Ateismi on jotenkin niin luonnollista

On tosi helppoa olla uskomatta mihinkään sellaiseen, jota ei ilmiselvästi edes ole olemassa. Jumala ei mitenkään vaivaa läsnäolollaan, koska eihän hän siihen mitenkään pystyisikään keksittynä mikkihiirenä. Ateismi on normaali ihmisen olotila vailla elämää vammauttavia taikauskoja.
55678
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Miksi siis höpötät täälla paskusaaa. Onko joku hätä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei se ole mitään paskusaa, jos kertoo faktan omasta tilanteestaan, johon taikauskojen elämää invalidisoiva ankeus ei kuulu. Hätäkään ei ole enää, koska kävin äsken kakalla.

    1Äänestä

Uskonnollisuus on sairaus. Ehkä tiede vielä joskus osaa heitä auttaa.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Totta. Toivotaan, että apu vielä joskus heille löytyy.

    1Äänestä

Millaistahan mahtaisi olla uskonlahkolainen, kun kaikki aika menisi kuitenkin luterilaisen kirkon haukkumiseen ja riitelyyn johonkin toiseen lahkoon kuuluvien kanssa.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Sepä se. Ja takaraivo oloisi jatkuvasti kipeänä, koska joutuisi alituiseen kaatuilemaan selälleen. Ja mahtaisko sitä osata enää puhuakaan kunnolla, kun uskonlahkon tilaisuuksissa tulisi höperrettyä siansaksaa niin paljon ho ba ba kanda -tyyliin?

    1Äänestä

  • siino kirjoitti:

    Täytyy muistaa, että kaatuilu ja kielillä puhuminen johtui ankarasta juopottelusta. Helluntaina ei vuodatettu Pyhää Henkeä vaan makeaa viiniä läpi yön niin , että kaikki 12 oli ympäripäissään jo aamulla kello yhdeksän. (Miksi muuten edelleen 12? Juudas oli tappanut itsensä. Mikä ihana ristiriita tässä jälleen.)

    12He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: »Mitä tämä oikein on?»

    13Mutta jotkut pilkkasivat: »He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä.»
    Pietarin puhe

    14Silloin Pietari astui esiin, ja muut yksitoista hänen kanssaan. Hän alkoi puhua kuuluvalla äänellä:
    »Kuulkaa minua, juutalaiset, te kaikki, jotka asutte Jerusalemissa! Tietäkää tämä:

    15Eivät nämä miehet ole juovuksissa, niin kuin te luulette – nythän on vasta aamu, päivän kolmas tunti

    Äänestä

  • Aloittaja

    Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

    Ruotsalaiset ovat oikeassa. 12 on tolvana luku.
    Juutalaiset eivät tätä olleet vielä tajunneet vuonna jeesus.
    Juovuksissa kun kirjoittelivat.

    Äänestä

Jos uskot auttamiseen taivaspaikan verukkeella niin muutkin tietävät sen ja pyytävät apuasi 🤣

Äänestä
  • Aloittaja

    Joo näinhän se menee, ettei faktat vaikuta missään.

    Äänestä

Miksi ateistalla on oma palsta, Eihän rössö uskomuksessa ole mittän objektiivisuutta.

Äänestä
  • katso papin pankkitiliä niin näet objektiivisuutta 🤣

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    katso papin pankkitiliä niin näet objektiivisuutta 🤣

    Juoppohihut Aina Veden Sijaan Viinan. Koe-hihu Kanta Kehitettiin Alkon Laboratoriossa.
    Verrokkihihut Olivat Täysin Raittiita. Ne Karttoivat Viinaa Ja Joivat Aina Pelkkää Vettä.
    Ihmisen Ja hihun Aivojen Mielihyvämekanismit Reagoivat Alkoholiin Samalla Tavalla. hihun Avulla Onkin Kehitetty Lääkkeitä, Joilla Voidaan Hoitaa Alkoholiriippuvuutta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ateistilla ei ole objektia, johon uskoa, joten vain hihuilla on subjektiivinen käsitys omasta mikkihiirestään. Ateismipalstaa tarvitaan antamaan tekohengitystä tekopyhähenkeä haukkoville hihuille.

    Äänestä

Hyvää isäinpäivää.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiitos samoin. Huomenna syödään koko perheen voimin lihapullia ja muusia. Tyttären koira syö rusinatonta maksalaatikkoa. Pitäisiköhän ostaa hiukan jeesuksen vertakin tarjolle? Tosin ei koiralle. Sille vaan vettä, koska se on raitis.

    Äänestä

Ateismi on järkevyyttä

Äänestä
  • Kyllä näin on.

    Äänestä

Pitääkö tuota samaa toitottaa päivästä toiseen. Ei ateistien tarvitse ajatella mittää muuta kuin maksalaatikkoa ja hillosipulia pitää jalat tiukasti mullassa. Varmistaa että seisooko varmasti. Typerin osa ihmiskuntaa. Vois olla eri ihonväri että tunnistaa varoituskolmion takaa paremmin ja suojatiellä. Armeijassa oli esikuntakomppania jossa oli B--miehiä. Kelpoisuusluokka alennettu. Kumipäitä puhuttiin yleisesti toreilla.
Ihmisiä silti, mutta päästään sekoja. Järkevyydestä ei tietoakaan.- se näkyy naamasta. Oliko tarpeekti pahaa vastalääkettä vai lisätäänkö höyryjä. Samaa peetä suoltaa aloittaja ja siksi vastaus on alennettu samalle tasolle.

Äänestä
  • Eipä sinulla näytä olevan eväitä korottaa itseäsi ketään paremmaksi. Pysy vaan ruodussasi C-miehenä.

    Äänestä

  • Eihän uskovakaan ajattele muuta kuin jumalaa. Aika rajoittunutta mahtaa elämä olla, kun pitää miettiä joka välissä, että onko tämä syntiä vai ei. Useinmiten uskova määrittele synniksi melkein joka asian.

    Äänestä

Jos Jumala on määritelmän mukaan taivaan ja maan luoja, miksi on niin vaikeaa uskoa tätä määritelmää?

Jos määrittelen, että A=5, sanotko minulle, että A ei ole viisi, vaan kirjain ja sanot että typerää kuvitellakaan että A on 5, kun 5 on numerokin, vai voisiko olla, ettet ymmärrä mitä ajetaan takaa?

Äänestä
  • Jos Saunatonttu on määritelmän mukaan ensimmäisen Saunan luoja, miksi on niin vaikeaa uskoa tätä määritelmää?

    Jos Russelin teepannu määritelmän mukaisesti kiertää aurinkoa Maapallon ja Marsin välissä, miksi on niin vaikeaa uskoa tätä määritelmää?

    Äänestä

  • Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

    Jos Saunatonttu on määritelmän mukaan ensimmäisen Saunan luoja, miksi on niin vaikeaa uskoa tätä määritelmää?

    Jos Russelin teepannu määritelmän mukaisesti kiertää aurinkoa Maapallon ja Marsin välissä, miksi on niin vaikeaa uskoa tätä määritelmää?

    Jos saunatonttu = X, ja määrittelen X:n ensimmäiseksi saunan luojaksi, onko se nyt parempi? Saman voin tehdä raamatun teksteille. Jos saunatontun tarinat kertovat, kuinka sauna lämmitetään, haluatko tahallaan väärinymmärtää opetukset, ja polttaa vahingossa saunan tai saada huonot löylyt tai pitää vahingossa pellit kiinni ja saada häkämyrkytylsem, vai haluatko lukea ohjeet ensin?

    Jos vaikka fysiikan kokeessa on kirjoitettu teepannun lentävän avaruudessa, ja käsketty laskea sen rata, keskitynkö siihen että teepannua ei ole olemassa ja saan 0 pistettä kokeesta?

    ” Saman voin tehdä raamatun teksteille.”

    Juuri tämän minä teinkin. Jos Raamatussa esitetään perusteettomia väitteitä Luojasta niin samalla tavalla niitä voidaan väittää vaikkapa Saunatontusta, Russelin teepannusta, Näkymättömästä Vaaleanpunaisesta Yksisarvisesta tai Mulukusta. Jos et usko väitteitä niin ole hyvä ja todista ettei noita olentoja ole olemassa 🤣🤣🤣

    Sama kuin jos keskusteltaisiin kirjasta jonka päähenkilönä on Matto. Kirja alkaisi vaikka seuraavalla tavoin:
    "Päivää, olen Matti, olen tämän kirjan päähenkilö."

    Ja sinä nauraisit suomi24 palstalla partaasi:
    "Spagettihirviö, todista että et ole spagettihirviö. Mattia ei ole."

    >> Ja sinä nauraisit suomi24 palstalla partaasi:
    "Spagettihirviö, todista että et ole spagettihirviö. Mattia ei ole."

    No eikö se päähenkilö ole Matto kuten ensimmäisellä rivillä kirjoitit? Kannattaisiko lopettaa juopottelu ja nukkua välillä? Sen verran pahoja nuo sinun sekoilut on jo tällä hetkellä 🤣🤣🤣

    Se (oli oikeasti kirjoitusvirhe, mutta) kuvaa sitä, että vaikka olisikin kirjoitettu että "olen Matti" niin voit ohittaa sen tiedon ja katsoa mitä tarinassa tapahtuu.

    Itse ymmärrän, että sinulla on vaikea hyväksyä käsitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Se on aivan ok, mutta yritän selvittää sen itse asian olevan siellä niiden epäspesifien löpinöiden takana, samaan tapaan kuin muissa tarinoissa ja vertauskuvissa.

    ”… yritän selvittää sen itse asian olevan siellä niiden epäspesifien löpinöiden takana…”

    Kuten esimerkiksi ”Moderni biologia ei ole totta koska epäspesifi löpinä on taikonut asiat tällaiseksi ja kaikki maailman tiedemiehet ovat väärässä. Sinun vaan pitää uskoa väitteeni, kyllä siellä totuus on sen epäspesifin löpinän takana.”

    Tai ”Kyllä meidän pitää nyt tehdä tällainen arvovalinta kun tämä minun epäspesifi löpinä on niin sanonut. Sinun vaan pitää uskoa minua, vaikka tästä minun epäspesifistä löpinästäni ei ole yhtään ainoaa havaintoa niin kyllä se on olemassa, kuulikko? Nyt tehdään arvovalinta minun löpinäni mukaan.”

    Et ymmärrä yhtään, mitä haen takaa. Mitä muuta sinä ajattelet minun puhuvan?

    Selvennyksenä:
    -Moderni biologia on totta.
    -Arvovalintaa ei pidä tehdä epäspesifin löpinän perusteella.

    Jos Jumala on todellisuutta, pitää uskon pohjautua todellisuuteen. Hyviä arvauksia totuudesta saadaan monesti tieteellisellä menetelmällä. Jos herra on todellinen, sen täytyy olla yhtenevä tieteen kanssa.

    ” Hyviä arvauksia totuudesta saadaan monesti tieteellisellä menetelmällä.”

    Se taitaa olla paras ja ainoa tapa tuottaa totuutta.

    ” Jos herra on todellinen, sen täytyy olla yhtenevä tieteen kanssa.”

    Koska todellisuudesta ei löydy yhtään ainoaa faktaa herrasta eikä herraa tarvita minkään asian selittämiseen todellisuudessa niin herraa ei todennäköisesti ole olemassa. Tätä hypoteesia vahvistaa ihmisen:

    1. herkkyys deluusioihin
    2. taipumus tunnistaa syy-seuraussuhteita sielläkin, missä niitä ei ole
    3. Hyperaktiivinen taipumus tunnistaa toimijoita omassa elinympäristössään
    4. taipumus kuvitella syiden takana olevan itsensä kaltainen tietoinen olento

    Koitin kysyä, mitä haen takaa.

    Äänestä

  • Voihan tietysti uskoa/ uskotella mitä tahansa, mutta sehän on vain uskomista. Etkö ymmärrä mitä uskominen on. Uskotaan jokin asia todeksi, tai olemassaolevaksi, vaikka näin ei ole. Uskoa kirjain A numeroksi 5 ei ole totta. Koska olemme sopineet joskus että A on tietyn näköinen kirjain ja 5 tietyn näköinen numero. Tietysti saa uskoa mitä tahansa miksi tahansa. mutta mitä järkeä siinä on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voihan tietysti uskoa/ uskotella mitä tahansa, mutta sehän on vain uskomista. Etkö ymmärrä mitä uskominen on. Uskotaan jokin asia todeksi, tai olemassaolevaksi, vaikka näin ei ole. Uskoa kirjain A numeroksi 5 ei ole totta. Koska olemme sopineet joskus että A on tietyn näköinen kirjain ja 5 tietyn näköinen numero. Tietysti saa uskoa mitä tahansa miksi tahansa. mutta mitä järkeä siinä on.

    Konteksti on ehkä tärkeä tajuta. Typerinkin tajuaa, että alussa ei ollut sotkan munaa ilmattaren polvella tai sen, että revontulet eivät oikeasti ole tulikettu repolaisen hännän heilutuksia, mutta jos Jumala loi taivaan ja maan, sitä pitää jotenkin perustella viimeiseen päivään että ei ei ei tämä pidä paikkaansa!

    Myöskin, jos A = 5 ja B = 3 ja C on hypotenuusa niin C^2 = A^2 B^2, vaikka A on kirjain ja 5 on numero. Menee puurot ja vellit teillä ateisteilla sekaisin.

    Äänestä

  • Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

    ” Hyviä arvauksia totuudesta saadaan monesti tieteellisellä menetelmällä.”

    Se taitaa olla paras ja ainoa tapa tuottaa totuutta.

    ” Jos herra on todellinen, sen täytyy olla yhtenevä tieteen kanssa.”

    Koska todellisuudesta ei löydy yhtään ainoaa faktaa herrasta eikä herraa tarvita minkään asian selittämiseen todellisuudessa niin herraa ei todennäköisesti ole olemassa. Tätä hypoteesia vahvistaa ihmisen:

    1. herkkyys deluusioihin
    2. taipumus tunnistaa syy-seuraussuhteita sielläkin, missä niitä ei ole
    3. Hyperaktiivinen taipumus tunnistaa toimijoita omassa elinympäristössään
    4. taipumus kuvitella syiden takana olevan itsensä kaltainen tietoinen olento

    "hypoteesia vahvistaa ihmisen:
    1. herkkyys deluusioihin
    2. taipumus tunnistaa syy-seuraussuhteita sielläkin, missä niitä ei ole
    3. Hyperaktiivinen taipumus tunnistaa toimijoita omassa elinympäristössään
    4. taipumus kuvitella syiden takana olevan itsensä kaltainen tietoinen olento"

    Ateistien tekemä yleinen argumentointivirhe on, että jos jokin jumalakäsitys (tai jopa kaikki tunnetut jumalat) olisi ihmisen vääristyneiden käsitysten seurausta, ateisti luulee jumalien olevan olemattomia. Niin ei tietystikään ole tuollaisella epäloogisella perusteella.

    Kaikkien väärien jumalien lisäksi voi olla olemassa jokin tuntematon jumaluus. Sen vuoksi joskus joku ateisti saattaakin olla niin fiksu, että kieltää vain tunnettujen jumalien olemassaolon. Hän on osittais-ateisti.

    Äänestä

  • "Jos Jumala on määritelmän mukaan taivaan ja maan luoja, miksi on niin vaikeaa uskoa tätä määritelmää?"

    Jos juutalaisten sadut eivät olisi satuja, Jumala voisi ihan hyvin itse todistaa puolestaan olevansa luoja. Nyt kaikki uskonjutut ovat vain juutalaisten levittelemiä valeita. Niitä todellisia todisteita yksikään hihu ei pysty esittämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Jos Jumala on määritelmän mukaan taivaan ja maan luoja, miksi on niin vaikeaa uskoa tätä määritelmää?"

    Jos juutalaisten sadut eivät olisi satuja, Jumala voisi ihan hyvin itse todistaa puolestaan olevansa luoja. Nyt kaikki uskonjutut ovat vain juutalaisten levittelemiä valeita. Niitä todellisia todisteita yksikään hihu ei pysty esittämään.

    Miten Jumala pitäisi määritellä, että voisit uskoa määritelmän?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten Jumala pitäisi määritellä, että voisit uskoa määritelmän?

    Se pitäisi määritellä uskottavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Konteksti on ehkä tärkeä tajuta. Typerinkin tajuaa, että alussa ei ollut sotkan munaa ilmattaren polvella tai sen, että revontulet eivät oikeasti ole tulikettu repolaisen hännän heilutuksia, mutta jos Jumala loi taivaan ja maan, sitä pitää jotenkin perustella viimeiseen päivään että ei ei ei tämä pidä paikkaansa!

    Myöskin, jos A = 5 ja B = 3 ja C on hypotenuusa niin C^2 = A^2 B^2, vaikka A on kirjain ja 5 on numero. Menee puurot ja vellit teillä ateisteilla sekaisin.

    En ole matemaatikko, mutta silti minulle on päivänselvää ettei jumalaa tai muutakaan yliluonnollista ole olemassa. Minä elän tässä reaalimaailmassa, enkä ikinä ole kuvitellut sotkan munia repolaisen häntiä. Todistelehan ensin se jumalasi olemassaolo, sitten voidaan palata asiaan.

    Äänestä

  • Menee viestit ohi niin että viuhuu vaan. Kukaan ei pysähdy miettimään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole matemaatikko, mutta silti minulle on päivänselvää ettei jumalaa tai muutakaan yliluonnollista ole olemassa. Minä elän tässä reaalimaailmassa, enkä ikinä ole kuvitellut sotkan munia repolaisen häntiä. Todistelehan ensin se jumalasi olemassaolo, sitten voidaan palata asiaan.

    Kuvittele todellisuus, niin löydät Jumalan, johon uskoa.

    Sitä koitan nyt määritellä. Todellista Jumalaa. Todellisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvittele todellisuus, niin löydät Jumalan, johon uskoa.

    Sitä koitan nyt määritellä. Todellista Jumalaa. Todellisuutta.

    Ja repolaisen häntä on tarina todellisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos vaikka fysiikan kokeessa on kirjoitettu teepannun lentävän avaruudessa, ja käsketty laskea sen rata, keskitynkö siihen että teepannua ei ole olemassa ja saan 0 pistettä kokeesta?

    Tässä tapauksessa Teepannusta ei ole mitään sellaista tietoa, jolla sen rataa voisi laskea. Oleellista on ainoastaan sen Teepannun olemassaolo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä tapauksessa Teepannusta ei ole mitään sellaista tietoa, jolla sen rataa voisi laskea. Oleellista on ainoastaan sen Teepannun olemassaolo.

    Uskovainen:
    Oletetaan, että X on "luoja" ja tässä yhteydessä luominen tarkoit...

    Ateisti:
    Ei oleteta? X ei ole luoja. On typerää ajatellakaam, että X olisi olemassa. En kuuntele enempää. Emme pääse ensimmäisestä olettamuksesta eteenpäin. Tiede on oikeassa. Xn olemusta ei ole olemassa.

    Uskovainen:
    Mutta en ole vielä edes kertonut X:n olemuksesta. Se on kerrottu vertauskuvin, jotta aikalaiset käsittävät ja pystyvät yhdistämään ajatuksensa siihen mitä sanon.

    Ateisti:
    Teepannu ei ole avaruudessa. Se on fakta.

    Uskovainen:
    Sinun pitää uskoa mitä yritän selvittää edes maanpäälisistä aidoista oikeista asioista, jotta voisin kertoa mitä yritän sanoa. Se ei edes suoraan liity fysiikkaan, vaan etiikkaan ja mieleen ja hyvään eläm..

    Ateisti:
    Älä tuputa uskoasi meille!

    Äänestä

Hmmm.... avaaja on siinä oikeassa, että naturalismiin perustuva ateismi on "luonnollista", koska naturalismin mukaan mikään ei ole yliluonnollista.

Mutta kommunisteilla ateismi on poliittista ja perustuu marksilaisuuden käsitykseen kollektiivisesta historian kohtalosta, jossa kansat nousevat kapinaan ja löytävät nirvanan tasa-arvosta. Se on sairasta.

Äänestä
  • Onko tasa-arvo sinun mielestäsi siis sairasta? niin no, minähän keskustelen uskovan kanssa, joka uskoo mitä tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tasa-arvo sinun mielestäsi siis sairasta? niin no, minähän keskustelen uskovan kanssa, joka uskoo mitä tahansa.

    Et siis pidä kommunisteja sairaana? -ok

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et siis pidä kommunisteja sairaana? -ok

    Mihin sairausryhmään kommunismi luokitellaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et siis pidä kommunisteja sairaana? -ok

    Ei, minä pidän uskovia sairaana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei, minä pidän uskovia sairaana.

    Totta. Harhamaailmassa elävät ovat hulluja.

    Äänestä

Eli ateismi on tietämättömyydessä elämistä. Tietokoneestakin ajatellaan, että se vain tuli jostakin ja toimii jotenkin mystisesti.

Ei tahdota tietää rekistereistä ja käskykannoista, koska ne muuttuisivat tylsiksi, arkisiksi asioiksi ja se kiva mystinen tunne katoaisi.

Äänestä

Onnittelen teitä ateisteja. Te olette saaneet elää leppoisina pullapoikina, kuin lihava naurava budha. Syöneet huolettomasti köyhien kustannuksella. kiusanneet heikompianne, huvin vuoksi, heittäneet jätteenne muitten korjattavaksi, vieneet laivän lapsen suusta. varastaneet, kun kukaan ei näe, tappaneet, kun ei ole pelkoa kiinni jäämisestä. Psykologia todistaa, että paatuminen tapahtuu huomaamatta. Mutta kun itsellenne tapahtuu valtava romahdus, kun kaikki inhimillinen loppuu ja auttajaa ei ole, eikä tule. Huudatteko Jumalaa, vai kiroatteko Hänet?

Äänestä
  • Lapsellista ja valheellista höpinää, mutta vain sellaiseenhan hihu pystyy, koska hänen filosofiansa perustuu huijaukseen. Huuda jumalaa apuun HAAAAH HAAAAAH HAAAAAA :)

    Äänestä

  • Uskova ei ymmärrä olevansa aivopesun uhri. Voin lohduttaa: kuolema korjaa aikanaan uskovankin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

siino kirjoitti:

On tosi helppoa olla uskomatta mihinkään sellaiseen, jota ei ilmiselvästi edes ole olemassa. Jumala ei mitenkään vaivaa läsnäolollaan, koska eihän hän siihen mitenkään pystyisikään keksittynä mikkihiirenä. Ateismi on normaali ihmisen olotila vailla elämää vammauttavia taikauskoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu