Vasemmalta johdettu YLE on vahva persuvastaisuudessaan.

Kun Perussuomalaiset piti välikysymystään koskevan tiedotustilaisuuden yhdessä KD:n ja Nyt:in kanssa, YLE ei edes tullut paikalle muiden mediatalojen tapaan. Sen sijaan YLEssä jäätiin kehittelemään persuvastaista poliittisideologista vastalausetta "uutisen" muodossa, josta syntyi tällaista ylegandaa: https://yle.fi/uutiset/3-12311834

YLE teki tutun peliliikkeen päättäessään, keitä ns. asiantuntijoita kutsutaan antamaan statementtinsä persuvastaisuuteen motivoituneessa aiheessa 'miksi polttoaineveroa ei kannata laskea'. Ei yllätä, että nämä "asiantuntijat" olivat vihervasemmistoon sidoksissa. Aivan kuten YLE kutsui demaritaustaisen "asiantuntijan" siivoamaan Marinin jätöksiä. Näin YLE taas kerran suggeroi suurta yleisöä. Kuinka moni heistä käy PS:n sivuilla lukemassa PS:n selvitykset ja näkemykset aiheesta ja kuinka moni jää pelkästään ylegandan varaan?

Jotkut ehkä maksaa mielellään veroa tällaisesta, mutta yhteiskunnan näkökulmasta verovarojen käyttö poliittisideologiseen mielikuvalliseen ohjailuun politiikan ja informaation yksipuolistamisen merkeissä on laskelmoidusti mädännäistä toimintaa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vanha ylen toimittajanainen ei ollut havainnut tällaista toimintaa Sanna Ukkolan ohjelmassa.

Äänestä

Persutkin kuitenkin maksaa on yle veroa . Varmasti mielellään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

Kun Perussuomalaiset piti välikysymystään koskevan tiedotustilaisuuden yhdessä KD:n ja Nyt:in kanssa, YLE ei edes tullut paikalle muiden mediatalojen tapaan. Sen sijaan YLEssä jäätiin kehittelemään persuvastaista poliittisideologista vastalausetta "uutisen" muodossa, josta syntyi tällaista ylegandaa: https://yle.fi/uutiset/3-12311834

YLE teki tutun peliliikkeen päättäessään, keitä ns. asiantuntijoita kutsutaan antamaan statementtinsä persuvastaisuuteen motivoituneessa aiheessa 'miksi polttoaineveroa ei kannata laskea'. Ei yllätä, että nämä "asiantuntijat" olivat vihervasemmistoon sidoksissa. Aivan kuten YLE kutsui demaritaustaisen "asiantuntijan" siivoamaan Marinin jätöksiä. Näin YLE taas kerran suggeroi suurta yleisöä. Kuinka moni heistä käy PS:n sivuilla lukemassa PS:n selvitykset ja näkemykset aiheesta ja kuinka moni jää pelkästään ylegandan varaan?

Jotkut ehkä maksaa mielellään veroa tällaisesta, mutta yhteiskunnan näkökulmasta verovarojen käyttö poliittisideologiseen mielikuvalliseen ohjailuun politiikan ja informaation yksipuolistamisen merkeissä on laskelmoidusti mädännäistä toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu