Annatteko vihreiden vihapuheen vaikuttaa metsästykseen?

Kuten otsake kertoo teen pienimuotoista tutkimusta siitä annatteko vihreiden metsästyksen vastaisen jatkuvan valituksen vaikuttaa metsästys harrastukseenne?
Jos vastaus on ei, niin hyvä koska silloin ette anna periksi tarkoitukselliselle häirinnälle.
Vihreiden yksinomainen tarkoitus on nimenomaan se, että metsästäjät piilottaisivat harrastuksensa muunmuassa some maailmasta ja he ajavat jatkuvasti mediassa ideologisten toimittajiensa kanssa jatkuvaa metsästyksen vastaista rintamaansa jonka pääasia on esittää suurelle yleisölle AINA metsästys negatiivisessa valossa muunmuassa disinformaation keinoin sekä tarkoituksellisen väärinymmärtämisen keinoin jossa uskotellaan suurelle yleisölle muka tietävänsä asiasta jotain, mutta tietoisesti näin johdetaan kaikki väärän informaation polulle.

Erikoista tässä on se, että vihreät itse antavat ilmi että ovat olevinaan demokraattisia, ketään ja mitään ei saa mustamaalata, väärää faktaa ei saa levittää ja se on tuomittavaa yms, mutta kaskummaa kun kyse on metsästyksestä tai metsästäjistä, niin he itse unohtavat oppinsa ja siirtyvät kuin pahimmat Putinin oppilaat tietoiseen väärän informaation vaikuttamiseen vain siksi, että väkisin yritetään kansa saada vastustamaan metsästystä kaikkinensa.
Muistakaa myös, että nämä Ohisalolaiset pyrkivät väkisin kaikkiin sellaisiin elimiin missä he voivat aiheuttaa päättävissä tahoissa vahinkoa ja haittaa metsästäjille.
Näitähän on jo oikeuslaitoksissa, hallinto-oikeuksissa, lukessa, metsästäjäliitossa yms ja poikkeuksetta metsästäjät ovat aina alakynnessä koskee asia mitä tahansa.
Liittokin vain nöyristelee "älkää provosoituko"
Provosoitua saa ja pitää kun harrastuksesta levitetään väärää tietoa ja piiloutua ei silloin saa. Tarpeen mukaan vaikka ääntä korottaen mutta suurelle yleisölle ei saa antaa nöyrtymällä sitä käsitystä että te metsästäjät olette tässäkin asiassa väärässä. Ei. Vihreät ovat väärässä ja ideologiansa avulla provosoivat.
Onhan metsästäjillä jo niskassaan myös ikuinen syyllisyysolettama lauseke mitä ei tietääkseni ole missään länsimaisessa yhteiskunnassa enää olemassakaan eli olet automaattisesti syyllinen kunnes toisin todistetaan.
Tämä tietenkin helpottaa yksittäisten metsästäjien vainoamista ja samalla, kun syylliseksi saadaan ne kaikista viattomimmatkin osapuolet se taas saa vihreille mieleistä negatiivista näkyvyyttä muunmuassa mediaan.

Eli millä tavalla olette antaneet vihreiden yhä kovemmin näkyvän vainoamisen metsästäjiä kohtaan vaikuttaa harrastukseenne, jos niikseen on?
21695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

On vaikuttanut eli hieman lisännyt lihan käyttöä.
Kuluttamani liha tosin on ainoastaan tuotantopäästötöntä villieläinlihaa ja
tuotantopäästöinen navettaliha jätetään vihreiden käyttöön, se riittäköön heille.

Kiva naureskella, kun vihreä paasaa luonnon eläinten syönnistä ja samalla livauttaa burgerin väliin tuotantopäästöistä navettalihaa.

Että sellaisia vihreitä!

Äänestä
  • Tämä on totta eli mitä enemmän he yrittävät luoda vastarintaa sitä enemmän se saa myös päinvastaista vastustusta. Kun ottaa huomioon, että kansasta 90% suhtautuu myönteisesti metsästykseen, niin on erikoista että tämä alle 10% marginaali saa luonnottoman suuren palstatilan valituksilleen. Tämä tosin onnistuu vain siksi, että mediassa on metsästystä vastustavia toimittajia ja uutisointia ei haluta usein tehdä neutraalisti ja puolueettomasti näissä tapauksissa.
    Mitä muuta harrastusta saati yli 300 000 ihmisen joukkoa vastaan saa näin paljon hyökätä vailla mitään järjellistä perustetta pelkän oman ideologiansa varjolla ja samaan syssyyn maalittaa koko harrastajakunnan alempiarvoiseen kastiin? Niinpä ei tule mieleen eikä se länsimaisessa yhteiskunnassa ole hyväksyttävääkään, mutta on äärimmäisen erikoista jos disinformaation ja maalituksen kohteena on metsästäjä, niin se ikäänkuin suoraan sallitaan. En löydä mistään muualta tällaista esimerkkiä niin, että se hyväksyttäisiin noin vaan ilman valtavaa kohua.
    Pääasia kuitenkin on, että ette missään nimessä piilottele harrastustanne vaan olette ylpeästi sen kanssa esillä niin somessa, niin ulkomaailmassa, niin kaikissa medioissa kuin olla ja voi. Vaan täydellinen vastarinta ja runsas esilläolo ja suurelle yleisölle oikeiden faktojen tuominen on pahinta mitä nämä vihreiden ideologistit voi saada takaisin. Eli enemmän ääntä metsästyksen puolesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tämä on totta eli mitä enemmän he yrittävät luoda vastarintaa sitä enemmän se saa myös päinvastaista vastustusta. Kun ottaa huomioon, että kansasta 90% suhtautuu myönteisesti metsästykseen, niin on erikoista että tämä alle 10% marginaali saa luonnottoman suuren palstatilan valituksilleen. Tämä tosin onnistuu vain siksi, että mediassa on metsästystä vastustavia toimittajia ja uutisointia ei haluta usein tehdä neutraalisti ja puolueettomasti näissä tapauksissa.
    Mitä muuta harrastusta saati yli 300 000 ihmisen joukkoa vastaan saa näin paljon hyökätä vailla mitään järjellistä perustetta pelkän oman ideologiansa varjolla ja samaan syssyyn maalittaa koko harrastajakunnan alempiarvoiseen kastiin? Niinpä ei tule mieleen eikä se länsimaisessa yhteiskunnassa ole hyväksyttävääkään, mutta on äärimmäisen erikoista jos disinformaation ja maalituksen kohteena on metsästäjä, niin se ikäänkuin suoraan sallitaan. En löydä mistään muualta tällaista esimerkkiä niin, että se hyväksyttäisiin noin vaan ilman valtavaa kohua.
    Pääasia kuitenkin on, että ette missään nimessä piilottele harrastustanne vaan olette ylpeästi sen kanssa esillä niin somessa, niin ulkomaailmassa, niin kaikissa medioissa kuin olla ja voi. Vaan täydellinen vastarinta ja runsas esilläolo ja suurelle yleisölle oikeiden faktojen tuominen on pahinta mitä nämä vihreiden ideologistit voi saada takaisin. Eli enemmän ääntä metsästyksen puolesta.

    "Kun ottaa huomioon, että kansasta 90% suhtautuu myönteisesti metsästykseen".

    No ei pidä tämä väite paikkaansa. Mistähän olet moisen kehitelmän saanut päähäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Kun ottaa huomioon, että kansasta 90% suhtautuu myönteisesti metsästykseen".

    No ei pidä tämä väite paikkaansa. Mistähän olet moisen kehitelmän saanut päähäsi.

    Ihan tutkittua tietoa, vaikka se ei teidän vihervasurien ideologiaan sopisikaan.🤣

    Äänestä

Miksi antaisin, koska sehän on heidän tarkoituskin. Siis metsästyksen alasajo jatkuvalla väärän informaation levityksellä.

Äänestä

Jokainen tuntemani henkilö vain naureskelee näille pridekulkueissa kulkeville ituhipeille.

Äänestä
  • Kyllä metsällä ihmiset käy maalla niinkuin ennenkin , sehän vihervassaria harmittaa kun yrittää koko'ajan laittaa kapuloita rattaisiin ?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kyllä metsällä ihmiset käy maalla niinkuin ennenkin , sehän vihervassaria harmittaa kun yrittää koko'ajan laittaa kapuloita rattaisiin ?

    Eivätpä uskalla luonnonsuojelijahipit tulla metsiin inttämään valheitaan samaan aikaan kun metsästetään. Kyllä se valta on meillä metsästäjillä. Perkkeleen helsinkin ituhippit.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eivätpä uskalla luonnonsuojelijahipit tulla metsiin inttämään valheitaan samaan aikaan kun metsästetään. Kyllä se valta on meillä metsästäjillä. Perkkeleen helsinkin ituhippit.

    Ja tuo kommenttihan oli palstan metsästyksen vastustaja trollin kirjoitus. Kun provoat, niin yritä edes jotain muuta kuin tunnistettavia lainejasi tai kirjoittaa kahta eri mielipidettä muutaman minuutin välein.😅

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tuskin metsästystä vastuttava trolli kommentti. Jos olisi niin matkisi paljolti................
    Ps: kommentti ei kommenttihan........................joko unhdit Äidinkielesi?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tuskin metsästystä vastuttava trolli kommentti. Jos olisi niin matkisi paljolti................
    Ps: kommentti ei kommenttihan........................joko unhdit Äidinkielesi?

    Tuskin ja tuskin turhaan siinä intät, kun tiedät omaksi provoksi koko oksennuksesi.🤣
    Eikö äidinkielen tunnilta tänäänkään jäänyt mitään päähän?😅

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tuskin ja tuskin turhaan siinä intät, kun tiedät omaksi provoksi koko oksennuksesi.🤣
    Eikö äidinkielen tunnilta tänäänkään jäänyt mitään päähän?😅

    Luuletko olevasi hyvinkin sivistynyt. Kielioppisi on varmasti opittua.jopa perinnöllistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Luuletko olevasi hyvinkin sivistynyt. Kielioppisi on varmasti opittua.jopa perinnöllistä.

    Senverran sivistynyt etten vietä päiviäni vihaamieni harrastajaryhmien keskusteluja trollaamassa. Samaa ei näemmä sinulta voi vaatia.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Senverran sivistynyt etten vietä päiviäni vihaamieni harrastajaryhmien keskusteluja trollaamassa. Samaa ei näemmä sinulta voi vaatia.

    Minä vuonna metsästyskortti tuli pakolliseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Minä vuonna metsästyskortti tuli pakolliseksi?

    Montako -94 vutiasta lunastaa vielä metsästyskortin vuosittain?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Minä vuonna metsästyskortti tuli pakolliseksi?

    Ota google kauniiseen käteen ja hae tietosi itse.😅 Turhaan sinä vastustajatrolli tuollaisia kyselet, kun et tee sillä tiedolla mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja tuo kommenttihan oli palstan metsästyksen vastustaja trollin kirjoitus. Kun provoat, niin yritä edes jotain muuta kuin tunnistettavia lainejasi tai kirjoittaa kahta eri mielipidettä muutaman minuutin välein.😅

    Mitä sä selität?? Taidat olla joku henkisesti vajaa viherhippi trolli. Luin koko ketjun ja kommentoin 8han ensimmäistä kertaa ja ihan kuule metsästänkin enkä sitä vastusta, joten voit tunkea vihreään hamppupehkopyllyysi noi sun analyysisi jotka muutenkin menee metsään.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tuskin ja tuskin turhaan siinä intät, kun tiedät omaksi provoksi koko oksennuksesi.🤣
    Eikö äidinkielen tunnilta tänäänkään jäänyt mitään päähän?😅

    Vastaan vielä tähänkin aivopieruun että syyttelet vääriä henkilöitä ja vääristä aiheistakin. Lopeta itse se vihervassarirölötys ja mene vaikka pridepalstoille nuohoamaan. T. alkuperäinen kirjoittaja

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mitä sä selität?? Taidat olla joku henkisesti vajaa viherhippi trolli. Luin koko ketjun ja kommentoin 8han ensimmäistä kertaa ja ihan kuule metsästänkin enkä sitä vastusta, joten voit tunkea vihreään hamppupehkopyllyysi noi sun analyysisi jotka muutenkin menee metsään.

    Kyllä kyllä ja ihan metsästäjänä trollaat metsästäjiä vastaan. 🤣

    Äänestä

Yritin tuossa jäpittää asiaa ikäänkuin vapaa-ajattelijana. Ei onnistunut kuinkaan päin.

Äänestä

Vihreiden hyökkäykset laillista metsästystä kohtaan vain lisääntyvät. Ville Niinistö tekee valituksia Eu.lle ilvesten metsästyksestä kuten näillä viherideologisteilla on aina tapana. Kun ei pystytä vaikuttamaan kansallisesti, niin käytetään ulkopuolista tahoa tässä tapauksessa Eu.a hyökkäyksessä Suomea ja Suomalaista metsästystä vastaan.
Toiminta on kuvottavaa ja suoraansanottuna vastenmielistä.

Kuten sanottua heidän tapansa toimia on yhtä röyhkeää ja törkeää kuten Venäjällä missä oppositio vaijennetaan "paremman ideologian" tähden.
Itseasiassa vihreiden toimien ja kansan kahtiajaon suurin hyötyjä on juurikin Venäjä ja olen itse lähes varma, että Venäjä tavalla tai toisella rahoittaa vihreiden terrorismia Suomessa. Vihervasemmistohan on jo muutenkin jakanut kansan kahtia tyyliin kaupunki vastaan maaseutu ja feminismi joka on vihreiden aateideologiaa taas on ajanut miesvihallaan miehet ja naisetkin vastakkain. Olkoonkin, että sivistyneempi kansanosa ei feminismiä ja sen ajamaa miesvihaa hyväksy.

Vihreiden tavoitehan on ajaa Suomesta alas kaikki luonnonvara-alat ja harrastukset. Metsätalouden alasajo on heidän kärki agendallaan ja hyvänä kakkosena perässä tulevat niin maatalous, liha ja karjan kasvatus, turkistarhaus ja kalankasvatus.
Huomatkaa, että silakanpyyntikieltokin pohjautuu Eu.n viherideologian virhearvioon jonka perimmäinen tarkoitus oli oheiskohteena lopettaa turkistarhaus. He vaan eivät tajunneet, että silakan osuus minkin rehussa on vain noin 10%. No ammattikalastajien alasajo kelpaa heille vallan mainiosti myös.
Kaikenlaisen metsästyksen lopettaminen ja rajoittaminen heille on puolueena ykkös prioriteettina ja kuten on huomattu sitä he ajavat joka sektorilla. Viherideologisten toimittajiensa avustuksella he pyrkivät usein valheellisinkin väittämin mustamaalaamaan mediassa metsästystä ja metsästäjiä.

Olen sitämieltä, että niin luonnonvara-alojen kuin harrastajien olisi nyt aloitettava ns "sota" viherideologiaa vastaan. Systemaattisesti eri ministeriöiden, hallintojen ja johtoportaiden pesu viherideologiasta on aloitettava nyt! Yhtäkään vihreää toimijaa (ohisalolaista) ei saa päästää mihinkään maa ja metsätalous sekä metsästys ja kalastusasioista päättäviin tahoihin. Heidät on systemaattisesti potkittava pois seuroista ja järjestöistä vaikkapa lakia rikkoen, koska viherideologiakin perustuu anarkiaan ja heille laki ja asetukset ei muutoinkaan merkitse mitään. Pelatkaamme samoilla säännöillä. Kaikesta haitanteosta on mentävä oikeuteen ja kaikki viherideologiset päätökset on valitettava oikeuteen. Kannatan myös rahan keruuta viherideologista toimintaa vastaan, jossa me järkevät kuittaamme kaikki oikeuden kulut niitä vastaan joita viherideologistit hyökkäävät.

Myös koko Eu on puhdistettava kokonaan viherideologiasta ja kaikki vihreiden toiminta julistettava rikollistoiminnaksi ja Venäjän pussiin pelaamiseksi jolloin koko puoluekenttää voidaan syyttää aina maanpetturuuteen saakka.
Vihreä puolue joka on lähtöisin natsisaksan peruja on lakkautettava ja julistettava rikollisjärjestöksi.
Meillä on nyt kansallisesti vihdoin fiksu hallitus ja Eu tasolla viherideologinen kansallissosialismi alkaa kaatumaan yksi toisensa jälkeen, joten myös kansallisesti on liittouduttava vihersosialismia vastaan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuten otsake kertoo teen pienimuotoista tutkimusta siitä annatteko vihreiden metsästyksen vastaisen jatkuvan valituksen vaikuttaa metsästys harrastukseenne?
Jos vastaus on ei, niin hyvä koska silloin ette anna periksi tarkoitukselliselle häirinnälle.
Vihreiden yksinomainen tarkoitus on nimenomaan se, että metsästäjät piilottaisivat harrastuksensa muunmuassa some maailmasta ja he ajavat jatkuvasti mediassa ideologisten toimittajiensa kanssa jatkuvaa metsästyksen vastaista rintamaansa jonka pääasia on esittää suurelle yleisölle AINA metsästys negatiivisessa valossa muunmuassa disinformaation keinoin sekä tarkoituksellisen väärinymmärtämisen keinoin jossa uskotellaan suurelle yleisölle muka tietävänsä asiasta jotain, mutta tietoisesti näin johdetaan kaikki väärän informaation polulle.

Erikoista tässä on se, että vihreät itse antavat ilmi että ovat olevinaan demokraattisia, ketään ja mitään ei saa mustamaalata, väärää faktaa ei saa levittää ja se on tuomittavaa yms, mutta kaskummaa kun kyse on metsästyksestä tai metsästäjistä, niin he itse unohtavat oppinsa ja siirtyvät kuin pahimmat Putinin oppilaat tietoiseen väärän informaation vaikuttamiseen vain siksi, että väkisin yritetään kansa saada vastustamaan metsästystä kaikkinensa.
Muistakaa myös, että nämä Ohisalolaiset pyrkivät väkisin kaikkiin sellaisiin elimiin missä he voivat aiheuttaa päättävissä tahoissa vahinkoa ja haittaa metsästäjille.
Näitähän on jo oikeuslaitoksissa, hallinto-oikeuksissa, lukessa, metsästäjäliitossa yms ja poikkeuksetta metsästäjät ovat aina alakynnessä koskee asia mitä tahansa.
Liittokin vain nöyristelee "älkää provosoituko"
Provosoitua saa ja pitää kun harrastuksesta levitetään väärää tietoa ja piiloutua ei silloin saa. Tarpeen mukaan vaikka ääntä korottaen mutta suurelle yleisölle ei saa antaa nöyrtymällä sitä käsitystä että te metsästäjät olette tässäkin asiassa väärässä. Ei. Vihreät ovat väärässä ja ideologiansa avulla provosoivat.
Onhan metsästäjillä jo niskassaan myös ikuinen syyllisyysolettama lauseke mitä ei tietääkseni ole missään länsimaisessa yhteiskunnassa enää olemassakaan eli olet automaattisesti syyllinen kunnes toisin todistetaan.
Tämä tietenkin helpottaa yksittäisten metsästäjien vainoamista ja samalla, kun syylliseksi saadaan ne kaikista viattomimmatkin osapuolet se taas saa vihreille mieleistä negatiivista näkyvyyttä muunmuassa mediaan.

Eli millä tavalla olette antaneet vihreiden yhä kovemmin näkyvän vainoamisen metsästäjiä kohtaan vaikuttaa harrastukseenne, jos niikseen on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu