Hiilivoimalat melkein purettu Suomesta. Moni asiantuntija olisi pitänyt tärkeänä säilyttää niitä varavoimaksi, mutta päättäjät (valtiovalta) eivät halunneet. Onkohan siellä taas vihreän siirtymän häslääjät päättäneet asioista.
Hiilivoimaloita olisi pitänyt säilyttää
Anonyymi-ap
10291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aloituksen lähde: Yle uutiset 10.12.22 klo 17.00
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17664203J
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
"....Suunnitelma oli olemassa: Hiilivoimaa säilöön kriisien varalle
Energia-asiantuntija Mikko Kara, 70, tuntee Suomen energia-asiat kuin omat taskunsa. Hän on tehnyt selvityksiä ministeriölle, sovitellut energiariitoja markkinaoikeudessa ja toiminut VTT:n toimialajohtajana sekä eri rooleissa monessa energiayhtiössä.
Kara on sitä mieltä, että Suomessa tuhottiin turhaan hyväkuntoisia hiilivoimaloita, joista ainakin osa olisi pitänyt säästää pahan päivän varalle.
– Suomessa katsotaan kovin lyhyellä aikaperspektiivillä energia- ja sähköjärjestelmän kehittymistä. Olisi ollut mahdollisuus edistää hiilineutraaliuden tavoitetta – samalla säilyttäen sähköjärjestelmän käytettävyys, hän sanoo......"
Lähde Yle, osa jutusta
"Eläkepäiviään aloitteleva Mikko Kara arvioi, että oikea keskusteluyhteys päättäjien ja yritysten välillä jäi puuttumaan. Sitä olisi tarvittu.
– Sehän on valtiovallan tehtävä huolehtia, että meillä on tehoa aina – sähkömarkkina ei sitä nykyisellään tee."
Ylen jutun päätössanat
https://yle.fi/a/3-12684225
Siinä vielä linkki juttuun, niin kiinnostunut voi lukea ja muodostaa kantaa.
Joo arvelin samaa..vihreät ovat kansalle hallaa..tyhmää suomen päästöt niin vähäisiä ..verrattuna esim. saksaan reservinä oisi voinu olla noi voimalat.
Kiitos tyhmä Marinin hallitus . Idiootteja täynnä.
Nämä alasajot aikaisempaa perua. Pitäisi katsoa, ketkä olleet silloin vallankahvassa.
Tässä Karan kommentissa kiteytyy Suomen energiapolitiikka: "Suomessa katsotaan kovin lyhyellä aikaperspektiivillä energia- ja sähköjärjestelmän kehittymistä."
Noin se on. Tämän hetken suurimpia tyhmyyksiä on täyttää metsät tuulivoimaloilla. Ja antaa tuulivoimarakentaminen tähän ahneeseen kolmikkoon: tuulivoimafirmat, kuntapäättäjät, metsänomistajat. Ei hyvää päivää tätä mielettömyyttä.
Turvevoimala olisi käyttänyt kotimaista.
Juuri näin Ruotsissa turve on uusiutuvaa ja sitä voi käyttää. Suomessa se ei ole uusiutuvaa ja näin ollen käyttökiellossa.
Johtuukohan siitä että edellisessä hallituksessa oli viherpiipertäjät mukana.
Ja vielä ajoivat turvevoimalat purkuun.**