Tuleva hallitus muodostetaan pohjalle

SDP-Kokoomus-Liike-RKP. Asialistalla ensimmäisenä on epäonnistuneen SOTE-uudistuksen kumoaminen.
Esim. Pohjanmaalla on ollut täysi kaaos ja sekasorto hyvinvointialueen myötä.
Toisena asialistalla on työperäisen maahanmuuton edistäminen ja siihen liittyen työmarkkinoiden vapauttaminen ja hyvinvointivaltion alasajo.
33106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Miksi tehdä asiat vaikean kautta? Muuta Venäjälle, "unelmasi" toteutuu kertapieraisulla.

Äänestä

Hyvinvointialueet eivät ole toiminnassa vielä.

Äänestä

Ryssien harhatietoja maailmassa levittää pian enää Yle
Muualla valehtelu on kielletty

Moldovan presidentti Maya Sandu on allekirjoittanut väärän tiedon ja propagandan torjuntaa koskevan lain, joka kieltää venäläisten uutisten, uutisohjelmien ja sotilaselokuvien lähettämisen Moldovassa

Äänestä

Ukrainan epäonnistumisien jälkeen eivät maat halua venälöisiä aseita

Viimeisen vuosikymmenen aikana Venäjän asevienti Kaakkois-Aasiaan on vähentynyt merkittävästi. Länsimaiden Venäjän sotateollisuuskompleksia koskevien pakotteiden tiukentaminen Ukrainan hyökkäyksen jälkeen herättää kysymyksiä Venäjän kyvystä jatkaa aseiden toimittamista alueelle

Äänestä

Aloitus kertoi, että Pohjanmaalla ollut täysi kaaos.
No, kun katsoo historiaan, niin mitä muuta siellä Pohjanmaalla on edes ollut - kuin kaaos?

Äänestä
  • Vastatuuli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastatuuli.

    Krista Kiuru (SDP) on vastuuministeri soteuudistuksessa.

    Äänestä

Kokoomuksen ajatuksilla tilannetta ei voida korjata, kyse on fundamentaalisesta ristiriidasta Kokoomuksen harjoittamassa politiikassa, joka lähtökohdiltaankin pyrkii ratkaisemaan kaikki ongelmat aiheuttamalla vahinkoa kansalle ja valtiolle.

Vähän karrikoiden, jokaikinen puolue ottaa velkaa, mutta Kokoomuksen ottama velka päätyy Suomesta ulos, aiheuttamaan tilanteen että koko Suomi menee alennusmyyntiin. Arvaahan sen, että ulos verosuunniteltu raha on innokkaasti sitten ostamassa alennusmyynneistä kaikkea.

Muut puolueet sentään käyttää sen velkarahan suomalaisten hyväksi, joskin kaikista käyttökohteista ei varmasti synny samanmielisyyttä.

Nykyinen hallituspohja on suomalaisten kannalta erittäin hyvä kokonaisuus, kyllä voisi toivoa että SDP-KESK-VAS yhdistelmä jatkaisi myös 2023 vaalien jälkeen, jotta suunnanmuutos politiikassa 2019 jälkeen alkaa todella näkymään, suunnanmuutokset kun ottavat aikaa.

Puolueesta riippumatta, olisi ensiarvoisen tärkeää se, että suomalaisten markkinoille tarjoamaan työtä tilattaisiin, se vaatii investointimäärien kasvua ja maksuhalua. Kansainvälinen markkina on se, johon pitää asiat suhteuttaa, koska ilman suomalaisen työn vientiä on vaikea saada aikaan toimivaa taloutta ilman jatkuvia riitoja kaikesta.

Kokoomuksen politiikallahan ei saada aikaan kumpaakaan, koska KOK perinteisesti ajaa kaikki investoinnit alas halpatyön toivossa ja näinhän ei mitään taloutta valtion kannalta voida korjata. Toki osakkeenomistajat ovat tyytyväisiä hetken aikaa kun Ponzi-pyramidin lailla muilta viety omaisuus hetken aikaa kasvattaa heille päätyviä tuottoja.

Äänestä
  • Lyhyesti, KOK ideat hyvästä taloudesta perustuu suomalaisten köyhdyttämiseen.

    Täysin järjetön ajatus valtion kannalta. Osakkeenomistajat tosin varmasti tyytyväisiä.

    Ongelma vain syntyy siitä, että köyhyyttä kasvattamalla ei suomalaisten taloudellinen eikä mikään muukaan etene minnekään, tilanne johtaa lopulta täysin järjestelmälliseen kansan kahtiajakoon ja erittäin passivoituneeseen pääomaan.

    Kansa ei tarvitse aktivointitoimia vaan pikemminkin pääoma tarvitsee aktivointitoimia, verotus pitäisi suunnitella paremmin niin, että suomalaisten palkkaaminen on aina etusijalla, siihen asti, kunnes jokaisella on työpaikka ja asiallinen palkan taso.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lyhyesti, KOK ideat hyvästä taloudesta perustuu suomalaisten köyhdyttämiseen.

    Täysin järjetön ajatus valtion kannalta. Osakkeenomistajat tosin varmasti tyytyväisiä.

    Ongelma vain syntyy siitä, että köyhyyttä kasvattamalla ei suomalaisten taloudellinen eikä mikään muukaan etene minnekään, tilanne johtaa lopulta täysin järjestelmälliseen kansan kahtiajakoon ja erittäin passivoituneeseen pääomaan.

    Kansa ei tarvitse aktivointitoimia vaan pikemminkin pääoma tarvitsee aktivointitoimia, verotus pitäisi suunnitella paremmin niin, että suomalaisten palkkaaminen on aina etusijalla, siihen asti, kunnes jokaisella on työpaikka ja asiallinen palkan taso.

    Samoin kokoomuksen mielestä kannattava talouspolitiikka on käytännössä velan ottamista velan maksamiseen.
    https://www.youtube.com/watch?v=QHChvRtuVWE

    Zaatanan tunarit (Käteinen, Tuppelo ja Urpola).

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Samoin kokoomuksen mielestä kannattava talouspolitiikka on käytännössä velan ottamista velan maksamiseen.
    https://www.youtube.com/watch?v=QHChvRtuVWE

    Zaatanan tunarit (Käteinen, Tuppelo ja Urpola).

    Tuo on osittain totta. Eli meidän ns. markkinaliberaalin oikeiston ( mihin itsekin kuulun) tulis muistaa se että yrittämisen riskit maksaa yrittäjäksi ihan vapaaehtoisesti ryhtynyt yrittäjä eikä tälle aikaansa markkinoilla myyneet palkolliset.
    Eli lähtisin siitä että Marin josta on tullut ihan puhdas "kolmaslinjalainen" jatkaa pääministerinä ja Elina Valtonen ottaa sitten valtiovarainministerinä sen vittumaisen saneeraajan roolin.

    Äänestä

Kun muistaa Kataisen ja Stubbin sinipunapohjaisten hallitusten aikaansaannokset niin kyllähän tuollaista tuhoisaa hölmöilyä voi odottaa myös nyt kaavaillulta sinipunalta.

Kataisen ja Stubbin hallituksessa Kokoomuksen ja SDP:n politiikkaa yhdisti kansallisvastaisuus, Suomi-vastaisuus. EU-politiikkaa tehtiin suurella innolla ja Suomi jätettiin retuperälle. Parivaljakko Katainen ja Urpilainen pohjustivat omaa EU-uraansa ja Stubbilla oli mielessä ihan samaa.

Maahanmuuttoon ja monikulttuurisuus oli niin must-juttu, että siitä ei päässyt kokonaan irti seuraavakaan hallitus, joka muuten kyllä toimi Suomen hyväksi kun joutui korjaamaan sinipunahallituksen aiheuttamaa karmeaa sotkua.

Kataisen-Stubbin hallittusten jäljiltä Suomen talous jouduttiin kiskomaan ylos syvältä suosta. Kauhea oli itku ja hammasten kiristys vaikka Sipilän hallituksen vaatimat uhraukset kansalta olivat lopulta aika vähäisiä siihen nähden millaisessa kunnossa maa oli. Koviten Sipilän hallitusta vastustivat elämäntapatyöttömät, joiden joukko sai alkunsa sinipunahallitusten aikaansaamasta valtavasta pitkäaikaistyöttömyydestä.

Äänestä
  • Kataisen ja Stubbin sinipunhallitukset eivät toimineet. Sipilän kyykytyshallitus oli taas lempinimensä arvoinen. Kansalaiset pantiin palvelemaan valtiota eikä valtion kansalaisia. Hyöty valui harakoille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kataisen ja Stubbin sinipunhallitukset eivät toimineet. Sipilän kyykytyshallitus oli taas lempinimensä arvoinen. Kansalaiset pantiin palvelemaan valtiota eikä valtion kansalaisia. Hyöty valui harakoille.

    Aivan oikein, siinäpä se kaikki tulikin.

    Kokoomusta ei saa päästää valtion johtoon, sen sijaan parempi yritystoimijoiden edustaja hallituksessa on Keskusta ilman Sipilää.

    Kataisen omin sanoin, "hevonen on jo ruoskittu polvilleen" joskaan en ihan sanatarkkaa lainausta muista, kyse oli kuitenkin siitä järjettömästä talousajattelusta jolla Suomeen aiheutettiin täysin järjestelmällisesti tilanne että suomalaisten työ ei kannattaisi. Sellaisen lopputulos on lopulta täysin mahdoton kun yrityksillä ei ole varaa eikä halua maksaa työstä, ja suomalaisten puolestaan on mahdotonta tehdä työtä ilman korkeaan kustannustasoon tarvittavaa korkeata palkan tasoa.

    Valtio on kansa, ei valtio voi alkaa toimimaan kansaa vastaan se tie kuljetaan loppuun todella nopeasti.

    Kannattaisi varmasti ihan puolueesta riippumatta nyt jo opetella muistamaan se, miksi kansan työ on lakisääteisestikin määritelty hallitukselle *erityisesti* suojeltavaksi asiaksi.

    Tämä kansan työn vaatiman erityisen suojelun perusteethan pohjautuu lopulta siihen että näin suojellaan kansan päätöksiä ja kansanvaltaa. Kansanvaltaa ei voida ohittaa millään pääomien eduilla, koska se johtaa lopulta valtion purkamiseen.

    Pääomien eduille on paikkansa vasta sitten kun kansan työn suojelu ja talouden ohjaustoimet on ensin hoidettu kuntoon, Suomen kaltaisessa maassa se tarkoittanee uskoakseni erittäin matalia tuloeroja, syy ja perusteet tähän löytyy investointien vaatimasta liikkumavarasta.

    Olet oikeassa. Valtio tehottomana nykymuodossaan onkin purettava autorisoituja väkivaltakoneistoja lukuunottamatta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Nyt pitää iskeä Rysän puoleiseen infraan, kalustoon ja polttoainevarastoihin.
    Rysän ehdoton antautuminen on rauhan ehto.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Slava Ukraini. Taistelette länsimaisen vapauden puolesta idän barbariaaa vastaan.

    Äänestä

Äsken Putinistanin propagandatoimisto RIA (blokattu EUssa)
tiedottaa, että Rostovin öljyjalostamo palaa Venäjällä

Äänestä

Stubb on tuuliviiri-putinisti ja hän käyttää sama propagandapuhetta kuin teurastajaputin perustellakseen tyhjänpäiväisiä puheitaan joissa ei ole taustatietoja kunnossa Stubb on riidoissa SNiinistön kanssa joka on ilmoittanut salaisesti että se pel leei tule Suomeen virkoihin hänen aikanaan vaan pysyy jossain muualla

14.10.2014
Päivitetty 2.7.2015
Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mielestä keskustelu energiayhtiö Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta on lähtenyt osittain väärille raiteille.
Stubbin mukaan keskustelussa on korostunut liikaa hankkeessa mukana olevan venäläisyhtiön Rosatomin rooli. Stubbin mielestä päätöksessä on kyse vain energiasta.
– Se, joka minua eniten häiritsee tässä keskustelussa, on tietty asenteellisuus, jopa

russofobia, joka ilmenee muutamissa puheenvuoroissa

Äänestä

No nyt voimme paljastaa
Joukkomme Ukrainan puolustajat ovat iskenee Putinstanin alueelle Rostoviin
dronella tuhoten putistanian infrastruktuuria tässä öljyjalostamon

droneiskumme vasemmalla
https://t.me/milinfolive/85566

Äänestä
  • nämä siis aukeavat näin, maalaa, oikea klikkaus, go

    Äänestä

Ilkka Kanerva on politiikasta pihalla kuin Stubb (Rosatomin vastustaminen on russofobiaa, Stubb)
”Medvedev on bisneshenkinen moderaatti, joka on ei-konfrontaalinen lännen suuntaan”, arvioi Suomen ulkoministeri Ilkka Kanerva joulukuussa 2007. Koukeroisella ilmauksellaan Kanerva tarkoitti, että Medvedev on maltillinen ja yhteistyö­kykyinen."

Medvedev on miljardi euroa varastanut Putin-kätyri ilman vaikutusvaltaa lässyttävä mielipidemuokkaaja

Äänestä

Jos Keskusta saadaan pidettyä seuraavan hallituksen ulkopuolella, niin vastuullista olisi vähintään aloittaa Keskustan junttaaman hyvinvointialueiden silppumallin purkaminen.

Pohjanmaalla Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue on kornein esimerkki "kuntia leveämmistä hartioista", joita muka uudistuksella haettiin. Jos Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue olisi kunta se ei mahtuisi lähellekkään Suomen top-10 suurimman kunnan joukkoon. Ja väestöpohjaltaan suurin ja rahoituspohjaltaan vakain hyvinvointialuehan on Helsinki, joka on jo aiemmin ollut itsenäinen kunta.

Hyvinvointialueiden yhteistyöhimmelit (vrt "kuntayhtymä" jne) pitäisi kieltää ja jos joku hyvinvointialue ei pärjää omillaan se pitäisi liittää naapureihinsa niin että saadaan aikaan hyvinvointialue joka selviää tehtävistään.

Äänestä
  • Meinaatkos Jombe tosiaan, että mitä isompi, sitä parempi? HO HOO, HO HOO!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meinaatkos Jombe tosiaan, että mitä isompi, sitä parempi? HO HOO, HO HOO!

    No jos koolla ei ole väliä, niin miksi koko "hyvinvointialuehumppaan" lähdettiin?

    Kun joku Joensuu ei katso itse pystyvänsä järjestämään sote-palveluitaan, vaan on jo ennen sote-ratkaisua liittoutunut naapurikuntiensa kanssa, niin miten muuttotappiosta kärsivä Joensuuta pienempi Keski-Pohjanmaan "hyvinvointialue" selviää?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kilgore.Trout kirjoitti:

    No jos koolla ei ole väliä, niin miksi koko "hyvinvointialuehumppaan" lähdettiin?

    Kun joku Joensuu ei katso itse pystyvänsä järjestämään sote-palveluitaan, vaan on jo ennen sote-ratkaisua liittoutunut naapurikuntiensa kanssa, niin miten muuttotappiosta kärsivä Joensuuta pienempi Keski-Pohjanmaan "hyvinvointialue" selviää?

    Oot helvetin oikeassa. Viikolla kun kävin töitä tekemässä apteekkarikaverille ja yritin soittaa paikalliseen teekoohoon niin nauha lauloi etyä teillä on väärä puhelinnumero...
    Yleensäkin se että apteekkilaiset joutuu soitetaan teekoon yleiseen numeroon on jo skandaali ja minua kiinnostaisi erityisesti nimimerkki Pystyyn Kuolleen näkemys asiasta että terveydenhuollon ketju katkeaa siihen kun puhelinvaihdetta ei ole viittitty laittaa kuntohon.

    Äänestä

  • Jos joku porvariryhmä pitää saada hallitukseen, kyllä Keskusta on ilman muuta parempi vaihtoehto kuin Kokoomus, mutta se vaatii myös että Sipilät ja muut vastaavanlaiset KOK-politiikan kannattajat pidetään loitolla.

    Keskusta tajuaa sen asian hyvin, että kansalaisten on voitava saada aikaan elantonsa myös ilman elinkeinoelämää ja ay-liikettä, ja se on Suomen ongelmien tärkeimpiä ydinasioita mikä täytyy ymmärtää.

    Suomen kansaa ei kannata laskea elinkeinoelämän ja ay-liikkeen panttivangiksi, sillä tavoin tuhotaan lopulta demokratia ja koko maa.

    Keskustalaisten pitää ymmärtää oma asemansa mitä varten ovat olemassa, Suomi tarvitsee myös yritystoimijoiden ääntä hallitukseen, mutta Keskustan pitää em. asiat tajuta ja myöskin käyttää oma valtapaikkansa hallituksessa.

    Kyse ei ole ay-liikkeen kanssa taistelemisesta eikä kilpailemisesta, vaan pikemminkin yhteistyöstä jolla saadaan koko kansa takaisin markkinoille täysin vapaaehtoisesti ja markkinaehdoilla eikä sosiaaliturvaakaan tarvitse tuhota. Maanviljelijä-ajatuksia voisi hieman laajentaa koskemaan monenlaisia muitakin aloja, joihin kansan on mahduttava tarvittaessa ilman Hakaniemen ja Etelärannan huuteluja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos joku porvariryhmä pitää saada hallitukseen, kyllä Keskusta on ilman muuta parempi vaihtoehto kuin Kokoomus, mutta se vaatii myös että Sipilät ja muut vastaavanlaiset KOK-politiikan kannattajat pidetään loitolla.

    Krista Kiuru (SDP) on vastuuministeri soteuudistuksessa. Demaripääministeri ja demariministeri soteuudistuksen takana.

    Paikkamäärien kannalta tarvittaisiin kaksi Keskustaa korvaamaan Kokoomus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Krista Kiuru (SDP) on vastuuministeri soteuudistuksessa. Demaripääministeri ja demariministeri soteuudistuksen takana.

    Samoin Kelatakseista vastaa demarikanisteri Harakka.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

OikeistoSosDem kirjoitti:

SDP-Kokoomus-Liike-RKP. Asialistalla ensimmäisenä on epäonnistuneen SOTE-uudistuksen kumoaminen.
Esim. Pohjanmaalla on ollut täysi kaaos ja sekasorto hyvinvointialueen myötä.
Toisena asialistalla on työperäisen maahanmuuton edistäminen ja siihen liittyen työmarkkinoiden vapauttaminen ja hyvinvointivaltion alasajo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu