keppihevosharrastaminen,puututaan kiusaamiseen!

hei. ajattelin kirjoittaa tänne eräästä tärkeästä aiheesta. nimittäin kiusaamisesta. olen huomannut sitä todella paljon viime aikoina. minusta (ja varmasti myös monesta teitä) jokaisen pitäisi saada olla sellainen kuin on,harrastaa mitä haluaa ilman että kukaan muu puuttuu siihen. näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. todella moni harrastaja joutuu tänäkin päivänä pelätä kouluun menemistä sen takia että joutuu hylätyksi ja kiusaamisen kohteeksi. olisiko sinusta mukava mennä kouluun,ja muutenkin muihinkin paikkoihin jos joutuisit kokemaan tällaista?? totisesti vastauksesi olisi ei. kiusaaminen,syrjintä ja väkivalta,mikään niistä ei ole ok! otetaan itseämme niskasta kiinni. ei jäädä katsomaan vierestä kun joku joutuu kiusaamisen kohteeksi. puututaan,tuetaan ,puolustetaan ja autetaan. ei jätetä ketään ulkopuolelle. eikä kiusata. annetaan kaikkien olla omanlaisia ja jätetään muut rauhaan

tässä purin vähän ajatuksiani teille. kerrothan oman mielipiteesi kommenttikenttään. olisi kiva kuulla teidänkin mielipiteitä! tsemppiä kaikille jotka kiusaamista joudutte kokemaan<3

terveisin: keppariharrastaja<3
6159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja kertokaa vaan rohkeasti omat mielipiteenne,niitä olisi kiva kuulla!<3

Äänestä

Täyttä asiaa. Samaa mieltä olen. Kiusaamista ei saa suvaita. Sitä valitettavasti on työelämässä ja kaikkialla. Syitä voisi vain arvailla mutta jokin ongelma oltava sillä kenellä tarve toisia kiusata.

Äänestä
  • tää on totta. musta ihan kauheeta miten jotkut voi kiusaa. niillä ei vrm oo itellä kaikki hyvin ku tollee muita kiusaa

    Äänestä

Ja tylsintä on kun moni rajoittaa ja jopa lopettaa mieluisia harrastuksiaan sen takia että tulee kiusatuksi. Kiusaaminen on vaan tyhmää. Ei anneta kiusaajien päättää meidän tekemisistä ja harrastuksista vaan tehdään ylpeästi juttuja joista tykätään. 🐴🐴🐴

Miten ootte puuttunu tai reagoinu kiusaamiseen? Onko jollain hyviä keinoja mitä vois käyttää tai mitä vois sanoa takas kiusaajalle.

Äänestä
  • itse olen puolustanut kiusattuja ihmisiä. en oikeen hyviä keinoja keksi kuin vain sen että kannattaa antaa tukea ja turvaa niille kiusatuille. ja olen hei samaa mieltä ku sä!!!

    Äänestä

Kiusattujen tulee muistaa että itse kiusaajat on niitä heikkoja ja kiusatut vahvoja. Sen tulette huomaamaan kun ikää tulee lisää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

hei. ajattelin kirjoittaa tänne eräästä tärkeästä aiheesta. nimittäin kiusaamisesta. olen huomannut sitä todella paljon viime aikoina. minusta (ja varmasti myös monesta teitä) jokaisen pitäisi saada olla sellainen kuin on,harrastaa mitä haluaa ilman että kukaan muu puuttuu siihen. näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. todella moni harrastaja joutuu tänäkin päivänä pelätä kouluun menemistä sen takia että joutuu hylätyksi ja kiusaamisen kohteeksi. olisiko sinusta mukava mennä kouluun,ja muutenkin muihinkin paikkoihin jos joutuisit kokemaan tällaista?? totisesti vastauksesi olisi ei. kiusaaminen,syrjintä ja väkivalta,mikään niistä ei ole ok! otetaan itseämme niskasta kiinni. ei jäädä katsomaan vierestä kun joku joutuu kiusaamisen kohteeksi. puututaan,tuetaan ,puolustetaan ja autetaan. ei jätetä ketään ulkopuolelle. eikä kiusata. annetaan kaikkien olla omanlaisia ja jätetään muut rauhaan

tässä purin vähän ajatuksiani teille. kerrothan oman mielipiteesi kommenttikenttään. olisi kiva kuulla teidänkin mielipiteitä! tsemppiä kaikille jotka kiusaamista joudutte kokemaan<3

terveisin: keppariharrastaja<3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu