Eikä olisi matkustellut ympäri maailmaa katsastusmiehen palkoilla.

Minä tiedän asian! Aulis kävi kesällä monta kertaa Sääskiniemellä pidätyksiensä välillä. Pystyi varmasti neuvottelemaan tappajasuvun kanssa ja sopimaan, miten loppu menee Paavon niskaan. Niemistön metsistä siirretään Aulikselle muutama satatonnia. Todellinen tappaja jää rauhaan, eikä sen mettistä olisi saanut niitä rahoja. Jotakin jäi kuitenkin pieleen sopimuksessa, kun asiaa piti Arosen soutaa lokakuuhun saakka. Yksi, pääkokki, hoki koko ajan poikaa linnaan 30 vuotta. Silminnäkijää ja valealibien tekijää piti kuitenkin rakentaa Aulista vastaan.
Ei olisi pojalla ollut kallista autoa ja asuntoa Helsingissä jo parikymppisenä parin vuoden päästä! Eikä olisi matkustellut ympäri maailmaa katsastusmiehen palkoilla. Auliksen veljet olivat hyviä neuvottelijoita myös mukana koko kesän. Virallinen totuus säilyy, mutta se todellisuus on minulla ja muutamalla tiedossa. Sillä ei kukaan enää tee mitään. Kova tyyppi se Aulis! Jotakin timanttisen kovaa 17 vuotiaana kaiken puristuksen keskellä!
911882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 91

Vanhimmat

Syytön mies istui vankilassa. Kaikkihan tämän jo tietää ja tunnustaa.. Paitsi tuo suku..

Äänestä

Haistanko paljon kateellisuutta?

Äänestä

Auliksen kirjassa rivoja panokohtauksia" kusisia pill.....a ym. Lukekaapas paavokin kehui

Äänestä
  • Unohrit paskaaset perseet.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Unohrit paskaaset perseet.

    saitko siitä kicksin?

    Äänestä

Paras kohta kirjassa auliksen poikuuden menetys.

Äänestä

Illalla 26. puhelimessa keskustelin sääskiniemeläistaustaisen miehen kanssa, joka oli Helsingissä hetken etelä-pohjalaisien toiminnan veturi ja alavutelaisten järjestössä silloin kun se toimi jotenkin.
Muisteltiin hetki kesää 1971 kun mies oli itse noin 20 vanha. Näin 51 vuoden takaa oli meillä molemmilla näkemys, että kylä ja laajemmin pitäjä meni sekaisin Hilkasta. Hullut, ilkeät ja julkisuutta haluavat ihmiset nousivat sontaluolistaan mesomaan. Poliisi antoi kaiken tapahtua, toisin kuin nykyään toppuutteloo ja katkoo hulluilta valheiden levitäjiltä mahdollisuuden. Aronen luultavasti lietsoi nimismiehen kanssa itse lisää valhetta ja tekaistuja alibia tiedetylle tai arvatulle tekijälle. Molemmat kysyimme toisiltamme: Miksi meni viisi kuukautta tietää tekijä, vaikka kaikki merkit olivat ilmassa? Toinen kysymys on, että oliko Paavo se todellinen murhaaja, vai ainoastaan mukana pakotettuna?
Tuo Aulis, jos olisi lähtenyt viikko myöhemmin Helsinkiin, niin olisi kai säästynyt kaikelta helvetiltä kuukausitolkulla. Miksikö murhasuku suojeli Paavoa? Siksi, että maine on aina maine, eikä menetetty uhri siinä paljon painanut. Lisäksi Jussilla oli jokin kostohalu ja sitä vei mukanaan vuosikymmenestä toiseen. Voisi sitä kovemmankin historian Jussin kohtaan laittaa, jos miettii.

Äänestä
  • Ei tätä muut mieti ku sinä.

    Äänestä

Angliaa mä katsastan.Tahdon saada leiman.

Äänestä

Oliko Aulis muka katsastusmies? Eikö rassannut vain busseja?

Äänestä

Se on poijat sillälailla ettei se mailma juomalla parannu, yrittää kumminki voi aina.

Äänestä
  • SITÄ SE EI MUUTEN SANNA MARIN TIEDÄ.

    Äänestä

Aulis väitti jotta se oli ollu kattomas tom jonesia johonaki, minen uskonu mutta sittense rallatti malliksi jotta wouwouwou siis a leire.
Pakko uskoa, ei voi mitää.

Äänestä

Teille on tämä Aulis jäänyt traumaattiseksi kokemukseksi vanhempienne munasolusta. He epäonnistuivat saamaan Auliksen linnaan. Miksi sen Jussi sitä niin halus?

Äänestä

Murhamiähen tiä on kova kävellä oli se sitten vaikka paavi.

Äänestä

Auliksellako oli mustanki joku sanoo,mikämalli ja vuasimalli,minkä värinen mikä konet?

Äänestä

Oliko jussila IFA.

Äänestä

Varokaa vihriää Saabbia.Haulikko peräkontis.On menos lintumettähän.

Äänestä
  • Tuskin auliksen suvulla Niemeistön takana lintumettiä oli. taisi maijalaisen ja myllymäkiset olla turhaan pakopirteillään.

    Äänestä

Pirunluoman varrella on pirusti mettäkanalintuja.jäniksiä sekä ryteikköä.
Paha paikka ampua haulikolla kun eiskumettää.Kannattaa mennä Pierinlammille päin.Siellä Matti ja ryyppykaveritkin majailivat.

Äänestä
  • Auliksen haulikkomarssi tapahtui 1978 tai 1979 syksyllä. On jo aikaa ja paikat muuttuneet. Mulle ei vain ole selvää se reitti, vaikka kuullut olenkin siitä. Menikö Hautarinteentielle siitä Saarimäen kautta ja Myllymäentielle ja Niemistöntielle? Kävelikö rataa pitkin Kuotesjärven päähän ja tuli Pohjoisniemen tietä kotiinsa? Pitkä lenkki jos jo alkumatkasta oli pari teeriä repussa. Olis ny Jussi tai Paavo tullu vastaan.

    Äänestä

Muistan setänsä mailla kulkeneen,osas matkiapyytä.

Äänestä
  • Se oli siittä kuuluista, mettästä kuulu vain jotta, pyp pyp pyp pyp ja sitte kohta pam.

    Äänestä

On siinä ollut parissa talossa huono omatunto, kun ikkunasta pitkin peltoja ja toisessa ovet lukkoon ja juoksua järven rantaan.

Äänestä

No jos Ruåttissa kävi niin oliko se matkustelua?

Äänestä

Ton Jonessi hehe..
Jouko ja Kosti Jos vielä oot vapaa lähdetään

Äänestä

Missä muka Aulis oli katsastusmies? Älkää puhuko ... aa!

Äänestä

Kaksikymppisellä Auliksella oli aivan liikaa rahaa ja aikaa 1974, joten ei se kotoa sitä saanut.

Äänestä
  • Maksettiin kun ei kertonut mitä näki Myllymäentiellä 6.6-71

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Maksettiin kun ei kertonut mitä näki Myllymäentiellä 6.6-71

    Näki naisen kuristavan Hilkan. Ei ehtinyt väliin pelastamaan Hilkkaa. Siksi Eeva perui näkemänsä. O.S osallistui pyörän siirrelyyn. Tässä asiasta varmuudella tietävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Näki naisen kuristavan Hilkan. Ei ehtinyt väliin pelastamaan Hilkkaa. Siksi Eeva perui näkemänsä. O.S osallistui pyörän siirrelyyn. Tässä asiasta varmuudella tietävät.

    mikä oli murhan motiivi eli syy

    Äänestä

Elä kuin näkijä.Vanha viisaus.

Äänestä

Aulis oli muuten Suomen ensimmäisen sisäkatsastusaseman vihkikuvassa elokuussa 1974 Helsingin Hakunmaalla. Siellä oli jarrudynamot, nosturit, mittalaitteet. "Autokatsastusmieskoulutus ei ollut mitään lennokkien heittelyä", kertoi Pertti Moll, silloiksen liikenneministeriön, AKRn johtaja, joka oli koulutuksen vetänyt läpi. "Mies lähti koulutuksesta, jos tenteissä reputti" jatkoi Moll tässä Pohjois-Helsinkiläinen lehdessä elokuussa 1974.

Äänestä
  • Laita siitä kannesta kuva näkyviin!

    Äänestä

Aulis on Alavuden viisain katsastusmies.
Kaikki Angliat ja Pösöötkin menee läpi.
Ei siis pohjasta.vaan leima tuloo.
Lisäksi on keksijä, monta patenttia on Aulikselta viety.Kirjailijana menestynyt.
Uutta Hilkkakirjaa odottelemme.

Äänestä
  • tuo on uskottava osa... patentit varastettu.

    melkein kaikki keksinnöt kuulemma varastetaan...

    Äänestä

Ne nouikki marjoja muka sielä mettäs. Minä kyllä näin mitä poijat teki, keskenänsä.

Äänestä
  • niin Paavo ja Jussiko?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    niin Paavo ja Jussiko?

    Ei kun koulukaverit Oswald ja Aulis.

    Äänestä

Erikoinen juttu, että kateelliset ja vähällä älyllä olevat aprikoivat 50 vuoden takaisia asioita.

Äänestä
  • siis alavutelaiset

    Äänestä

  • Avoin tapaus. Oikea tekijä vastuuseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Avoin tapaus. Oikea tekijä vastuuseen.

    Kuoli 16 vuotta sitten

    Äänestä

Paavo elää ikuisesti mutta murhaaja rituu kiirastulessa loppuelämänsä eikä saa sielulleen ikinä rauhaa.Samoin avustajat tulevat lapioimaan hiilihankoa hornassa

Äänestä

Matkusteliko se sitten paljon? Veljensä puhui aikoinaan silloin, että kerran kävi Amerikassa, Kenian Mombasassa ja jossakin Intiassa 1970-luvulla. Onko se paljon, jos naiset sittenkin kustansi sille ne kaikki. Oli sen verran komia poika alle kolmekymppisenä ja lipevä, osaava ja erilaista kuin sääskiniemeläiset muut.

Äänestä
  • Aivan järjetön panomieshän se oli, jätti perimäänsä sinne ja tänne, moni isäntä elätti kun omaa kersaa vaikka oli toisen roiskima.
    Mombasan reisulta sai sankkerin mutta salasi sen pitkään, kävi sjoella lääkäris, aikojen päästä juovuksis tunnusti jotta oli ylitte 20 naista kaatanu afrikas, jokahine oli kuulemma kiittäny jokka ei ollu pyörtyny.
    Sillä kun oli ne hevoosen vehkehet, mitenkä mies voi sellaaset eres kasvattaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Aivan järjetön panomieshän se oli, jätti perimäänsä sinne ja tänne, moni isäntä elätti kun omaa kersaa vaikka oli toisen roiskima.
    Mombasan reisulta sai sankkerin mutta salasi sen pitkään, kävi sjoella lääkäris, aikojen päästä juovuksis tunnusti jotta oli ylitte 20 naista kaatanu afrikas, jokahine oli kuulemma kiittäny jokka ei ollu pyörtyny.
    Sillä kun oli ne hevoosen vehkehet, mitenkä mies voi sellaaset eres kasvattaa ?

    Tuota tarinaa on kerrottu, kai se sitten tosi on.

    Äänestä

Älkää mitättömät ja saamattomat kateudessanne paskaa myllyttäkö tänne suustanne Auliksesta. Olisitte tehneet työtä, vaurastuneet ja matkustelleet tekin. Ei tainnut nuorisoseurassa tanhuamisesta tulla tuohta tarpeeksi? Toiset, Aulis teki niin. Hankki Saarijärven kansakoulun jälkeen ylioppilastodistuksen, kielitaitoa ja maailman miehen eleet. Taitaa teillä fittor olla kovin kateudessanne päällä.

Äänestä
  • Tässä teille kateelliset vähä taustaa Auliksesta wikissä. Monellako tiestä on samaa?
    Aulis Saarijärvi (s. 1954 Alavus) on suomalainen kirjailija. Hän on toiminut myös muun muassa valtion autonkuljettajana, katsastusmiehenä, yrittäjänä ja toimittajana. Hänen opintoihinsa kuuluvat autokatsastajakoulutus, turvamieskoulutus, yo-merkonomi, painopinnanvalmistaja sekä mekaanikko.
    Aulis Saarijärven kirjalliseen tuotantoon kuuluu yli seitsemänkymmentä romaania, sekä runsaasti kirjoituksia keräilyharrastuksista, numismatiikasta ja filateliasta eri lehdissä.
    Saarijärvellä oli antikvaarisia kirjakauppoja Helsingissä. Viimeisin oli kuuluisa kirjahuutokaupoistaan, laajasta numismatiikan ja filatelian kauppaosaamisesta. Myöhemmin Saarijärvi ajoi kirjamyyntibussillaan ympäri Suomea markkinoilla, messuilla sekä erilaisissa tilaisuuksissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Tässä teille kateelliset vähä taustaa Auliksesta wikissä. Monellako tiestä on samaa?
    Aulis Saarijärvi (s. 1954 Alavus) on suomalainen kirjailija. Hän on toiminut myös muun muassa valtion autonkuljettajana, katsastusmiehenä, yrittäjänä ja toimittajana. Hänen opintoihinsa kuuluvat autokatsastajakoulutus, turvamieskoulutus, yo-merkonomi, painopinnanvalmistaja sekä mekaanikko.
    Aulis Saarijärven kirjalliseen tuotantoon kuuluu yli seitsemänkymmentä romaania, sekä runsaasti kirjoituksia keräilyharrastuksista, numismatiikasta ja filateliasta eri lehdissä.
    Saarijärvellä oli antikvaarisia kirjakauppoja Helsingissä. Viimeisin oli kuuluisa kirjahuutokaupoistaan, laajasta numismatiikan ja filatelian kauppaosaamisesta. Myöhemmin Saarijärvi ajoi kirjamyyntibussillaan ympäri Suomea markkinoilla, messuilla sekä erilaisissa tilaisuuksissa.

    Kertoisi kuka tappoi Hilkan.

    Äänestä

Sen murhaajan nyt monet tietäväkin ,mutta parempi on että ei paljasteta murhaajaa.Muuten tämäkin kirjoittelu ja terapia loppuu ja alkaa ankea arki.
Täytyy myöntää että vuodet kuluu nopiaa tämän jutun kanssa.Muistan kun Aulis täytti 60.Nyt itsekkin samoissa.
Jatketaan vaan jutun penkomista.

Äänestä
  • Aulis täyttää kohta 70v. Eikö olisi jo aika kertoa tietonsa vuodelta -71.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Aulis täyttää kohta 70v. Eikö olisi jo aika kertoa tietonsa vuodelta -71.

    Ei se kerro. Sen sopimuksen pystyy edes pitämään, ei muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ei se kerro. Sen sopimuksen pystyy edes pitämään, ei muuta.

    Olisitte lukenut HILKKA kirjan. siinä hän kirjoitta hyvin tarkasti tapahtumat, mitä itse tietää. Varmasti pikkutarkimmin selvitetty asiat kuin Paavo tai Jussi kertoivat.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Aulis täyttää kohta 70v. Eikö olisi jo aika kertoa tietonsa vuodelta -71.

    Mitä turhia

    Äänestä

Kirjoitatte jo toisessa sukupolvessa täyttä paskaa Auliksesta. Ihme, ettei se pillastu ja kaiva nimiä esille?

Äänestä
  • Pakko pitää matalaa profiilia.

    Äänestä

Allu on aina ollut cool, siksi naiset tykänneet.

Äänestä
  • Pariakin kaunotarta on Tammerissa nähty istuvan herran pöydässä puoliksi pökertyneenä onnesta. Olivat kuunnelleet Aulista kuin Jeesusta ja nauraneet heleästi jutuilleen. Äijä se on 70 vanhanakin!

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Pariakin kaunotarta on Tammerissa nähty istuvan herran pöydässä puoliksi pökertyneenä onnesta. Olivat kuunnelleet Aulista kuin Jeesusta ja nauraneet heleästi jutuilleen. Äijä se on 70 vanhanakin!

    Kahvitkin kuulemma keitettiin ja sankarille puheet pidettiin.

    Äänestä

Aulis 187 cm ja täyttä rautaa.
Ihmekkän kun naikkosilla polvet heikkona

Äänestä

Ne jokka ei pyörtyny on jäliestä kiitelly. On se kova.

Äänestä

Tiedän, ettei teistä skeidan jauhajista ole ainutkaan nähnytkään Aulista

Äänestä
  • Maine kiirii, vuosien mittaan vaan kasvaa.

    Äänestä

Auliksella ei ole koskaan ollut Mastangia. Enemmän ajeli nuorena pikkuautoilla ja käytetyillä.

Äänestä
  • Mutta aulis oli terävä ku lasinsiru, se teirän täytyy aina muistaa. Senki takia akat sitä jonotti, eikä pelkälleen sen valtavan tautta.

    Äänestä

Kauhhea viha tätä Aulista kohtaan sääskiniemeläisillä jälkeen 1971 syntyneillä. Se varmasti äidit imettivät jo 1972 alkaen teihin. Loput kai Jussi möykkäsi kymmenien vuosien aikana "poika linnaan".

Äänestä

Mokomat kepulit.Kadehtivat Auliksen kalustoa. Myisvät mettää ja ostaisivat kolehia ja kyllä osmankäämi hoitaa

Äänestä
  • Kuuntelin aikanaan tuos ittellises sitä yhtäkin akkaa joka juovuspäin kertoili allusta kun ne oli pannu siellä jonku talon keinun takana, että " kerran mulla oli vain pieni pillu mutta allun jäläkee se leveni oikee kunnon vituksi " lääkäriki oli sanonu jotta millä sua on oikee juntattu, täältähän näkyy keuhkot..
    Pussikki oli ollut ku kiviset säkit, hakkas mustaksi persalusen, kyllä seoli pojaat äijä se.
    Sem minä vain sanon teille pojaat jotta ruvetkaa miehiksi ja ottakaa allusta malli, sei akkoja pelänny.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Kuuntelin aikanaan tuos ittellises sitä yhtäkin akkaa joka juovuspäin kertoili allusta kun ne oli pannu siellä jonku talon keinun takana, että " kerran mulla oli vain pieni pillu mutta allun jäläkee se leveni oikee kunnon vituksi " lääkäriki oli sanonu jotta millä sua on oikee juntattu, täältähän näkyy keuhkot..
    Pussikki oli ollut ku kiviset säkit, hakkas mustaksi persalusen, kyllä seoli pojaat äijä se.
    Sem minä vain sanon teille pojaat jotta ruvetkaa miehiksi ja ottakaa allusta malli, sei akkoja pelänny.

    Tiedän ton morsiamen, on jo vainaa. Jälkikasvu ryyppää eikä muuta tee. Ykskään ei ole kyllä auliksen näkönen.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Kuuntelin aikanaan tuos ittellises sitä yhtäkin akkaa joka juovuspäin kertoili allusta kun ne oli pannu siellä jonku talon keinun takana, että " kerran mulla oli vain pieni pillu mutta allun jäläkee se leveni oikee kunnon vituksi " lääkäriki oli sanonu jotta millä sua on oikee juntattu, täältähän näkyy keuhkot..
    Pussikki oli ollut ku kiviset säkit, hakkas mustaksi persalusen, kyllä seoli pojaat äijä se.
    Sem minä vain sanon teille pojaat jotta ruvetkaa miehiksi ja ottakaa allusta malli, sei akkoja pelänny.

    Nojoo, lerpoille kelpais tuokin, jos vaan eläisi.

    Tuon tohtorin minäkin muistan, kävin sillä ja tokas mulle että tämä on nyt kuules selevä, sun kakarat on tehty.
    En kyllä tierä miten se sen näki mutta ei oo enää maha paisunu, laittoiko salaa kysymätä tapin pilluu.

    Äänestä

Onko nämä Jussin jälkeläisiä jotka näitä kirjoittaa?

Äänestä
  • Eikä Aulista saada linnaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Eikä Aulista saada linnaan?

    Eikö olekin erikoista?

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Eikö olekin erikoista?

    Olisi se saatu, kun olisi 1970- luvun lopussa kylältä harventanut 5 - 6 tyyppiä pois. Arvaatte varmaan keitä tarkoitan?

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Olisi se saatu, kun olisi 1970- luvun lopussa kylältä harventanut 5 - 6 tyyppiä pois. Arvaatte varmaan keitä tarkoitan?

    Nee oon erisuvuuss jotka sukuaaan tappaa

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Nee oon erisuvuuss jotka sukuaaan tappaa

    Kokonaisuuden vuoksi olisi ollut kuitenkin tasapuolista ja hyvää tehnyt kylän väestölle

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Nee oon erisuvuuss jotka sukuaaan tappaa

    Tappaja on nainen.

    Äänestä

Murhaaja oli Paavon ja Hilkan sukulainen

Äänestä
  • Kaikkihan täällä on toisilleen sukua, larva-taunot.

    Äänestä

Ford Angilia.Ford Granada Ford Mustang

Äänestä

Miltä nyt tuntuu kirjoittajat valheenne, yrityksenne halventaa Auliksen maine ja häpäistä hänet muiden silmissä?

Äänestä

Hyvä oli, panda paras.

Äänestä

Montaa vanhusta Alavudella keljuttaa ja ovat yhä käärmeissään.

Äänestä

Kolmetoista sensuuria! Lähellä ollaan nyt totuutta!

Äänestä
  • Sisäpiirin vanhuksissa repeämää?

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Sisäpiirin vanhuksissa repeämää?

    Ei annettu tulla julkisuuteen. Vanhuksen kirje hävisi.

    Mitä tulee Auliksen matkustamiseen 1970- luvulla, niin viisumi USA:han jäi saamatta. Aulis oli iltaopiskelijoiden liiton sihteeri silloin. Sellainen katsottiin Amerikassa varsin vaaralliseksi henkilöksi vapauden vapaudelle.

    Euroopassa matkusti, Aasiassa ja Afrikassa kävi.

    Äänestä

Hilkka, Hilkka, hikkka

Äänestä

Ei sieltä Ratakadun kellarista lähdetä lypsyretkelle kuin Alavuden Kleemolan navetasta.

Äänestä

Eikö ne olleet Auliksen veljet, jotka kesällä 71 hankkivat tietoja kylältä ja Paavoltakin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Minä tiedän asian! Aulis kävi kesällä monta kertaa Sääskiniemellä pidätyksiensä välillä. Pystyi varmasti neuvottelemaan tappajasuvun kanssa ja sopimaan, miten loppu menee Paavon niskaan. Niemistön metsistä siirretään Aulikselle muutama satatonnia. Todellinen tappaja jää rauhaan, eikä sen mettistä olisi saanut niitä rahoja. Jotakin jäi kuitenkin pieleen sopimuksessa, kun asiaa piti Arosen soutaa lokakuuhun saakka. Yksi, pääkokki, hoki koko ajan poikaa linnaan 30 vuotta. Silminnäkijää ja valealibien tekijää piti kuitenkin rakentaa Aulista vastaan.
Ei olisi pojalla ollut kallista autoa ja asuntoa Helsingissä jo parikymppisenä parin vuoden päästä! Eikä olisi matkustellut ympäri maailmaa katsastusmiehen palkoilla. Auliksen veljet olivat hyviä neuvottelijoita myös mukana koko kesän. Virallinen totuus säilyy, mutta se todellisuus on minulla ja muutamalla tiedossa. Sillä ei kukaan enää tee mitään. Kova tyyppi se Aulis! Jotakin timanttisen kovaa 17 vuotiaana kaiken puristuksen keskellä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu