Homojen maskuliinisuus

Ainakin osa homoista esiintyy mielellään korostetun maskuliinisina. Samoja maskuliinisiä miehiä on Touko Laakson piirroksissa.

Kuitenkin niissä maskuliininen mies voikin olla hyvin feminiinin. Asettuu tarjolle, nännejä hyväillään, takapuolta kuoritaan ja lopulta peräaukkoa nuollaan. Kaikki on luontevan oloista. Homoilla yhdistyy miehisyys mielenkiintoisella tavalla feminiinisinä tai pitäisikö sanoa sängyssä alistuvuuteen. Mikä ymmärretään useinmiten samaksi kuin feminiinisyys.
19817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Johtuu siitä että homous on pohjimmiltaan, siis ihan oikea homous

Pakkaa sekoittaa se kun on olemassa myös homoseksiä johon ei oikeasti homoseksuaalisuus liity, esim. sinällään heterot miehet saattavat kiihottua, erittäin helpostikin jos nämä

Äänestä
  • Mitähän tuo sekoilija tarkoitti?

    Äänestä

Tarkotatko "feminiinisyyden" jollaisena Laakson piirrosten miehekkäät nahkahomotkin voivat esiintyä kuuluvan oikeaan homouteen? Jos näin on. Onko naistenvaatteiden pukeminenkin samaa homoutta mutta vain eri vaatteissa. Pitäähän julkijomo Jari Sillanpääkin naistenvaatteista ja kertoo poikaystävän kannustavan pukeutumaan niihin. Transfetisismi on kuitenkin ristiriitaista homouteen. Miksi homomies tuntisi tarvetta ilmaista itseään feminisenä tai alistuvana naiseksi pukeutuneena.

Äänestä

Hyvin harvoin näkee korostetun maskuliinisia homoja. Yleensä näkee joko taviksia tai baareissa feministisiä piirteitä korostavia, jousta tulee vanhojen komedioiden homot mieleen. Onneksi nykyään eniten näkee tuikitavallisia homoja.

Äänestä

Hei olen 184 85 eli ns iso miehekäs mutta käytän naisten aluasuja olen bottom haluaisin kyllä olla naisellinen mutta ei onnistu t. EskoErja

Äänestä

Halkaistujen kondomien arvoitus selvisi.

Alex Collack with Kent North - PornDig

Äänestä

Homoseksi on pornoleffoissa armotonta jyystöä. On nakusuomessakin ollut videoita jossa botromia pannaan suuhun. Säälittävää oornon matkimista. Eikö kulli suuhun otettaessa ole tarkoitus että jota imetään eu tarvitse tehdö mitään. Vain nauttia. Mistä tämä homoseksiin liitetty agressiivisuus tulee? Tulee mieleen lähinnä ettei olla sinut homoutensa kanssa. Kun katsoo lesbopornoa.. Vaikka se on vain fiktiota on parien suhde luonnollisempi. Toista hyväillään, suudellaan ja annetaan koskea ilman angstia. Homoporno on usein pelkkää rynkytystä. Kuin pelokkaat miehet hoitaisivat homman nooeasti. Oikean homouden sanotaan sisältävän feminiiniseksi kutsutun puolen. Kun katsoin lesbopornoa jossa oli miehekäs siilitukkainen lesbi toisena. Mietin nähneeni "aitoa" homoutta. Ei hetkupornosta tuttua rynkytystä vaan antautua miehelle "naisena" "naisen" hakuineen. Samalla kun on mies miehen haluineen. Tom of finlandin kuvat ovat miehekkäitä. Mutta ei niiden hahmoilla oke sitä homopornon hahmojen yleistä angstia.

Äänestä
  • Voi reppanaa, ei erota filmiteollisuutta todellisuudesta.
    Hoida pääsi kuntoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Voi reppanaa, ei erota filmiteollisuutta todellisuudesta.
    Hoida pääsi kuntoon.

    Ne kerro millaista on kahden homomiehen tavallinen seksi? Luullakseni myöskään orgiat Voguessa tms ei ole tavallista homoseksiä. Ihmettelen miksi heteropornokin on nykyään niin agressiivista. Työnnetään naiselle kulli kurkkuun tms. 90-luvun pornossakin pantiin villisti ja imettiin. Muttei siinä ollut tuollaista agressiivisuutta. Mutta se on tämä aika. Kaikki törkeä ja agressiivisuus on nostettu kunniaan. Tosi tv juonittelu muita vastaan, tai puhdas ilkeys ta nauraminen muiden vahingoille joissa omisi voinut loukkaantua pahastikin on nostettu kunniaan. Minusta tämä on häiriintynyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kun sinua kiinnostaa se niin mene katsomaan.

    Orgiat ja tunteeton jyystäminen ovat aivan vakio muissa kuin parisuhteissa. Niissäoleva pieni osa harrastaa aivan erilaista, tunnepitoista seksiä, kuin muut.

    Äänestä

On homous vielä niin iso tabu ettei ole leffoissa ollut kahden miehen rakastelukohtausta. En nyt tarkoita pornoa tai edes mitään homodraamaa. Vaan vaikka Itä-Berliiniin sijoittunutta agentti jännöriä. Jossa sankaritar rakasteli toisen naisen kanssa. Tai näytetä vaikka homoparin perhe elämää kun vietetään aikaa vaikka kumppanusvanhemmuus lapsen kanssa. Priden rivosti pukeutuvat homot eivät ymmärrä tekevänsä hallaa homoille. Ei heterotkaan esiinny julkisesti lasten nähden kaupungilla seksivaatteissa.

Äänestä

Nico boy on kikattava bottomi boy. Samoin mun boy friend. Molemmat meikkaa ja käyttää stringejä. Oon kuullut että bi-lasse ja Marcus ois tyttöilijöitä. Samoin aids-jokke ja Timppa. Meizi kans tykkää tissiliiveistä.

Tercuin Lucas

Äänestä

Eikö rynkytys ja ryhmäseksi Voguessa ole pitkän päälle aika tylsämielistä? Ei aikuista täysipäistä miestä kiinnosta ikuisesti irtoseksi. Merimiehillä oli ennen kun laivat viipyivät pitkään satamassa ennen konttilaivojen aikakautta. Mahdollisuus halpaan irtoseksiin eksoottisten naisten kanssa. Ei sekään innostanut loputtomasta aikuisia miehiä jollei sitten ollut älyltään vähän vajaa.

Äänestä
  • Sehän on just parasta!

    Äänestä

  • Mitäs jos oot oikeassa?

    Äänestä

huvittavinta on sakki, joka pukeutuu ja näyttäytyy ulkoisesti ns. maskuliinisesti ja käytöstavat ja muu meno on kuin teiniprinsessalla alkaen juoruamisesta ja päätyen kaiken kattavaan draamailuun. siis tyypillinen epävakaa tapaus. ei ne vaatteet parta ja sänkipää tee kestään miestä, jos päänsisällä höyryää teini.

Äänestä

Yleisradion radiotoimittaja vieraili Porissa kuntosalilla. Mistä miesten lihakset tulevat?
Käytetäänkö lisäravinteita? Kuntosalilta vastattiin, ettei käytetä.
Netissäkin puhutaan luomusta: proteiini ja kreatiini.

https://www.youtube.com/watch?v=Mc5rv_EWK_8

Äänestä

Hm. Itse olen aika maskuliininen (oon kuullu juttua) mutta ei mikään ruumiinosa oo "no-go-zone". Vaikka oon top, en pistä pahakseni jos toinen haluaa peräaukkoa tai jopa eturauhasta hyvänä pitää. Antaa palaa, muru! Tuskin minusta enempää femmeä tekee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ainakin osa homoista esiintyy mielellään korostetun maskuliinisina. Samoja maskuliinisiä miehiä on Touko Laakson piirroksissa.

Kuitenkin niissä maskuliininen mies voikin olla hyvin feminiinin. Asettuu tarjolle, nännejä hyväillään, takapuolta kuoritaan ja lopulta peräaukkoa nuollaan. Kaikki on luontevan oloista. Homoilla yhdistyy miehisyys mielenkiintoisella tavalla feminiinisinä tai pitäisikö sanoa sängyssä alistuvuuteen. Mikä ymmärretään useinmiten samaksi kuin feminiinisyys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu