Mistä tunnistaa hörhöpuolueen?

Hörhöpuolueen tunnistaa siitä, että se yrittää vedota itsenäiseen "kansaan". Esimerkiksi Suomen Kansan Sinivalkoiset, Kansalaispuolue, Itsenäisyyspuolue ja tämä viimeinen Turtiaisen puolueviritys Valta kuuluu kansalle.

Tämä kansaan vetoaminen tepsii yksinkertaisimpiin äänestäjiin, sillä he kuvittelevat kansan olevan jokin yhtenäinen ryhmä, minkä etuja kansaan vetoava puolue puolustaa.

Kansaan vetoaminen on kovasti kilpailtua hörhösektorilla. Pitäisikö keksiä jotain uuttakin vaihteeksi
1596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyllä kai sen verran pitää kansaan luottaa, että osaavat itse valita oman parhaansa. Toki on pitkä aika, kun viimeksi on toimittu sen pohjalta, että vaikuttaisi edes siltä että kansa ymmärtäisi valintojen merkitykset. Tämä viimeinen hallitus on aika vihon viimeinen noteeraus, siis heikompi kuin edelliset heikkotasoiset hallitukset. Yhtenä lähes yhtä huonona kuin tämä nykyinen, voi pitää Sipilän katastrofaalista hallitusta, vai pitääkö sanoa hallituksia.

Äänestä
  • Noh, mikä tässä hallituksessa on sinusta niin huonoa?

    1Äänestä

  • Persun mielestä kansa teki väärin kun äänesti persut hallitukseen? Vain opposiittiossa(vennamo) on lupa olla räksyttämässä?

    1Äänestä

DNA testillä se selviää niin kuin sinun jeesuksesi kamelikansa 🤣

1Äänestä

Valta kuuluu kansalle muuttuu nopeasti muotoon Kansa kuuluu vallalle.

Äänestä
Aloittaja

Suomen Kansa Ensin (SKS) unohtui listalta.

Eli kansaan ja kansan etuun tunteella vetoavat hörhöpuolueet ovat

- Suomen Kansa Ensin
- Suomen Kanan Sinivalkoiset
- Itsenäisyyspuolue
- Perussuomalaiset
- Sinimustat
- Valta kuuluu kansalle
- Kansalaispuolue

Muissa puolueissa jokainen ymmärtää, että Suomen etua ajetaan jonka myös heidän äänestäjänsä ymmärtävät. Nämä hörhöpuolueet ja niiden äänestäjät eivät ymmärrä, joten se pitää heille erikseen kertoa :)

Äänestä
  • Kristallipuolue kuuluu tuohon joukkoon myös ja vahvasti.

    Äänestä

  • Onn hienoa, kun löytyy niin fiksuja ja älykkäitä jotka voivat luetella hörhöpuolueet ja oikeastaan halvaksia sillä tavalla demokrataa. Tuollaiseen mielenlaatuu kuuluu myös kertoa, se oikea puolue johon tule kuulua, ja jakaa sen pamfletteja joissa kerrotaa mistä asioista, miten, koska ja kuinka palavasti niistä tulee keskustella.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Onn hienoa, kun löytyy niin fiksuja ja älykkäitä jotka voivat luetella hörhöpuolueet ja oikeastaan halvaksia sillä tavalla demokrataa. Tuollaiseen mielenlaatuu kuuluu myös kertoa, se oikea puolue johon tule kuulua, ja jakaa sen pamfletteja joissa kerrotaa mistä asioista, miten, koska ja kuinka palavasti niistä tulee keskustella.

    Johan se hörhöpuolue oli käsitteenä määritelty: porukat, jotka tekevät kansasta käsitteenä yhtenäiskulttuurin, ja joita vain he puolustavat. Ei pitäisi olla vaikea ymmärtää.

    Ne jotka eivät tätä harrasta, eivät hörhöile omimalla kansan mandaattia.

    Äänestä

Äänet tulee kansalta jos on tullakseen ja äänet tuo kannatuksen kautta valtaa joten avaatko hieman mihin pitäisi vedota jos ei potentiaalisiin äänestäjiin, enkeleihin, joulupukkiin vai menninkäisiin?

Äänestä

Huomattavaa+on+myös+että+näiden+kansaa+puolustavien+puolueitten+taka-ajatusmaailmassa+on+sellainen+vire,+että+kansan+tulisi+olla+samaa+mieltä+puolustajiensa+kanssa+ollakseen+kansa.+Vähintään+92+%+suomalaisista+on+ottanut+tai+aikoo+ottaa+koronarokotuksen.+Sitten+loppujen+alle+8+prosentin+mannekiinit+edustavat+muka+kansaa.+No+ihan+Saatanan+varmasti+juu.

2Äänestä
  • On+hyvä,+olisi+hyvä+ettyä+erilaisia+kantoja+asiosta+tuodaan+esiin,+kun+edes+rokoteasiassa+ei+ole+vain+yhtä+ja+oikeaa+vaihtoehtoa.+Lisäksi+täytyy+sanoa,+että+kohtalaisen+sekavaa+on+ollut+sille+92+%+suomalaisista+olliuit+se+rokote-+ja+koronatieto.+Sellainen+alkaa+vaikuttaa+epäluotettavalta,+ja+kun+tieto+on+ristiriitaista+ja+sitä+huudetaan+kokoajan,+se+vaikuttaa+aivopesulta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On+hyvä,+olisi+hyvä+ettyä+erilaisia+kantoja+asiosta+tuodaan+esiin,+kun+edes+rokoteasiassa+ei+ole+vain+yhtä+ja+oikeaa+vaihtoehtoa.+Lisäksi+täytyy+sanoa,+että+kohtalaisen+sekavaa+on+ollut+sille+92+%+suomalaisista+olliuit+se+rokote-+ja+koronatieto.+Sellainen+alkaa+vaikuttaa+epäluotettavalta,+ja+kun+tieto+on+ristiriitaista+ja+sitä+huudetaan+kokoajan,+se+vaikuttaa+aivopesulta.

    Siis+92+%+kansasta+ei+ymmärrä+omaa+parastaan.+Vain+8+%+on+täysjärkistä+"kansaa".Taas+tulee+mieleen+persu-suomi+-sanakirja:+kansa+=+mä+ja+yks+mun+kaveri.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On+hyvä,+olisi+hyvä+ettyä+erilaisia+kantoja+asiosta+tuodaan+esiin,+kun+edes+rokoteasiassa+ei+ole+vain+yhtä+ja+oikeaa+vaihtoehtoa.+Lisäksi+täytyy+sanoa,+että+kohtalaisen+sekavaa+on+ollut+sille+92+%+suomalaisista+olliuit+se+rokote-+ja+koronatieto.+Sellainen+alkaa+vaikuttaa+epäluotettavalta,+ja+kun+tieto+on+ristiriitaista+ja+sitä+huudetaan+kokoajan,+se+vaikuttaa+aivopesulta.

    Ei ole ollut sekavaa. Kaikki tieto on kerrottu sitä mukaa kun sitä on kertynyt ja myös se, millaiseen aineistoon se perustuu. Valheita ei vastuullinen media tietenkään kerro muuten kuin samalla huomauttaen, että ne ovat valhetta.

    Osin ristiriitainen, keskeneräinen ja kattava tieto on aivopesun vastakohta. Aivopesussa on vain yksi valhe, jota hakataan päähän ilman ainuttakaan vaihtoehtoa ja jopa mahdollisuutta nukkua.

    Äänestä

vkk eihän sitä vielä tiedä millainen on ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


landlord kirjoitti:

Hörhöpuolueen tunnistaa siitä, että se yrittää vedota itsenäiseen "kansaan". Esimerkiksi Suomen Kansan Sinivalkoiset, Kansalaispuolue, Itsenäisyyspuolue ja tämä viimeinen Turtiaisen puolueviritys Valta kuuluu kansalle.

Tämä kansaan vetoaminen tepsii yksinkertaisimpiin äänestäjiin, sillä he kuvittelevat kansan olevan jokin yhtenäinen ryhmä, minkä etuja kansaan vetoava puolue puolustaa.

Kansaan vetoaminen on kovasti kilpailtua hörhösektorilla. Pitäisikö keksiä jotain uuttakin vaihteeksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu