Nyynäisten Wintti musiikin rämpytys

On se jumalauta kummaa että ei osata siellä soittaa sitä musiikkia hiljaisesti. Ei ole ensimmäinen kerta kun musiikista valitetaan Winttiin liittyen. Eilenkin musiikki kuului noin kilometrin päähän asutukseen sisälle. Ei helvetti näin voi jatkua todellakaan.
72187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Wintin vuokraehdoissa on kohta että musiikin pitää olla suunnattu juhlaväelle ja että se ei saa aiheuttaa häiriöitä muille. Kilometrin päähän kuuluva on sitten rikottu törkeästi näitä ehtoja.

Äänestä
  • Kannattaa varmaan valittaa sille taholle joka ne juhlat siellä järjestää niin eiköhän ala jotakin tapahtumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa varmaan valittaa sille taholle joka ne juhlat siellä järjestää niin eiköhän ala jotakin tapahtumaan.

    Niin että pitäisi valittaa häiden järjestäjälle eli hääparille vai?

    Äänestä

Onko nyt lauantaina Wintillä taas bileet?

Äänestä

Eilen keskiviikkona siellä oli taas jotkut bileet. Musiikkia taas kuului ja porukkaa paikalla.

Äänestä

Kyl muaki vituttas, jos kylällä on juhlat, eikä mua olis kutsuttu.
Ihme nillittämist, jos joskus jottai ääntä jostain kuuluu.
Melko hutera talo täytyy olla, jos kilometrin päässä olevan juhlapaikan äänet kuuluu sisälle.
Pyydä seuraavien juhlien aikana luvan myöntänyt taho teille sisälle toteamaan tilanne.

Äänestä

Onko tietoa että jatkuuko noi juhlat nyt tulevana kesänä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On se jumalauta kummaa että ei osata siellä soittaa sitä musiikkia hiljaisesti. Ei ole ensimmäinen kerta kun musiikista valitetaan Winttiin liittyen. Eilenkin musiikki kuului noin kilometrin päähän asutukseen sisälle. Ei helvetti näin voi jatkua todellakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu