Kissa paskannut lattialle pennusta lähtien, mikään ei auta

Alkaa olemaan toivo loppunut. 2 vuotias kissamme paskaa lattialle koko ajan ja kaikkea on yritetty. Eri hiekkoja/pellettejä, eri hiekkalaatikoita, kahta lootaa samaan aikaan, joka päiväistä tyhjäämistä ja pesemistä, paskan nostamista lattialta takaisin lootaan, loota missä katto & ovi. MIKÄÄN EI AUTA. Toinen kissoistamme käy kyllä loodilla eikä moiti vaikka olisi päivä jäänyt väliin ilman tyhjäämistä.

APUJA!
3285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Laita sille oma kissan hiekka astia. Ei suostu kusee, paskoo sen toisen kissan hajujen jätöksien päälle. Hanki sille avonainen astia:Vaikka ihan pesuvat.Kusee kuitenkin astia? Mistä kissa tuli? Oliko omistajalla siltputtu sanomalet kisan astiaan.Johon totui paskoo.On yleinen käytäntö käytä lehteä kisoille ja koirille kun ei viellä tajua mihin tarpeet laitaa. Mikä estä silpoa pehmeää paperiä esim pesuvatiin? Katsoo miten kissa toimii?Meillä on ensin 1 kissa joka opetettu hiekalle. Sille tuli maalta kissa kamuksi.Kissa joka tuli oli pentu.Tottunut paerin tekee. Me laaaaaaitetiin sille pesuvatin aina pehmeää sanomalehteä eli mainosposti.Joka sama kun hesari mateialilta. Aikansa sihen teki.Paperi silpotiin ja uusitin aamuin iloin.Mitään ei kuset haissut. Joku päivä se itse keksi Hiekka astiaan kiva tehdä.Huom! Meillä avoinainen hiekka astia kylpyhuone ja sen alla matto isompi.Joten helppo puhdistaa hiekka jos matolle mennyt ja tarvittaessa käytää imuria. sempiä.Kissat jo kisojen taivassa.Elivt ladukaan kissan elämän kerrostalossa sisä kissoina noin 20v..Kävivät silti joka vuosi eläinlääkäri tarkistus ymm.

Äänestä

Toksoplasmoosi
Toxoplasma gondii on kissassa elävä loinen, jonka tartuttavat ookystat siirtyvät kissan eritteiden välityksellä maaperään ja siitä edelleen kasviksiin ja nautaeläimiin. Ihminen voi saada toksoplasmoosin syömällä huonosti kypsennettyä naudan, sian tai lampaan lihaa taikka kontaminoituneita vihanneksia, marjoja tai vettä. Tartunta käsien välityksellä kissan hiekkalaatikosta, maasta tai kasveista on myös mahdollinen.

Raskaudenaikaisia toksoplasmoosi-infektioita todetaan vuosittain noin 130 äidillä. Toksoplasmoosi on useimmiten oireeton mutta saattaa aiheuttaa lieviä yleisoireita, pientä kuumeilua tai väsymystä. Joskus kaulan tai takaraivon imusolmukkeet turpoavat.

Raskauden aikainen primaari-infektio on vaarallinen sikiölle. Toksoplasman siirtyminen äidistä sikiöön riippuu raskauden kestosta: mitä pitemmälle raskaus on edennyt äidin primaari-infektion aikaan, sitä helpommin toksoplasma läpäisee istukan. Sikiön tartuntavaara on alle 10 % ensimmäisessä raskauskolmanneksessa ja yli 70 % viimeisinä raskausviikkoina. Synnynnäistä toksoplasmoosia sairastavia lapsia syntyy Suomessa vuosittain noin 50. Raskauden aikaista vasta-aineseulontaa ei ole katsottu aiheelliseksi, koska tapauksia on maassamme vähän.

Äidin alkuraskauden aikana sairastama toksoplasmainfektio voi johtaa keskenmenoon, kohtukuolemaan tai sikiövaurioon. Loppuraskaudesta taudinkuva on lievempi. Epäily sikiön synnynnäisestä tulehduksesta saattaa herätä myös kaikututkimuksessa. Suurin osa synnynnäiseen toksoplasmainfektioon sairastuneista lapsista syntyy oireettomina, mutta tauti on krooninen ja aiheuttaa jopa 90 %:lle vuosien kuluessa näkö- tai keskushermostovaurioita.

Tuoreen toksoplasmoosin diagnoosi perustuu vasta-ainetutkimuksiin. Jos niiden perusteella on syytä epäillä tuoretta tartuntaa, äiti lähetetään äitiyspoliklinikalle, joka järjestää jatkotutkimukset sikiön mahdollisen sairastumisen havaitsemiseksi. Raskaudenaikainen toksoplasmoosi kuuluu aina erikoissairaanhoitoon. Lääkehoito aloitetaan, jos todetaan laboratoriotutkimuksin varmistettu tartunta. Lääkehoidon avulla voidaan pienentää vaaraa sikiön tartuntaan.

Raskausaikana on aina hyvä huolehtia käsienpesusta ennen ruoan käsittelyä ja sen jälkeen. Kasvikset on syytä pestä perusteellisesti ja raaka liha kypsentää kunnolla. Elintarvikkeiden lämmittäminen yli 65 asteen lämpötilaan tuhoaa toksoplasman, jolloin ruoan syöminen on turvallista. Puutarhatöissä on syytä käyttää käsineitä. Kissanhiekkaa on syytä välttää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Alkaa olemaan toivo loppunut. 2 vuotias kissamme paskaa lattialle koko ajan ja kaikkea on yritetty. Eri hiekkoja/pellettejä, eri hiekkalaatikoita, kahta lootaa samaan aikaan, joka päiväistä tyhjäämistä ja pesemistä, paskan nostamista lattialta takaisin lootaan, loota missä katto & ovi. MIKÄÄN EI AUTA. Toinen kissoistamme käy kyllä loodilla eikä moiti vaikka olisi päivä jäänyt väliin ilman tyhjäämistä.

APUJA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu