Räkänokkaiset märkäkorvat eivät ymmärrä edes perusasioita

Räkänokkaiset lelukameroita hypettävät älykääpiöt eivät ymmärrä edes sitä, että mitä isompi pikseli, sitä enemmän se vangitsee valoa ja sitä pienempää on kohina.

Mitä pienempi yksittäisen pikselin koko on, sitä vähemmän se vangitsee valoa ja sitä suurempaa on kohina.

Jos lelukameran miniatyyrikennoon ahdetaan esimerkiksi 50 megapikseliä, silloin yksi pikseli on paljon pienempi kuin oikean kameran moninkertaisesti isommassa 50 megapikselin kennossa oleva pikseli.

Loogisen päättelyn tulos on, että silloin lelukameran minikokoisista pikseleistä koostuva mitättömän pieni kenno kohisee huomattavasti enemmän kuin oikean kameran kenno, jossa pikselit ovat paljon isompia.

Niinpä on todella lapsellista vouhottaa lelukameroiden mikrokennojen isoista pikselimääristä, koska tietyn rajan ylittyessä niistä on vain haittaa.

Näin yksinkertaista tämä on ja vain idiootit eivät tätä ymmärrä.
7169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • Siitä huolimatta ne eivät ole kooltaan likimainkaan yhtä suuria kuin oikeiden kameroiden kennot.

    Sitäpaitsi tuo on pelkkä huhu.
    Myös oikeiden kameroiden tekniikka kehittyy jatkuvasti ja siten niiden etumatka leluihin nähden säilyy myös tulevaisuudessa.

    Äänestä

Samsungin uuden kamerapuhelimen kuva suurennettiin yli 600 neliön kokoiseksi. Kuvanlaatu varsin hyvä. Ei, ei ole huhu.

Äänestä
  • Musta on valkoista ja maapallo on litteä, eikä tämä ole huhu.

    Minun ei kuitenkaan tarvitse todistaa näitä asioita todeksi, koska sinäkään et koskaan todista mitään.

    Äänestä

Yritin laittaa linkin, mutta näköjään olet sen poistanut... mahtaa harmittaa.

Äänestä

Ks. keskustelu: "Miten suuria vedoksia saa kännykkäkuvista?" - siellä on linkki.

Äänestä
  • Onpa todella epäterävä otos.
    Oikealla kameralla tuosta kissasta olisi saanut paljon paremmankin kuvan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Räkänokkaiset lelukameroita hypettävät älykääpiöt eivät ymmärrä edes sitä, että mitä isompi pikseli, sitä enemmän se vangitsee valoa ja sitä pienempää on kohina.

Mitä pienempi yksittäisen pikselin koko on, sitä vähemmän se vangitsee valoa ja sitä suurempaa on kohina.

Jos lelukameran miniatyyrikennoon ahdetaan esimerkiksi 50 megapikseliä, silloin yksi pikseli on paljon pienempi kuin oikean kameran moninkertaisesti isommassa 50 megapikselin kennossa oleva pikseli.

Loogisen päättelyn tulos on, että silloin lelukameran minikokoisista pikseleistä koostuva mitättömän pieni kenno kohisee huomattavasti enemmän kuin oikean kameran kenno, jossa pikselit ovat paljon isompia.

Niinpä on todella lapsellista vouhottaa lelukameroiden mikrokennojen isoista pikselimääristä, koska tietyn rajan ylittyessä niistä on vain haittaa.

Näin yksinkertaista tämä on ja vain idiootit eivät tätä ymmärrä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu