Tuota MIESTÄ minä äänestän presidentiksi

Mika Aaltola aikoo puhua naispappeutta ja homoseksuaalisuutta vastustavan yhdistyksen tapahtumassa – Näin hän vastaa kritiikkiin

Mika Aaltola kommentoi Iltalehdelle tahtovansa olla dialogissa monenlaisten ihmisten kanssa. Aaltolan osallistuminen SLEY:hyn on herättänyt kritiikkiä.
Naispappeuden ja homoseksuaalisuuden vastustuksesta tunnetuksi tullut luterilainen evankeliumiyhdistys SLEY järjestää Hämeenlinnassa evankeliumijuhlan 18.–20. elokuuta. Yksi tapahtuman pääpuhujista on Ulkopoliittisen instituutin johtaja ja presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Mika Aaltola.
SLEY eli Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys on Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimiva herätysliike. Liikettä on luonnehdittu konservatiivikristilliseksi.
KIELTEINEN KANTA NAISPAPPEUTEEN JA HOMOSEKSUAALISUUTEEN

SLEY suhtautuu kielteisesti esimerkiksi naispappeuteen ja homoseksuaalisuuteen.
Sivuillaan SLEY kirjoittaa muun muassa homoseksuaalisuudesta seuraavasti: ”Ei ole siis mahdollista, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen sen jossain muodossa voisi olla Raamatun mukaan oikein”.
Naispappeudesta SLEY puolestaan toteaa, että historiallisen kristinuskon mukaan elävien on otettava huomioon naisten aktiiviseen toimintaan seurakunnassa liittyvät rajoitukset.
SLEY kirjoittaa sivuillaan myös eheytymisestä. Liikkeen mukaan ”kristitty voi päästä myös eroon vääränlaisista seksuaalisista malleista ja hänen kiinnostuksensa suuntautuu sinne, minne sen Jumalan luomistyön perusteella tuleekin suuntautua”.
https://www.iltalehti.fi/…/651de615-ec02-482b-bdea…
67848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat
Aloittaja
  • Aloittaja

  • Aloittaja

    Arto777 kirjoitti:

    Mene höpö allekirjoittamaan vetoomus turkistarhojen kieltämisen puolesta. Minä olen jo kirjoittanut.

    https://oikeuttaelaimille.fi/allekirjoita-vetoomus-turkistarhauksen-lopettamiseksi/?fbclid=IwAR2Wzq0NL_QnYPYobsdtuCbeHbAyEHh9W-5EjBjOoyzzUoSdBYmLy9q5l2Q

    Turkistarhaus on LOPETETTAVA VÄLITTÖMÄSTI‼️
    Suomen turkistarhoilla leviää lintuinfluenssaepidemia, mikä aiheuttaa huolta uuden maailmanlaajuisen 🌏 pandemian mahdollisuudesta. Tanskassa koronapandemian aikana turkistarhaus kiellettiin tarhojen suuren tautiriskin takia väliaikaisesti. Suomen on nyt toimittava samoin ja kiellettävä turkistarhaus välittömästi ilman siirtymäaikaa.
    Maaliskuussa Ruokavirasto julkaisi tutkimuksen Turkistarhojen zoonoosit - riskiprofiili (Ruokaviraston tutkimuksia 2/2023) jossa todettiin: "Turkiseläinpopulaatiossa voi salakavalasti kehittyä seuraava pandemia esimerkiksi muuntuneen influenssaviruksen myötä." Turkistarhojen korkea eläintiheys luo otolliset olosuhteet taudinaiheuttajien lisääntymiselle ja leviämiselle. Etenkin tarhatut minkit ovat alttiita ihmisen ja useiden muiden eläinlajien viruksille. Minkin elimistössä lintuinfluenssavirus voi muuntua ihmiseen ja muihin nisäkkäisiin herkemmin tarttuvaksi. Turkistarhaus ei ole vain eettisesti tuomittavaa, vaan myös äärimmäisen riskialtista koko yhteiskunnalle. On aika siirtyä kohti vastuullisempaa ja eläinystävällisempää tulevaisuutta, jossa emme altista itseämme ja eläimiä tarpeettomille riskeille.
    Suomessa on vähän yli 500 turkistarhaa, eikä alalla ole suurta merkitystä Suomen kansantaloudelle. Lisäksi huomattava osa suomalaisista vastustaa voimakkaasti turkiseläinten kasvattamista verkkopohjaisissa häkeissä (Taloustutkimuksen gallup 2022). EU:ssa käsitellään myös kansalaisaloitetta, joka pyrkii kieltämään turkistarhauksen koko EU:ssa. Tämän aloitteen tueksi on kerätty vaikuttavat 1,5 miljoonaa allekirjoitusta EU-kansalaisilta.
    Me allekirjoittaneet vaadimme Suomen hallitusta lakkauttamaan turkistarhauksen välittömästi sen aiheuttaman tautiriskin takia. Samalla tulee tukea turkistarhoilla työskenteleviä siirtymään muihin ammatteihin ja kannustaa uusia, kestäviä elinkeinoja.
    https://oikeuttaelaimille.fi/allekirjoita-vetoomus…/…

    Äänestä

  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    🍒 ­­N­­y­m­­f­o­­­m­­­a­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17962251H

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Minä äänestän Pekka Haavistoa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Minä en äänestä homohaavistoa. Enkä äänestä koskaan vihreitä eikä persuja

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Minä en äänestä homohaavistoa. Enkä äänestä koskaan vihreitä eikä persuja

    Suosit islamilaisutta!

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Minä en äänestä homohaavistoa. Enkä äänestä koskaan vihreitä eikä persuja

    Onneksi ei ole sinun äänestäsi kiinni. En minäkään kyllä persuja äänestä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Minä en hinttareita äänestä enkä vihreitä enkä persuja

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00011 kirjoitti:

    Suosit islamilaisutta!

    Ovatko muut puolueet sitten islamilaisia??????

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Minä en äänestä homohaavistoa. Enkä äänestä koskaan vihreitä eikä persuja

    Valinnanvarasi kapenee.
    Jutta Urpilainen?

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Minä en hinttareita äänestä enkä vihreitä enkä persuja

    Entä kommunistit, entä kristilliset.
    Kelpaavatko ne sinulle? Miksi?. Samaa pataa ovat kaikki.

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Minä en äänestä homohaavistoa. Enkä äänestä koskaan vihreitä eikä persuja

    Olet sitten varmaan harrastanut seksiä Haloskan kanssa, jos sellainen kerta kuuluu presidentin tehtäviin teidän piireissää.

    Äänestä

  • Minun äänen saa Paavo !....

    Äänestä

Minä äänestän PH:ta

Äänestä
  • Aloittaja

    Mikä on sinun paskasi PH luku?

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Mikä on sinun paskasi PH luku?

    Voi miten ihania te uskovaiset olettekaan!

    Äänestä

Homous on jumalallekauhistus

Äänestä
  • Ja silti hän luo tietyn prosentin ihmisistä homoseksuaaleiksi? Merkillistä.

    Mitä piirteitä sinulle on luotu, jotka ovat Jumalalle kauhistus?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tipale kirjoitti:

    Ja silti hän luo tietyn prosentin ihmisistä homoseksuaaleiksi? Merkillistä.

    Mitä piirteitä sinulle on luotu, jotka ovat Jumalalle kauhistus?

    Ei homoksi synny kukaan. Ei ole sama mitä on oikea ja vasen kätisyys.

    Äänestä

  • Tipale kirjoitti:

    Ja silti hän luo tietyn prosentin ihmisistä homoseksuaaleiksi? Merkillistä.

    Mitä piirteitä sinulle on luotu, jotka ovat Jumalalle kauhistus?

    Homous ja lesbous on ihmistekoista...ihminen alkaa toimia näin, useimmiten syynä on huonot ihmissuhteet

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Ei homoksi synny kukaan. Ei ole sama mitä on oikea ja vasen kätisyys.

    Juuri näin!

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Ei homoksi synny kukaan. Ei ole sama mitä on oikea ja vasen kätisyys.

    Artolla on nyt aivan väärää tietoa. Lähisukulaisillamme bonoboapinoilla homoutta esiintyy aivan säännöllisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Homous ja lesbous on ihmistekoista...ihminen alkaa toimia näin, useimmiten syynä on huonot ihmissuhteet

    Höpsis!

    Äänestä

  • . . . tai siis sinulle. Sinä kuitenkin olet erehtymätön, niin että tavallaan lienet sitten oikeassa.
    Kun kerran kaverit olette.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Homous ja lesbous on ihmistekoista...ihminen alkaa toimia näin, useimmiten syynä on huonot ihmissuhteet

    Muistatteko kaverit, koska teitte valinnan sukupuolisesta suuntauksestanne??
    Minä muistan, valitsin heterouden. Hieno hetki.
    Entä te?

    Äänestä

  • Ja sellainen sairas suhtautuminen oikeutti otuksen tappamaan ainoan poikansa ennen aikojaan.
    Hyi olkoon!

    Äänestä

Aloittaja

Päivi Räsänen
4 min ·
Sain tänään tiedon, että Helsingin hovioikeuden pääkäsittely lausuntojani koskevassa jutussa siirtyy syyttäjän pyynnöstä reilulla viikolla eteenpäin, 31.8–1.9 klo 9 alkaen. Pääkäsittely toimitetaan poikkeuksellisesti Helsingin käräjäoikeuden (Porkkalankatu 13) mediasalissa 209 P.
Kohdallani jo yli neljä vuotta kestänyt tutkinta on sisältänyt totuuden vastaisia syytöksiä, useita pitkiä poliisikuulusteluja, käräjäoikeuden istuntoja ja pian koittavan hovioikeuskäsittelyn, vaikka käräjäoikeus antoi yksimielisen vapauttavan lausunnon.
Kirjoitusteni ja puheitteni sisältö edustaa klassisen kristinuskon näkemyksen avioliitosta ja seksuaalisuudesta, saman mitä kirkot ovat yleisesti kahden vuosituhannen ajan opettaneet. En hyväksy kenenkään solvaamista, uhkaamista enkä panettelua, eikä niitä ole lausuntoihini sisältynyt. Mielestäni tässä on kysymys teologisesta keskustelusta, joka ei kuuluisi oikeussaliin. Syyttäjien 26-sivuisessa valituksessa hyökätään avoimesti kristillisen uskon ydinopetuksia vastaan pitäen niitä itsessään solvaavina.
Jo pelkkä oikeusprosessi on pelotevaikutuksena omiaan kaventamaan sanan- ja uskonnonvapautta. Mikäli Raamatun opetuksiin perustuvista kirjoituksista tulisi tuomio, se merkitsi vakavaa uskonvapauden rajoitusta. On luonnollista, että tämä herättää huolta niin Suomessa kuin kansainvälisesti kristittyjen keskuudessa.
Luotan kuitenkin, että koko prosessi on Jumalan kädessä ja tällä on oma tarkoituksensa. Iloitsen myös siitä, että julkinen keskustelu Raamatusta jatkuu. Olen osaltani valmis puolustamaan sanan- ja uskonnonvapautta kaikissa tarvittavissa oikeusasteissa, tarvittaessa jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Äänestä
  • Oikeuslaitos on myös ateistinen, päätös. Voi olla mitä vaan!

    Äänestä

Aloittaja
  • Aloittaja

    Voiko tuollainen henkilö olla eduskunnan puhemies???? Ja vielä pyrkii presidentiksi.

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Voiko tuollainen henkilö olla eduskunnan puhemies???? Ja vielä pyrkii presidentiksi.

    Linkki ei aukea

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Voiko tuollainen henkilö olla eduskunnan puhemies???? Ja vielä pyrkii presidentiksi.

    Jussi ei suosi islamilaisutta!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jussi ei suosi islamilaisutta!

    Oha-Allah Issuj >< Jussi Halla-aho.

    Äänestä

Iltalehden artikkelia nurinpäin kääntämällä yritetään provosoida.

Aaltola nimenomaan sanoo, ettei vastusta naispappeutta tai homoseksuaalisuutta vaan hyväksyy ne ja sanoo olevansa moniarvoinen näissä asioissa. Lehden toimittaja on senkin asian sekoittanut kirjoittamalla epäselvästi.

Äänestä
  • Aaltola on saatanan vallassa!

    Äänestä

TUO NYT ON IHAN TAVALLINEN VAALI-KIKKA. EI VAPPUSATASEN VEROINEN VAALEJA AJATELLEN.
MUTTA MUUTEN IHANJÄRKIMIEHEN PUHETTA.
KYLLÄ NYT HOMEHDOKAS KARISEE VIISAIDEN JÄLJILTÄ, KUIN PIERU SAHARAAN, EI SIINÄ AUTA PIRUKAAN.

Äänestä
  • Turha luulo, kun kaikki Gay ja bi ja lesbot jne lähtee liikkeelle!!!

    Äänestä

Arto menee toimittajan lankaan. Aaltola kannatta aseksuaalista tasa-arvoa.

Äänestä

Jaa,ateistin!!

Äänestä

Ja naikkosten potkupallo kisat on tulilinjalla?🦍

Äänestä
  • Ano 10:54.
    Onko mormonien naiskäsitys tuo?
    Vastaa Santtunen, miten suhtaudutte sovinistisiin uskonveljiinne?

    Äänestä

Ei Aaltola, ei, ei
Pekka korjaa potin, sehän vielä puuttuu, että meille olisi homo pressa!
Kyllä suomi kansa on vedätettävissä, koska kaikki muukin siihen liittyvä on mennyt läpi.
Hävettää olla suomalainen!

Äänestä
  • Hyvä että osaat edes hävetä tyhmyyttäsi! Pekka on mies paikallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Hyvä että osaat edes hävetä tyhmyyttäsi! Pekka on mies paikallaan.

    Pekka tekee Suomesta pelle maan.
    En yhtään ihmettele, että putinhalua Suomelle saman kohtalon kuin Ukrainalle!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Pekka tekee Suomesta pelle maan.
    En yhtään ihmettele, että putinhalua Suomelle saman kohtalon kuin Ukrainalle!

    Ikävä kyllä, ihailusi kohde Putin ei ole presidenttiehdokkaana Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Pekka tekee Suomesta pelle maan.
    En yhtään ihmettele, että putinhalua Suomelle saman kohtalon kuin Ukrainalle!

    Opetelkaa persut edes suomen kieli yhdyssanoineen.

    Äänestä

Kirkon käsitys homoseksuaalisen seksin harjoittamisesta on samantapainen.

Naisen asema on kirkossa tasa- arvoinen. Miehet ovat pappeuden haltijoita, asetetaan pappeuteen, naiset ovat myös kirkon viroissa monella tavalla, mutteivät miespappeja tietenkään voi olla, vaan ovat papittaria potentiaalisesti, siihen ei aseteta, mutta kirkon virkoihin kuitenkin. Miehillä on pappeuskoorumi, naisilla apuyhdistys.

Politiikassa kirkon jäsenet saavat olla missä laillisessa puolueessa vaan. Ja kannattaa ketä presidenttiehdokasta vaan. Amerikassa jakautuneita kuin muukin kansa. Toiset ihailee Trumppia, toiset inhoaa.

Äänestä
  • "Ja naikkosten potkupallo kisat on tulilinjalla?" Ano 10:54
    Uskonveljesi tekstiä?
    Mormonien asenne.? Jos nainen ei vain hoida lapsilaumaa keittiön lämmössä, häntä saa nimitellä?
    Urheilu vastoin uskontoa?

    Äänestä

  • Miksi Olli valehtelet jatkuvasti? Olivatko tummaihoisetkin muka tasa-arvoisia kirkossa ennen vuotta 1978? Heillä ei ollut pappeutta kuten ei naisilla nykyään. Se ei ole tasa-arvoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Miksi Olli valehtelet jatkuvasti? Olivatko tummaihoisetkin muka tasa-arvoisia kirkossa ennen vuotta 1978? Heillä ei ollut pappeutta kuten ei naisilla nykyään. Se ei ole tasa-arvoa.

    En minä valehtele, Höpö vääristelee taas.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    En minä valehtele, Höpö vääristelee taas.

    Mutta tuon tasa-arvon puutteen vuoksi smithin kirkkoa uhkasi verovapauden menetys. Siksi oli pakko tehtailla "ilmoitus", jolla Jumala muka käänsi kelkkansa ja lopetti avoimen rasismin.

    Siispä Olli jälleen valehtelee, en minä.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Mutta tuon tasa-arvon puutteen vuoksi smithin kirkkoa uhkasi verovapauden menetys. Siksi oli pakko tehtailla "ilmoitus", jolla Jumala muka käänsi kelkkansa ja lopetti avoimen rasismin.

    Siispä Olli jälleen valehtelee, en minä.

    Ilmoitusten tehtailu on vain vihollisten väite. Kirkko laittaa Pyhiin Kirjoituksiin kaikki ilmoitukset, jotka se katsoo kanoonisiksi. Aivan kuten alkuseurakunta.

    Jumala ei ole koskaan lakannut puhumasta profeetoille. Jos ilmoitus ja ihmeet lakkaavat, on seurakunnassa uskon puute vallalla.

    Niin, kirkon täytyy äänestää, että mitkä Jumalan ilmoitukset ovat totta...

    Jokainen täysiälyinen tajuaa, että mistä lähteestä esim. moninainti-ilmoitus on lähtöisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Niin, kirkon täytyy äänestää, että mitkä Jumalan ilmoitukset ovat totta...

    Jokainen täysiälyinen tajuaa, että mistä lähteestä esim. moninainti-ilmoitus on lähtöisin.

    Taas vääristelet. Ihan turha vastata sinulle. Sama "moninaintia" ym. vääristelyt on taas seuraavassa viestissäsi, etkä myönnä, että se on vääristelyä.

    Et ikinä myönnä, ettei asiat ole kuten väität. Etkä ettei niistä seuraa se mitä väität, että kirkko on paha ja huono ja jopa Saatanasta.

    Tuollainen vääristely ja väärät johtopäätökset ne saatanasta ovat. Kritiikin pitää nojata tosiasioihin eikä kiistanalaisiin asioihin eikä vääristelyihin. Eikä maallinen tiede kykene arvioimaan Jumalan asioita, siihen tarvitaan Pyhän Hengen johdatusta, rukousta, Pyhien Kirjoitusten tutkimista ja elämistä Raamatun evankeliumin mukaan. Ja aitoutta ja rehellisyyttä. Rehellistä totuuden etsintää.

    Jos on päätynyt ateismiin ja maallistumiseen, ei elä vielä totuudessa, vaan on luopunut Jumalaan uskomisesta, meillä yleensä luterilaisesta uskosta. Jotkut ovat sen jälkeen ehtineet vielä luopua helluntailaisistakin tai jostain muusta suunnasta. Kaksikin luopumista.

    Sinä valehtelit aikanasi kirkkosi tavoin, että smith ei moninainut jalkavaimojaan. Kirkko kuitenkin myönsi valheensa vuonna 2014.

    Valehtelija on joku muu kuin minä.

    Ja kyllä siitä seuraa että kirkko on paha ja saatanasta.

    Tuollaiset maalliset asiat kuten moninaiskentelu pitää nimenomaan ratkaista maallisin keinoin, ei sen perusteellä, että sinä saat lämpimiä ja hyviä tunteita ajatellessasi moninaintioppia, mikä muka todistaa, että kyseessä on Jumalan ilmoittama asia!

    Eikä Jumalaan uskominen edellytä smithiin ja hänen hölmöilyihinsä kuten moninaintioppiin uskomista!

    Eikä Jumalaan uskominen edellytä uskomista myöskään Lutheriin (jonka mielestä kehitysvammaiset ovat perkeleen tekemiä ja jonka mielestä juutalaiset pitää sulkea gettoihin), hellareihin jehnuihin ym. uskonnollisiin ryhmiin.

    Äänestä

Presidentin ensisijainen tehtävä on olla kaikkien kansalaisten presidentti. Hän ei voi erotella pois ihmisryhmiä, joita ei halua edustaa.
Jos joku ehdokkaista haluaa rajata pois vähemmistöjä omiin lokeroihinsa ja jättää heidän tarpeensa huomioimatta, ei hän ole kelvollinen presidentin virkaan.

Äänestä
  • Pulinat pois...Pekka Haavistosta tulee seuraava pressa!
    Miten?
    Kaikki homot, lesbot, Transit jne lähtee liikkeel, niin se on siinä!
    Kaikki muukin on Suomessa mennyt heittämällä läpi v. 1986 lähtien.
    On se kamalaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Pulinat pois...Pekka Haavistosta tulee seuraava pressa!
    Miten?
    Kaikki homot, lesbot, Transit jne lähtee liikkeel, niin se on siinä!
    Kaikki muukin on Suomessa mennyt heittämällä läpi v. 1986 lähtien.
    On se kamalaa!

    Olet siis sitä mieltä, että homot, lesbot ja transihmiset ovat Suomessa enemmistö, joten he valitsevat presidentin?
    Kuulut siis vähemmistöön, koska olet valinnut heterouden ja olet kaiken lisäksi uskovainen. Valitsit väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Olet siis sitä mieltä, että homot, lesbot ja transihmiset ovat Suomessa enemmistö, joten he valitsevat presidentin?
    Kuulut siis vähemmistöön, koska olet valinnut heterouden ja olet kaiken lisäksi uskovainen. Valitsit väärin.

    Ota huomioon tuhannet jättävät äänestämättä, se on voitto homoille ja lesboille!

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ota huomioon tuhannet jättävät äänestämättä, se on voitto homoille ja lesboille!

    Eli myönnät, että homot ja lesbot käyttävät äänioikeuttaan ja suorittavat kansalaisvelvollisuutensa vaaleissa, kun taas heterot ovat mielestään liian fiksuja antamaan äänensä kenellekään ehdokkaalle.
    Jokainen vaalilappu lasketaan, myös tyhjät, ja niistä saadaan äänestysprosentti.

    Äänestä

Voivoi. Se korviesi välissä loisiva jumala kun unohti koko luomishomman. Ja nyt on lunta käytävillä......

Äänestä
  • Ota se lahkomato pois korvastasi, niin kyllä junalla silloin muuttuu todeksi

    Äänestä

Mielenkiintoinen kriteeri äänestäjällä: Äänestetään henkilöä, joka ei katso osaa kansalaisista ihmisarvoisiksi, vaan haluaa rajata heidät ulos kansasta, laista ulkopuolisiksi.
Etelä.Afrikassa ajatus oli viety äärimmilleen; Syntyneet lase t tarkastettiin ja määriteltiin rotuominaisuudet, koulutus ja kasvatus rodun mukaisesti, ammattialueet määritelty, avioliitot toiseen rotuun kuuluvan kanssa lailla kielletty, asuinalueet, kulttuuri, kirkot, poliittinen toiminta kielletty muilta kuin valtaväestöltä, mielenosoitukset kielletty jne.
Sitäkö uskovaiset pyrkivät ja tavoittelevat?

Äänestä

SE ON HAN HYVÄ VALINTA, PALJON PAREMPI, KUIN HOMO-PEKKA.

Äänestä

SE NENEE KYLLÄ ÄÄNI HUKKAAN, ÄÄNEST PAAVO VÄYRYSTÄ, JOS SE ETENEE EHDOKKAAKSI.
JOS SE VAIKKA SAISI PUNILTA TAKAISIN KARJALAN.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Arto777 kirjoitti:

Mika Aaltola aikoo puhua naispappeutta ja homoseksuaalisuutta vastustavan yhdistyksen tapahtumassa – Näin hän vastaa kritiikkiin

Mika Aaltola kommentoi Iltalehdelle tahtovansa olla dialogissa monenlaisten ihmisten kanssa. Aaltolan osallistuminen SLEY:hyn on herättänyt kritiikkiä.
Naispappeuden ja homoseksuaalisuuden vastustuksesta tunnetuksi tullut luterilainen evankeliumiyhdistys SLEY järjestää Hämeenlinnassa evankeliumijuhlan 18.–20. elokuuta. Yksi tapahtuman pääpuhujista on Ulkopoliittisen instituutin johtaja ja presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Mika Aaltola.
SLEY eli Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys on Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimiva herätysliike. Liikettä on luonnehdittu konservatiivikristilliseksi.
KIELTEINEN KANTA NAISPAPPEUTEEN JA HOMOSEKSUAALISUUTEEN

SLEY suhtautuu kielteisesti esimerkiksi naispappeuteen ja homoseksuaalisuuteen.
Sivuillaan SLEY kirjoittaa muun muassa homoseksuaalisuudesta seuraavasti: ”Ei ole siis mahdollista, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen sen jossain muodossa voisi olla Raamatun mukaan oikein”.
Naispappeudesta SLEY puolestaan toteaa, että historiallisen kristinuskon mukaan elävien on otettava huomioon naisten aktiiviseen toimintaan seurakunnassa liittyvät rajoitukset.
SLEY kirjoittaa sivuillaan myös eheytymisestä. Liikkeen mukaan ”kristitty voi päästä myös eroon vääränlaisista seksuaalisista malleista ja hänen kiinnostuksensa suuntautuu sinne, minne sen Jumalan luomistyön perusteella tuleekin suuntautua”.
https://www.iltalehti.fi/…/651de615-ec02-482b-bdea…

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu