Mitä olen viime vuosina seurannut, niin ilmeisesti ei mitään. Miksi suhdetta haetaan, jos siitä ei saa odottaa mitään lisää elämään? Tavanko vuoksi?
Sanokaapa mitä toiselta saa ja voi odottaa parisuhteessa
Anonyymi-ap
18354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mä olen ihmetellyt samaa, että mihin mua oikein tarvitaan. Tilaa pitää antaa ja sitä olen saanut itsekin, mutta eipä sitten juuri muuta. Satunnaista seksiä ja kivoja hetkiä silloin tällöin. Ehkä se sitten on parempi, kun on vakikumppani sentään, vaikkei juuri parisuhteesta voi puhua
Tässä sen näkee miten eri tavalla vakikumppanikin koetaan. Mä pitäisin pelkkänä hengailuna jos tapaamiset on satunnaisia. Vakikumppanin kanssa tavataan säännöllisesti ja usein.
Nainen kuulostaa sitoutumiskammoiselta, jos tapaamiset jääneet noin irrallisiksi pidemmän päälle.
Tarkoitin vakituista seksikumppania. Meillä kummallakaan ei ole seksiä muiden kanssa.
Eiköhän ne ole jokaisella ne omat toiveet ja odotukset parisuhteessa. Se mitä ne sitten ovat kelläkin, onkin jo eri asia. Kuitenkin omasta mielestäni niiden toiveiden ja odotusten pitäisi kohdata edes jossain määrin, että ne tulisivat molemminpuolisesti täyttymään. Jos nyt ei aivan kaikilta osin, mutta pääpiirteittäin, jos se riittää. Toisilla on halu kohdata joka tasolla täysin purjein, toisille riittää vähempikin. Itse kuulun heihin, jotka haluavat toisen ihmisen tuomaan elämäänsä lisää sisältöä omalla tavallaan, omilla ominaisuuksillaan, täydentämään tyhjiötä joka on olemassa, vaikkakaan en ole yksin enkä yksinäinen. Antamaan sen oman mausteensa minun soppaani. Haenkin suhdetta ollakseni kaksin, ei missään lähes ystävyystasolla olevassa jumituksessa. Saadakseni antaa ja myös saada. Henkinen kemia unohtamatta fyysistäkään on tärkeää. Jos jokin osa-alue jää vähemmälle, riippuu ihmisistä, osapuolista, toimiiko suhde silloin. Joissakin asioissa voi antaa enemmän ja joissakin vähemmän, ymmärrettävästi. Suhteita on erilaisia. Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi jollekin toiselle. Ainakin minä haluan sitä sielujen sinfoniaa, joka ei kuulu kuin meidän kahden korvissa ainoastaan. Etsintä jatkuu ...
Hyvin hyvin idealistista. Tottakai tavoitteena on että puolisot täydentävät toisiaan , mutta joskus yhteys katkeilee eikä aina osaa ilmaista itseään niin, että toinen osaa ottaa vastaan. Ei vaikka rakastaa.
Olisiko löydettävä se keino, mikä toimii? Puhua äänellä, jonka toinen kuulee.
Näin pitkälle olen itsekin päässyt pohdinnoissani. Keinot enää puuttuu. Kas kun vilpittömästi ja avoimesti lausuttu asia saattaa toisen korvissa kuulostaa vaatimukselta tai pahimmassa tapauksessa jopa syytökseltä.
Noinkin voi tietysti käydä. Silloin ei kuulijalla ole korvat oikealla taajuudella.
Olisin voinut kirjoittaa jotain samantapaista. Oma kokemus tähän asti on, että lesbona saat tyytyä paljon paljon vähempään, tai sitten olla sitoutumatta. Voin joustaa asioissa, hyväksyn tietysti toisen puutteita jne, mutta sitten on tiettyjä asioita joiden täytyy synkata että suhdetta lähdettäisiin rakentaa. Esim mitään lähes seksitöntä ystävyyssuhdeviritelmää en ota vastaan ja ihmisen täytyis olla sellainen jota vois kumppanina arvostaa. Katsoa häntä ja ajatella, että kävipä mulla hyvä tuuri että tuollaisen ihanan fiksun ja seksikkään sain.:D
Mun mielestä parisuhteen nimenomaan täytyy tuoda molempien elämään jotain lisää. Muuten suhteessa ei ole mitään mieltä vaan siitä tulee kuin työ. Ongelma on siinä, että on vaikea löytää ihmistä, joka odottaa suhteelta samoja asioita ja jonka kanssa vielä muutenkin synkkaa.
Monilla on valmis sapluuna ja lista siitä, mitä heidän mielestään suhteeseen sisältyy. Nämä näkemykset harvoin kohtaa. Itselleni on ainakin tullut käsitys, ettei juuri mitään saa vaatia. Tämä on radikaalisti eri kuin tuntemillani "valmiilla" pariskunnilla, joilla taas tuntuu olevan käsitys että kumpppanilta/puolisolta voi odottaa vaikka mitä. Ihmettelen miten toiset ovat tuohon pisteeseen päätyneet, kun käytäntönä alussa on ettei mitään saa edes ehdottaa tai pyytää. Milloin sitten ylitetään se "raja", minkä jälkeen odotukset ovat sallittuja. Ei aavistustakaan.
Toinen ongelma on, että monet haluavat heti ensitreffeillä päättää ollaanko pariskunta, ollaanko seksisuhteessa tai mitä ikinä. Ei haluta tutustua rauhassa uuteen ihmiseen ja antaa mahdollisuutta millekään. Vaihtoehdoksi jää kontaktin katkeaminen, ellei tuohon kysymykseen osaa heti välittömästi antaa vastausta.
Eli laidasta laitaan mennään näin mun kokemusten mukaan. Navigointi on hankalampaa kuin viidakossa.
Totta, että on tuotava jotain siihen suhteeseen. Muutenhan siinä kävisi niin, että vain toinen antaisi siihen ja toinen ottaisi. Ei se olisi tasapainoinen, mutta näitäkin on. Imetään toisesta se kaikki energia ja kun se on tehty, siirrytään seuraavaan.
Kunnollisen parisuhteen saaminen on äärettömän vaikeaa. Se on työläämpää kuin töissä käynti. Huomattavasti. Sitten kun suhteen saa vauhtiin, se menee lähes omalla painollaan ja rakkaus syvenee, mutta siihen saakka on yhtä tuskaa. Esimerkiksi deittailu on kamalaa puuhaa, jos ollaan rehellisiä. Menee tuhottomasti aikaa hankkia niitä deittejä, viestitellä, sopia tapaamisista jne ja sama rumba kymmenien kanssa vähintään. Harvat ne joilla tärppää heti tai huomenna. Juttuun pitää varata reilusti aikaa ja rahaakin kuluu jonkun verran.
Onhan siinä oma hommansa. Mutta jotain on tehtävä jos aikoo sitä seuraa saada ja nähtävä vaivaa sen eteen. Kukaan ei osaa tulla oikean oven taakse, ellei sitä näytetä tai kerrota. Itse olen pohdiskellut, olisiko sittenkin parasta olla vain yksin, koska tuo säätäminen on niin työlästä. Kuitenkin se veto sinne toisen ihmisen lähelle on suurempi kuin ajatus itsekseen olemisesta. Tämäkin riippuu päivästä ja mielialasta.
Itse nauttisin täysin rinnoin deittailusta ja uusista tuttavuuksista ilman sen kummempia odotuksia, varsinkin näin keväällä. Ymmärrän että osa haluaisi pikakelauksella siihen suhde pisteeseen. Mä taas tykkään siitä tunteesta kun kiinnostus muuttuu ihastukseksi ja epävarmuuden tunteesta kun ei olla vielä sanoitettu tunteita mutta kemian ja kipinän näkee muutkin. Parisuhde on sitten toinen juttu.
Samoin minä tykkään tavata uusia ihmisiä ja vaihtaa ajatuksia. Deittailu on kivaa ihan sellaisenaan, kyllä sitä rahaa turhempaankin saattaa mennä.
Jaa mikä rakkaus? Oman ikäiset ei siä osaa tai uskalla antaa mahdollisuutta. Pelkkää helppoutta ja pintakiitoa halutaan.
Tjaa-aah? Riippuu niin ihmisistä mitä kukin odottaa. Oisko kaikessa rauhassa juttelua, tutustumista, kaverina ikään kuin seuraa pitäen ja käyden missä nyt käykin.
Ja jos tunteet alkaa molemmilla kurkistelemaan paidankauluksesta, että tuitui taidan tykkää susta enemmänkin, niin kai sitä sitten voi vaikka halin ja pusunkin mossauttaa?
Eli hiljaa hyvä tulee, hosuen paniikki.