Vaikka Vasemmistoliitto lukeutuukin kannatuksensa puolesta pienpuolueisiin, Li Anderssonia kansa pitää parhaana puoluejohtajana. Hienostuneisuus ja miellyttävyys pistää silmään heti.
Myös puolueen edustajan, Jussi Saramon, hienostuneisuus ja edustava esiintyminen huomataan. Myös Helsingin kaupunginvaltuutettu, Paavo Arhinmäki, edustaa samaa puoluetta. Kiinnittää huomiota alkuunsa hänen erityisen moukkamainen käytöksensä.
Myös puolueen edustajan, Jussi Saramon, hienostuneisuus ja edustava esiintyminen huomataan. Myös Helsingin kaupunginvaltuutettu, Paavo Arhinmäki, edustaa samaa puoluetta. Kiinnittää huomiota alkuunsa hänen erityisen moukkamainen käytöksensä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
turhaa punaisen hämärän poppootahan nuo on
Punikki-Kommu nisteja koko sakki !
pitävät vain tyhjää älämölöä, Nuoret ei halua olla Kommunisteja
Yleensä nuoret käyttäytyvät hyvin, siitä huolimatta kannattavatko tuota tai tätä puoluetta, tai ei mitään. Seikka antaa hyvän ennusteen tulevaisuudesta. Kiihkoilu ja moukkamaisuus vähenevät sivistyksen lisääntyessä, uusien ikäpolvien tullessa ja vanhojen väistyessä. 🌹👀
"turhaa punaisen hämärän poppootahan nuo on"
Kiihkoiluahan voi katsella hiukan kauempaa tai mennä siihen itse mukaan.
Jo antiikin irvileuka Demokritos meni teatteriin katsomaan yleisöä eikä esitystä. Yleisö hihkui ja hurrasi, kun skēnēn eli näyttämön läpi marssitettiin runsas sotasaalis, Tarentumin purppura ja nuubialainen norsunluu. 🌹👀
Vain elokapina, anarkisti ym opiskelusta ja työelämästä syrjäytyneet kiihkomieliset häiriköt kannattavat vasemmistoliittoa, muun nuorison opiskellessa ja työtä tehdessä. Nytkin ovat kittilässä joutilaat ....
On kuin kätesi olisivat Jaakobin kädet, mutta jalkasi kuin Eesaun jalat. 🌹👀
Entäpä onko Hamasin tukeminen ja juutalaisvastaisuus hienotunteisuutta vai moukkamaisuutta tässä tapauksessa?