Helenan näkemä uni Suomen kartasta ilman Lappia

Helenan 23.7.2021 näkemä uni Suomen kartasta, josta puuttui Lappi ja Turku ja Helsinki näkyivät heikosti

Näin viime yönä unta, että minulle annettiin taiteltava Suomen kartta.

Olin jossain niityllä ja aloin avata karttaa. Yhtäkkiä kartta olikin valtavan iso.

Kesti aikansa avata niitä taitoksia, koska jouduin ryömimään kartan päällä, koska se oli niin iso.

Aina karttaa avatessani huomasin, että kartan yläosa ei jostain syystä avautunut. Sain auki vain kartan alaosan, joka näkyi Suomen kapeimmasta kohdasta alaspäin.

Aloin jostain syystä etsiä Turkua ja Helsinkiä, mutta en löytänyt sitä pyöreää punaista kaupunkimerkkiä, millä karttoihin yleensä on merkitty kaupungit.

Etsin ja ihmettelin, miksi tässä kartassa ei näy kunnolla Turkua ja Helsinkiä.
Jollain tapaa Turku ja Helsinki tulivat siitä kartasta esille, mutta hyvin heikosti.

Jouko Pihon kommentti:

Kartassa ei näkynyt yläosaa sen takia, että Venäjä tulee miehittämään Lapin joksikin aikaa tulevan maailmankriisin yhteydessä.

Turkua ja Helsinkiä ei näkynyt kunnolla sen takia, että molemmat kaupungit joutuvat valtavan meritulvan peittämiksi.
3601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Millä perusteella unet muka näyttäisivät tulevaisuuden?

Nehän vain kertovat enemmän ihmisen ajatusmaailmasta. Miksi nämä "profeetat" näkevät vain ikäviä asioita? Ja nekään eivät pidä paikkaansa.

Miksi olet niin pelkuri että et edes uskalla puolustaa höpinöitäsi, vaan juokset heti karkuun kun olet kopionut tekstin tälle palstalle?

Äänestä

"Turkua ja Helsinkiä ei näkynyt kunnolla sen takia, että molemmat kaupungit joutuvat valtavan meritulvan peittämiksi."

Taitaa olla kyse mamu- ja matutulvasta.

Äänestä

Putinilla on ydintorpedoja, jotka aiheuttaisivat tsunameja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


piho kirjoitti:

Helenan 23.7.2021 näkemä uni Suomen kartasta, josta puuttui Lappi ja Turku ja Helsinki näkyivät heikosti

Näin viime yönä unta, että minulle annettiin taiteltava Suomen kartta.

Olin jossain niityllä ja aloin avata karttaa. Yhtäkkiä kartta olikin valtavan iso.

Kesti aikansa avata niitä taitoksia, koska jouduin ryömimään kartan päällä, koska se oli niin iso.

Aina karttaa avatessani huomasin, että kartan yläosa ei jostain syystä avautunut. Sain auki vain kartan alaosan, joka näkyi Suomen kapeimmasta kohdasta alaspäin.

Aloin jostain syystä etsiä Turkua ja Helsinkiä, mutta en löytänyt sitä pyöreää punaista kaupunkimerkkiä, millä karttoihin yleensä on merkitty kaupungit.

Etsin ja ihmettelin, miksi tässä kartassa ei näy kunnolla Turkua ja Helsinkiä.
Jollain tapaa Turku ja Helsinki tulivat siitä kartasta esille, mutta hyvin heikosti.

Jouko Pihon kommentti:

Kartassa ei näkynyt yläosaa sen takia, että Venäjä tulee miehittämään Lapin joksikin aikaa tulevan maailmankriisin yhteydessä.

Turkua ja Helsinkiä ei näkynyt kunnolla sen takia, että molemmat kaupungit joutuvat valtavan meritulvan peittämiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu