olen kasvattanut ja nykyisten äitien tavoin tehnyt kaiken mahdollisen ja joskus mahdottomankin heidän vuokseeen. Niin itsekkäitä lapsia olen kasvattanut että äiti ei heille merkitse muistamista. Kaksi joilla jo oma perhe ovat kauempana ja tämä nuorin vielä opiskelee. Ei korttia, ei kukkia, ei aamukahvia. Seuraavana aamuna menin sairaalaan leikkaukseen. Mieliala oli apea ja surullinen ja niinpä olin vähällä nukahtaa kokonaan. Niin paljon se vaikutti. En taida koskaan tottua siihen että lapsilleni en merkitse kuin auttajaa kun on joku hätä. Luulin jo päässeeni niistä tunteista yli mutta ei ja sairaus vielä pahensi tilannetta. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaksi vanhinta lastani lopettivat kokonaan yhteydenpidon kun tulin siihen ikään ja sairastuin etten enää jaksanut heitä ja heidän perheitään passata ja paapoa.
Kuin myös sekin oli syynä ettei minulla ollut enää varaa ostaa tälle laumalle koko ajan lahjoja, se kun oli mahdottomuus pienestä työttyyskorvauksesta ja sen jälkeen maksettavasta sairauspäivärahasta.
Minä olen kylläkin päässyt siitä aivan hienosti yli, koska olen huomannut mitenkä paljon helpompaa minun elämäni on sen jälkeen ollut, rahaa jää hieman omaankin käyttöön ja ei tarvitse kuunnella jatkuvaa haukkumista, eikä tarvitse painaa niska limassa töitä toisten eteen.
Nyt saan elää itselleni ja nauttia lopultakin elämästäni, eiköhän minullakin ole siihen lopultakin oikeus.
Olen kuullut tuon saman ongelman ennenkin.Oma äitini taistelee saman asian takia veljieni suhteen.Itse pidän äitiä maailman ihanimpana olentona.Tapaamme usein ja vien hänelle tuliaisia millon mitäkin.Käymme yhdessä marjassa ja joskus ostosksilla.Autan häntä taloudellisesti kun hänellä on pieni eläke.Mikähän siinä on että toista on niin vaikea muistaa.Mulla on ystävä joka muistaa kaikki mun nimipäivät ja synttärit kortilla.Itse olen toivottoman huono laittamaan kortteja.Poden siitä huonoa omaatuntoa aina.Voisitko keksiä jotain yhteistä tekemistä lastesi kanssa.Haluaisin käydä isäni luona useammin mutta tällä hetkellä tuntuu että saan vain paskaa niskaani kun juttelen hänen kanssa.Ei kauheesti houkuttele mennä kylään.Aina valittaa jostain asiasta.enimmäkseen yksinäisyydestä.ei munkaan aika riitä joka suuntaan.ja mitä siitä saa itselleen .kyllä sitä odottaa jonkunlaista vuorovaikutusta, mistä jää hyvä mieli.
Aikuisten lasten tulee viettää äitienpäivää ja samoin isänpäivää omien lastensa kanssa. Vanhat äidit ja isät ovat jo tehtävänsä tehneet ja voivat olla iloisia että jälkikasvu elää omaa elämäänsä ja hoitaa omia lapsiaan. Samoin jouluna aikuisten lasten tulisi viettää omien pienten lastensa kanssa omassa kodissa eikä kiertää lapsuuden kodeissaan tai muiden sukulaisten luona. Äitienpäivä ja muut juhlat ovat oman perheen parissa vietettävää aikaa!
Olet, mummo ihan oikeassa. Ei ole meidän tehtävämme paapoa ja passata aikuisia kakaroita pienestä eläkkeestämme.