blogikirjoitukset kuin avaajan propagandan linkeissä.

    Kukahan tämä "ERÄS" oikein on? Veikkaanpa, että alkaa samalla kirjaimella kuin Pakistanin pääkaupunki.

    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

Kiina on maailman pahin saastuttaja kautta aikojen. Ilmastopäästöistä nykyään kolmasosa on Kiinan tuottamaa.

Äänestä
  • Per asukas Kiina kuuluu vasta keskikastiin ja vieläkin vähäisemmäksi, jos päästöt kumuloidaan viimeiseltä 100 vuodelta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Per asukas Kiina kuuluu vasta keskikastiin ja vieläkin vähäisemmäksi, jos päästöt kumuloidaan viimeiseltä 100 vuodelta!

    Heräsit yöllä klo 1:44 ja halusit huutaa webbiin: "Per asukas Kiina kuuluu vasta keskikastiin ja vieläkin vähäisemmäksi, jos päästöt kumuloidaan viimeiseltä 100 vuodelta!"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Per asukas Kiina kuuluu vasta keskikastiin ja vieläkin vähäisemmäksi, jos päästöt kumuloidaan viimeiseltä 100 vuodelta!

    Kiinan hyytävät kasvihuonekaasupäästöt, jotka ovat lähes puolet koko maailman päästöistä, eivät pienene yhtään sana-akrobaattisilla ilmaveiveillä.

    KIINA ON RUJO IHMISOIKEUS- JA YMPÄRISTÖPAHIS!!! PAHIN KAUTTA AIKOJEN!!!

    Äänestä

  • Ympäristöllistä jalanjälkeä on tarkasteltava per asukas periaatteella ja jos halutaan absoluuttista jälkeä valtioittain olisi osattava nähdä kumulatiivisuus vaikkapa viimeiseltä 100 vuodelta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ympäristöllistä jalanjälkeä on tarkasteltava per asukas periaatteella ja jos halutaan absoluuttista jälkeä valtioittain olisi osattava nähdä kumulatiivisuus vaikkapa viimeiseltä 100 vuodelta.

    HÖPÖ+HÖPÖ.++Per+capita+-päästöissä+pahin+on+Quatar,+jonka+per+capita+päästöt+ovat+kaksinkertaiset+Kiinan+vastaavaan.Kuitenkin+Kiina+työntää+helposti+YHDESSÄ+PÄIVÄSSÄ+Quatarin+kaikki+päästöt+vuodessa.EIKÄ+TÄSSÄ+VIELÄ+KAIKKI+-+VAROITUS:+TÄMÄ+UUSIN+DATA+TOUKOKUULTA+SAATTAA+JÄRKYTTÄÄ+HERKINPIÄ++LUKIJOITA:+"China's+carbon+dioxide+(CO2)+emissions+have+grown+at+their+fastest+pace+in+more+than+a+decade,+increasing+by+15%+year-on-year+in+the+first+quarter+of+2021,+new+analysis+for+Carbon+Brief+shows."

    On myös ymmärrettävä mitä päästöjen kumuloituvuus merkitsee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On myös ymmärrettävä mitä päästöjen kumuloituvuus merkitsee.

    Pitää myös ymmärtää, että Kiina on pahin saastuttaja.

    Äänestä

Tyypillistä aloittajan tekstiä...

Kaikki paha tulee läntisistä maista ja länsimaisista demokratioista. Diktatuurit, kuten Kiina ja Venäjä, ovat aloittajan mielessä kaiketi ihmisille paratiiseja ja viattomia uhreja, joita kaiken pahan alku ja juuri USA ja muut demokraattiset länsimaat uhkaavat . Uskomaton kyky on aloittajalla ummistaa silmänsä noiden diktatuurien toimistatavoista. No sokeapisteensa kullakin ja ihailun kohteissa ei mitään vikaa kyetä näkemään.

Ei siis mitään uuttaäkökulmaa tuossakaan avauksessa.

Äänestä
  • Luitko sen? Ymmärsitkö lukemasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luitko sen? Ymmärsitkö lukemasi?

    Heräsit yöllä klo 1:45 ja halusit huutaa webbiin: "Luitko sen? Ymmärsitkö lukemasi?"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luitko sen? Ymmärsitkö lukemasi?

    Totta helvetissä kommentoija luki kirjoituksesi, koska arvioi näin:

    "yypillistä aloittajan tekstiä...

    Kaikki paha tulee läntisistä maista ja länsimaisista demokratioista. Diktatuurit, kuten Kiina ja Venäjä, ovat aloittajan mielessä kaiketi ihmisille paratiiseja ja viattomia uhreja, joita kaiken pahan alku ja juuri USA ja muut demokraattiset länsimaat uhkaavat . Uskomaton kyky on aloittajalla ummistaa silmänsä noiden diktatuurien toimistatavoista. No sokeapisteensa kullakin ja ihailun kohteissa ei mitään vikaa kyetä näkemään.

    Ei siis mitään uutta näkökulmaa tuossakaan avauksessa."

    Äänestä

Eäs parhaista avaajista. Aiheet ajankohtaisia, sisällöltään puolueettomia, mutta kantaa orttavia. Laatukirjoituksia lähes poikkeuksetta. Silti kritiikki asiapohjaisesti on tervetullutta, eikä niinkään tyhjä mölötys, jota näyttää yksi kommentaattori harjoittavan. Tuo mölötys vain nostaa Ilkan avausuosiota. ksien

Äänestä

Onko Kiinan poliittinen järjestelmä sinusta Ilkka hyvä?

Haluaisitko vastaavan Suomeenkin?

T. Just Curious

Äänestä

Kiinalla on vuosituhantinen historia eikä yhteiskuntajärjestelmä ole muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana niin paljon kuin voisi luulla. Kommunistisen puolueen valta vertautuu entisaikojen keisarivaltaan. Länsi vain yrittää kommunismipelossaan syyttää järjestelmää koko valtion perusluonteesta.

Sama pätee Venäjään. Keisarivalta ja sen toimintaperiaatteet tavallaan jatkuvat, vaikka yhteiskuntajärjestelmä on vaihtunut pari kertaa. Yhdysvallat taas suhteellisen nuorena valtiona uhossaan pitää oman demokratiansa vientiä maailmalle tärkeänä tavoitteenaan. Tämä on onnistunut heikosti esimerkiksi Afganistanissa. Asein ei voi muuttaa toista maata.

Äänestä

USA pelkää jos kiina ja Venäjä yhdistää toimintoja

Äänestä
  • Miksi? Ei Venäjä ole mikään suurvalta vaan Euroopassa riehuva häirikkö.

    Äänestä

Kiinassa oikein hyvä ihmisoikeuksien tilanne kaikilla

Äänestä
  • Älä valehtele:

    ""Kiinan ihmisoikeusloukkaukset vaikuttavat meihin kaikkiin " – yli 300 järjestöä eri puolilta maailmaa vaatii mekanismia puuttua Kiinan rikkomuksiin
    Kiinan suhtautuminen kritiikiin on perustavanlaatuinen uhka ihmisoikeuksille, sanovat järjestöt yli 60 maasta."

    https://yle.fi/uutiset/3-11535188

    Äänestä

Kirjoitit: "Kiinalainen hyväksyy oman historiansa - nokkii ja näykkii läntinen media sitä kuinka tahansa. Kiina ja kiinalaiset itse olisivat kovin kiinnostuneita kuulemaan asiaperusteiset selosteet sen "vääristä ja pahoista aikeista itseään ja muita kohtaan"."

Kiina kirjoittaa omaa historiaansa mieleisekseen tukemaan paremmin puolueen tavoitteita hallita omiaan ja muita. Heidän mielestään Tiibet, Etelä-Kiinan- ja Itä-Kiinan meri ovat osa Kiinaa. Jokainen joka vilkaisee karttaa ymmärtää, miten se on edes ajatuksena aivan hullua. Jos tarkkoja ollaan, niin Kiinan laillinen hallitus on itseasiassa Taiwanissa. Kommunistien tekemän laittoman vallankaappauksen jälkeen Kiinan laillinen hallinto pakeni Taiwaniin.

Ei voi kyllä kuunnella asiaperusteita mm. Etelä-Kiinan meren valloituksesta, mutta ne eivät sitä kiinnosta. Miksi tuhlata siis aikaa puheisiin maan kanssa, mikä ymmärtää vain toimintaa.

Länsimailla olisi keinonsa saada Kiina polvilleen ja uhkaamasta koko muuta maailmaa. Se on talous. Jos länsimaiset yritykset siirrettäisiin pois Kiinasta, olisi Xikin pian pelkkä muisto vain.

Äänestä

Maailman eniten sotinut valtio Kiina tanssii hyytävästi miljoonien uhrien haudoilla juhliessaan rujon kommunistipuolueen 100-vuotisjuhlaa.

Äänestä

Jo pelkkä ajatus siitä, että yksittäinen henkilö tai yksittäinen puolue, pitää oikeutetaan hallita ja alistaa kaikkia muita ihmisiä, on aivan järjetön. Elämme vuotta 2021, mutta aina joku diktaattori, yksi ainoa ihminen, jossakin haluaa alistaa muita ja hyötyä siitä. Kenelläkään ei ole tällaista oikeutta. Miksi siis eri kansat sen hänelle antavat? Pelko pitää kansan ruodussa, aivan kuten Kiinassa.

Äänestä

Jo pelkkä aloituksen otsikko "Kiina hakee voimalla ja perinteellään oman osuutensa maailmastamme" pitää sisällään nykyihmiselle järjettömän ajatuksen jonkin maan oikeudesta ottaa oman osuutensa koko maailmastamme. Ei sellaista oikeutta ole. Se koskee kaikkia maita. Maailmamme on yhteinen ja yhteiset asiat hoidetaan yhteistyössä, ei sanellen.

Äänestä

Nyt tämä kommari-Ilkka on siis päässyt Maon pienen punaisen kirjan äärelle! Joko on tähtihattu ja Mao-puku päällä?
"Poliittinen valta kasvaa kiväärinpiipusta" ( Puhemies Maon yksi tuhansista viisauksista(?)! Ja tässä tuo piippu on tähdätty omaa kansaa kohden )

Äänestä
  • Ilkka on SDP:n noviisijäsen - liittyi joku kuukausi sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilkka on SDP:n noviisijäsen - liittyi joku kuukausi sitten.

    Yritti päästä kuntavaaliehdokkaaksemme. Jäsenistömme esti sen kun esiteltiin toveri Luoman blogin kirjoituksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yritti päästä kuntavaaliehdokkaaksemme. Jäsenistömme esti sen kun esiteltiin toveri Luoman blogin kirjoituksia.

    Hyvä ettei maolaisia päästetty soluttautumaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilkka on SDP:n noviisijäsen - liittyi joku kuukausi sitten.

    SDP:ssä on tunnetusti katto korkealla. Mukaan mahtuu mm. lelu-Rami, al-Taateli, Husuhussein, Veijo Balzar, joten miksipä ei jokunen maolainenkin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SDP:ssä on tunnetusti katto korkealla. Mukaan mahtuu mm. lelu-Rami, al-Taateli, Husuhussein, Veijo Balzar, joten miksipä ei jokunen maolainenkin?

    Onhan SDP:ssä Putinin trolleja muitakin: Erkki Tuomioja ja Mikko Elo.
    Luomahan on samaa ikäluokkaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan SDP:ssä Putinin trolleja muitakin: Erkki Tuomioja ja Mikko Elo.
    Luomahan on samaa ikäluokkaakin.

    Oleellisia erojakin löytyy: Tuomioja ja Elo ovat kielitaitoisia ja akateemisesti sivistyneitä.

    Äänestä

Kiina-asiantuntijan avaus ja tajunnan laajennus.

Äänestä
  • Lukijan kommentti ketjusta:

    "Ilkka olet nolo. Vain sinun avauksiisi tulee näitä "laatuavau" ja "olipa hyvin sanottu" viestejä, koska ne ovat sinun omiasi.

    Avaus kuvastaa syvällistä ymmärtämättömyyttä siitä, mikä on demokratian ja diktatuurin ero sekä täydellistä demokraattisten arvojen halveksuntaa.

    Toivottavasti saat edes maksun näin epäisänmaallisen ja eurooppalaisten arvojen vastaisesta propagandasta. Olisi surullista että joku suoltaisi tällaista vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi."

    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

Yle tulospalvelu kuntavaalit 2021
Kuittinen Arhi, ohjaaja 54
Helsingin vaalipiiri
Kristallipuolue
42 ääntä
Ei valita

Äänestä
  • Mitähän Arhin tiedot täällä tekevät?

    Arhin pro-venäläispropaganda on hiukan fiksupaa kuin Ilkka Luoman. Kuittisen lähdetiedot eivät sentään ole omia aivopieruja kuten Luoman vaan Sputnikkia, Venäjän ääntä ja RT:tä.
    Silloin lukija joutuu jo hieman miettimään lähteiden luotettavuutta.
    Kun Luoman lähteenä on oma blogi, niin tietää jo, että kyseessä on täyttä sontaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitähän Arhin tiedot täällä tekevät?

    Arhin pro-venäläispropaganda on hiukan fiksupaa kuin Ilkka Luoman. Kuittisen lähdetiedot eivät sentään ole omia aivopieruja kuten Luoman vaan Sputnikkia, Venäjän ääntä ja RT:tä.
    Silloin lukija joutuu jo hieman miettimään lähteiden luotettavuutta.
    Kun Luoman lähteenä on oma blogi, niin tietää jo, että kyseessä on täyttä sontaa.

    Molemmat ovat saaneet kirjoituskiellon US Puheenvuoroon trollikirjoitusten vuoksi.

    Äänestä

https://yle.fi/uutiset/3-12003591

"Mallikansalaisten, liikemiesten ja johtajien valtapesäke – Kiinan jättipuolue täyttää sata vuotta, Xi: Vahva puoluejohto koko kansan elinehto"

Äänestä

Sinologi asialla?

Äänestä
  • Heh heh - näissä säälittävissä kirjoituksissa hoetaan aina "sinologi asialla" !

    Äänestä

  • Sinologi on Kiinan kieleen ja kulttuuriin erikoistunut akateeminen tutkija.
    Luomalta jäi peruskoulu kesken.

    Äänestä

En kyllä mitenkään näe hyvää siinä, jos nykyisenkaltainen diktatuuriin perustuva valtio pääsee hallitsevaan asemaan maailmassa. Jos joku voi asiallisesti selvittää, mikä se hyvä voisi olla, niin olisin tuytyväinen.
Onko kiinalaisten elämä ja elintaso ja yhteiskunnalliset olot jotain sellaista, jota demokratiaan tottunut ja demokratiassa elänyt kaipaa?

Selvästi aloittaja kuten muutama muukin vaikuttavat olevan oikein tyytyväisiä, kun diktatoorisesti johdetun Kiinan asema maailmassa vahvistuu ja demokratioiden suhteellinen asema tällä hetkellä näyttäisi heikkenevän.

Iso murhe lienee näin toivovilla lisäksi on, ettei niinikään diktatuuriin ajautunut Venäjä pysy kyydissä, kehityksessä eikä Kiina ole oikein halukas ottamaan Venäjää riippakivekseen. Kiinalle ei näytä riittävän se, että Venäjä on vain sotavoimaltaan suurvaltatasoinen massiivisten ydinaseiden vuoksi, mutta kovasti heikko ja pieni talous supistuu ja muu kehitys on todella heikkoa.

Ei kai joku oikeasti kuvittele, että Kiina jakaa hyvinvointia ja yhteiskunnallista hyvinvointia epäitsekkäästi maailmaan, jos pääsevät niin sanotusti niskan päälle? Johan jo nyt näkee mm HongKongin kohtalosta, mitä olisi tulossa.
Ja satavarmaa on myös se, että nämä tällaiset keskustelut loppuvat kuin seinään. Tietysti se voi miellyttää aloittajaa ja hänen kanssa samaa mieltä olevia, ei tulisi vastakommentteja eikä muita näkemyksiä....

Äänestä
  • Luitko avauksen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luitko avauksen?

    Joo - eikö olekin samaa sontaa, mitä Luoma on suoltanut vuosia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luitko avauksen?

    Kyllä luin. Luitko sinä?
    Jos luit, niin voinet varmasti kirjoittaa vastineita ja vastauksia kysymyksiini tuossa edellisessä kirjoituksessani.
    Jään mielenkiinnolla odottamaan....

    Avaajan ainoa vastaus vastaväitteisiin on aina tuo "luitko avauksen".
    Sillä hän yrittää horjuttaa kysyjän kommenttia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Avaajan ainoa vastaus vastaväitteisiin on aina tuo "luitko avauksen".
    Sillä hän yrittää horjuttaa kysyjän kommenttia.

    Avauksen teksti on venäläispropagandaa, jonka avaaja on konekääntänyt suomeksi. Se on helppo havaita.
    Ei hän siis tunne asiaa mitä julkaisee.

    Äänestä

Huoli Kiinan kasvavasta maailmanmahdista on oikea. Eurooppa on kohta kusessa avointen ovien ja sinisilmäisyytensä kanssa. Suomikin on luovuttanut taloudellisen itsemääräämisoikeutensa EU:lle eikä valmistaudu Kiinan myöllytykseen. Suomessa vaan taputetaan sateenkaarelle ja viedään koulutusta Kiinaan.

Kiinasta tulee avaruusmahti, sotilasmahti ja huipputalousmahti varustettuna isänmaallisuudella ja vahvalla kansallisuusaatteella joten kohta olemme Pekingin renkejä Brysselin sijaan !

Kiina on seuraava joka kaivaa mineraalimme maasta ja jättää paskan ja kuopat.

Äänestä
  • EU on kuitenkin taloudellisesti ja sisämarkkinoiltaan Kiinaa suurempi, sotilaallisesti vahvempi ja teknisesti maailman johtaja.
    Ei EU Kiinaa mihinkään tarvitse. Pitää vain laittaa Venäjä ojennukseen ja estää sen jatkuva sotiminen lähialueillaan. Esimerkiksi Ukrainassa on koulutettua työvoimaa ja maa valmistaa ilmailu- ja avaruustekniikkaa, jota Kiina ja Venäjä ostavat. Ukraina EUn ja Naton jäseniksi, niin alue rauhoittuu ja siellä voi alkaa tuottaa laadukkaampia tuotteita kuin Kiinassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU on kuitenkin taloudellisesti ja sisämarkkinoiltaan Kiinaa suurempi, sotilaallisesti vahvempi ja teknisesti maailman johtaja.
    Ei EU Kiinaa mihinkään tarvitse. Pitää vain laittaa Venäjä ojennukseen ja estää sen jatkuva sotiminen lähialueillaan. Esimerkiksi Ukrainassa on koulutettua työvoimaa ja maa valmistaa ilmailu- ja avaruustekniikkaa, jota Kiina ja Venäjä ostavat. Ukraina EUn ja Naton jäseniksi, niin alue rauhoittuu ja siellä voi alkaa tuottaa laadukkaampia tuotteita kuin Kiinassa.

    Näin se on: me emme tarvitse Kiinaa.

    Kiinasta pääsemme eroon näin: EU:ssa määrätään ympäristövero, mikä määräytyy valmistusmaan saastuttavuuden mukaan. Veron vuoksi kiinalaiset tavarat nousevat niin kalliiksi, että samalla hintaa saa laadukkaan eurooppalaisen. Näin luoto kiittää ja me eurooppalaiset saamme töitä.

    Äänestä

Fiksu avaus!

Äänestä
  • Avaaja hehkuttaa omaa aivopieruaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Avaaja hehkuttaa omaa aivopieruaan.

    Tykkää sonnanhajusta.

    Äänestä

Aloittaja

Perusteellista kiina-tietämystä 1

Äänestä
  • Lukijan kommentti ketjusta:

    "Ilkka olet nolo. Vain sinun avauksiisi tulee näitä "laatuavaus" ja "olipa hyvin sanottu" viestejä, koska ne ovat sinun omiasi.

    Avaus kuvastaa syvällistä ymmärtämättömyyttä siitä, mikä on demokratian ja diktatuurin ero sekä täydellistä demokraattisten arvojen halveksuntaa.

    Toivottavasti saat edes maksun näin epäisänmaallisen ja eurooppalaisten arvojen vastaisesta propagandasta. Olisi surullista että joku suoltaisi tällaista vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi."

    Äänestä

Eräs parhaista ammattitason kiina-artikkeleista.

Äänestä
  • Sarkasmi on mielenkiintoinen huumorilaji, mutta älä hullua yllytä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sarkasmi on mielenkiintoinen huumorilaji, mutta älä hullua yllytä.

    Heh heh - avaaja menee peilin eteen, vetää rinnan kaarelle sekä nessun taivasta kohden ja toteaa: RÖH !

    Äänestä

Kertokaahan miksi lännenmies sekaantuu ja sotkeutuu muiden vieraiden omiin sisäisiin asioihin?

Äänestä
  • Trollin loputon hokema..... kannattaisko hankkia oma elämä?

    Äänestä

  • Ilkalla itsellään ei mene hyvin.

    Äänestä

Miksi emme opi ja omaksu vuosituhantista kiinalaistapaa olla sekaantumatta ja sotkeutumatta muiden vieraiden omiin sisäisiin asioihin?

Äänestä
  • Kerro tuo aivopierusi tibetiläisille, hongkongilaisille, taiwanilaisille...

    Miksi muuten taas kirjoitat itsesätäsi monikossa?

    Äänestä

Kiina ottaa kokonsa mukaisen osuuden pallostamme.

Äänestä
  • Saastuttajana paljon enemmän.

    Äänestä

Maailman suurin päästäjä on USA - per asukas ja kumuloituneena ympäristöjälkenä.

Äänestä
  • Päästöt puolituvat ja jenkkejä on vähän.

    Kiinalaisia on liikaa ja heidän yhteiset päästöt ovat lähes puolet koko maailman päästöistä.

    Äänestä

Kiinahan on siitä hankala tapaus et mitkään sanktiot ei toimi koska he pystyvät valmistamaan jo kaiken mahdollisen itse, eivät esim tarvitse tietotekniikkaa, autoja yms mailta, toinen et ei pysty hyökkään kinuun koska heidän armeijansa on suurempi kuin usan ja euroopan yhteensä ja sotakoneet ydinhommelit yms taitaa olla jo edistyneimpiä kuin muilla?

Äänestä

Amerikan Yhdysvallat ovat meidänkin tuki ja turva. Venäjä kyräilee rajan takana, hyvä niin.
Pääasia, että pysyy rajan takana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ilkka.luoma kirjoitti:

Kiinalaisia ohjastetaan tavallansa - eikä kaikki ole vähemmistöisen lännen USA-hallinnassa

Isänmaallisuus on ensimmäinen tie kohden kansallista itsetuntoa, joka luo osaltansa kilpailukykyä niin kauppaan kuin sotatilassa puolustustahtoa - näin myös Yhdysvalloissa, joka on jo kutsunut Kiinaa haasteeksi, ellei peräti uhaksi, joka on enää vaaksan päässä vihollisuudesta.
..
YLE: "Punaturismi on Kiinassa vilkkaampaa kuin koskaan – Intoa lisäävät kommunistipuolueen satavuotisjuhla ja kasvava kansallismielisyys"

~ https://yle.fi/uutiset/3-11996595 -

..
Kukin valtio haluaa ylläpitää omaa identiteettiä, on se sitten perittyä, hankittua kuin kasvatettua - on vain astevaihtelua miten sitä arvostelemme. Tässä kohdin läntinen maailmanjärjestysihanne näkee kommunismin paheeksi ja "pahan valtakunnan ilmentymäksi" - esimerkkinä muinoinen Neuvostoliitto, jonka pahuuden markkinoi aiempi ja hyvin suosittu us-presidentti Ronald Reagan.

Kommunismi on jo aiemminkin julistettu peloksi, uhaksi jopa viholliseksi - tuota ilmentymää kutsuttiin US' ssa mccarthyismi' ksi - oli pelko, että kommunismi Neuvostoliiton ohjaamana pääsee toteuttamaan laajan proletariaatin vallankumouksen maailmallisena tapahtumasarjana - esimerkkejä oli monia - sen torppaamisyrityksinä - muun muassa Vietnam, jossa US kävi verisen sodan - häviten aatteellisesti.

Kiina on ylpeä saavutuksistaan, eikä syyttä, sillä se on kasvanut maailmanennätystahtia maailman suurimmaksi taloudeksi (bkt/PPP - IMF 2016), talousvaikuttajaksi kuin viejäksi - ollen kauppias kaikkialle, sen valtavan tuotantokoneiston osalta.

Kiinan tuotantokoneistoa tehosti, nopeutti ja kehitti myös läntisen valmistuskoneiston siirtyminen monin osin Kiinaan - hakemaan kolmea ominaisuutta:

1) Hyvin edullinen toveri, joka ei lakkoile ja on oppivainen, 2) Heti tehtaan oven takana maailman suurin sisämarkkinapotentiaali ja 3) Alussaan lähes olemattomat ympäristölait, ja näin lännenmies kävi "tuikkaamassa jätöksensä kiinalaisten taskuihin".

Kiina edustaa ihmiskunnasta omalla populaatiokoollaan jo osaa 1,4/8,0 - sen ollen Intian ohella maailman suurin ja tuo koko antaa Pekingille voimaa hakea osuuttaan maailmallisuudesta.

Kiina on presidenttinsä Xi Jinping' in sanoin jo ilmaissut, ettei maailmaa johdeta enää yhdestä näkökulmasta - sen ollen viime vuosisadan perintönä Yhdysvallat. Tuo amerikkalainen hegeonia-aika on ohi ja kuten hyvin on ilmaistu amerikkalaisen laatuaviisin The Newsweek' in kannessa - "The China's Century" - tarkoittaen että saatamme elää kohta kiinalaista vuosisataa. Mikään ei ole lopulta pysyvää - olihan Kiina jo 1400-luvun alussa maailman vaikuttavin (Yongle Emperiour).

Läntinen maailma omassa sananvapaudessaan pitää nykymuotoista demokratiakehitystä oikeusvaltioperiaatteineen oikeana muotona elää, tavoitella asemaa kuin pitää hegemoniaa opastaen muita "oikealle tielle" - sekaantuen ja sitkeutuen osin viekkaasti rahalla ja suortemmin asein muiden omiin sisäisiin asioihin.

Toisten sisäisiin asioihin sotkeutumista ei kiinalainen maailmankuva ja -käsitys hyväksy, vaan Kiina kunnioittaa muiden sisäisiä asioita heidän ominaan - esimerkkinä tämän päivän Etiopia.

Emme näe tänään kiinalaisia sotilaita sotimassa missään ulkomailla, sen sijaan olemme nähneet päivästä toiseen amerikkalaisen sotakoneen hyökkäykset Afganistanista Syyriaan - lähes yhtäjaksoisena valtioväkivallan kuviona ja tarpeena ylläpitää maailmallista sotilashegemoniaansa.

Kiina edustaa omaa käsitystään yhä tietoisempana - näytöt sille itselleen ovat kiistattomat. Kiinalainen hyväksyy oman historiansa - nokkii ja näykkii läntinen media sitä kuinka tahansa. Kiina ja kiinalaiset itse olisivat kovin kiinnostuneita kuulemaan asiaperusteiset selosteet sen "vääristä ja pahoista aikeista itseään ja muita kohtaan".

Päinvastoin mitä enemmän syytteitä lennätellään ja luuloja luodaan "valtiollisesta pahasta" - sen suuremmin kiinalaiset tunnustavat omansa itselleen oikeaksi; tietäen ettei 1405 miljoonaa asukasta johdeta läntisen demokratian käsittein - se on liian monimutkaista, hidasta ja jälkeen jäänyttä.

Kiina täyttää nykyisessä yhteiskuntamuodossaan 100 vuotta vuonna 2049 - tuohon mennessä Kiina ratkaisee kaikki ympäristöongelmansa, ja tämän takaa maailman suurin tuote- ja menetelmäkehitysvoima. Joka vuosi valmistuu 340 000 ylempää insinööriä tuottamaan ideoita, keksintöjä ja innovaatioita korjaamaan syntyneitä virheitä.

On eräs asia mistä kiinalaiset ovat ylpeitä - heillä ei ole likimainkaan maailman suurinta ympäristöjalanjälkeä eikä edes kumuloituneena - per capita. Kiinalaisella lienee samat yksilöoikeudet kuin vaikkapa siihen monesti rinnastetussa Yhdysvalloissa.

Kiinalainen ymmärtää vastuunsa - jos jokainen kiinalainen tuottaisi saman henkilökohtaisen päästöjäljen kuin eu-eurooppalainen ja erityisesti amerikkalainen, niin meiltä loppuisivat resurssit tehdä ratkaisevaa muutosta parempaan >

...
34187

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu