Lapsia pidetään homeisessa kerrostalossa - lapsiystävällinen kunta parhaimmillaan!!

Omat lapseni ovat jo päiväkoti iästä jatkaneet kouluun, mutta kyllä vaan ihmettelen tätä kunnan tämän hetkistä toimintaa!!

Rakennetaan uusi päiväkoti, aika nopeasti käy selväksi että on tilakooltaan tarpeeseen nähden riittämätön. Mitä tekee kunta, iskee lapsia jo kerran sisäilmaongelmaiseksi todettuun tilaan. Tehdäänkö aktiivisesti jatko suunnitelmia pysyvämmästä ratkaisusta? Ei. Asiaa ei saada vuosiin millään tapaa etenemään, kunnes joku valopää keksii että tarjotaan hei kaikille ilmainen hoito.

Nyt on lapsia pitkin kylää siellä täällä ja tuolla - ja edelleen myös siellä homeisessa kerrostalossa. Onneksi näkyy että osa vanhemmista kyseenalaistaa, mutta jaksavatkohan vaan kuinka pitkään jos "hiljennetään" tai siirretään valittajien lapset pois nallelasta koivurinteelle.

Miten kuntalaiset hyväksyvät tämän etenkin päiväkoti ikäisten vanhemmat?? Miten Virrat voi brändätä itseään lapsiystävälliseksi kunnaksi ja houkutella muuttajia tänne, jos näinkin perustavanlaatuisessa asiassa kehdataan toimia näin ja niiden kaikista pienimpien terveyden kustannuksella!! Varsinkin kun ei kauaa sitten kun oltiin otsikoissa homekoulujen kanssa...
3987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuskin siellä enempää on honetta ku lasten kotonakaan suurimmaksi osaksi.

Äänestä

Vastauksia kannattaa kysellä sivistyslautakunnalta, sehän näitä asioita seuraa ja päätöksiä tekee.

Lautakunta on esittänyt 2022 Koivurinteen laajennusta, mutta silloin sellaiseen ei ole ollut rahaa ja asia piti miettiä 2024 budjettiin. 2024 raamit on asetettu, mutta mahtaako siellä olla päiväkodista mitään. Varhaiskasvatuksen budjetointi on 2023 mennyt pieleen ihan kunnolla, lisärahaa on tarvittu väliaikaisiin tiloihin, lisätyövoimaan sekä palkankorotuksiin. Ennustaminen ei ole onnistunut. Nyt jo esitettiin, että kotihoitoon tarjottaisiin tukea, jotta lapsia ei tulisi päivähoitoon niin paljon. Se ei mennyt läpi, palkkaa saavia ja veroa maksavia vanhempia tarvitaan.

Tarkastuslautakunnan mukaan sivistyslautakunta ei ole päässyt tavoitteeseen aiheessa "Terveellisten ja turvallisten olosuhteiden turvaaminen kouluissa ja varhaiskasvatuksessa". Mikä oli mittari ja miksi siihen ei päästy, sitä ei tarkastuslautakunnan selvityksessä kerrota. Aiheesta on ltk:n viime pöytäkirjan mukaan keskusteltu, mutta jää vaikutelma, että ongelmana pidettäisiin tavoitteita, ei sitä ettei niitä ole saavutettu. Mutta eipä tuosta saa oikein selvyyttä, mistä on oikein kyse.

Onko lautakunnassa riittävästi ymmärrystä ja osaamista nähdä isoa kuvaa, vai onko mm. kiukuttelu Liedenpohjan koulusta vienyt huomiota ja energiaa joiltakin vähän liikaa, tulee kysymyksenä väistämättä mieleen. Siv. ltk on Virroilla paljon vartijana, joten jonkinlainen kyselytunti olisi varmasti paikallaan. Päivähoidon lisäksi kansalasiopiston tilanne kiinnostaa monia, se kuuluu hyvinvoinnin ja terveyden osa-alueeseen ja nähdään sivukylissä äärimmäisen tärkeänä.

Äänestä

Se laajennos oli aloite.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Omat lapseni ovat jo päiväkoti iästä jatkaneet kouluun, mutta kyllä vaan ihmettelen tätä kunnan tämän hetkistä toimintaa!!

Rakennetaan uusi päiväkoti, aika nopeasti käy selväksi että on tilakooltaan tarpeeseen nähden riittämätön. Mitä tekee kunta, iskee lapsia jo kerran sisäilmaongelmaiseksi todettuun tilaan. Tehdäänkö aktiivisesti jatko suunnitelmia pysyvämmästä ratkaisusta? Ei. Asiaa ei saada vuosiin millään tapaa etenemään, kunnes joku valopää keksii että tarjotaan hei kaikille ilmainen hoito.

Nyt on lapsia pitkin kylää siellä täällä ja tuolla - ja edelleen myös siellä homeisessa kerrostalossa. Onneksi näkyy että osa vanhemmista kyseenalaistaa, mutta jaksavatkohan vaan kuinka pitkään jos "hiljennetään" tai siirretään valittajien lapset pois nallelasta koivurinteelle.

Miten kuntalaiset hyväksyvät tämän etenkin päiväkoti ikäisten vanhemmat?? Miten Virrat voi brändätä itseään lapsiystävälliseksi kunnaksi ja houkutella muuttajia tänne, jos näinkin perustavanlaatuisessa asiassa kehdataan toimia näin ja niiden kaikista pienimpien terveyden kustannuksella!! Varsinkin kun ei kauaa sitten kun oltiin otsikoissa homekoulujen kanssa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu