Torstai on lakkopäivä. Torstai on paska päivä.

V1tuttaa niin, että pää hajoaa, näitä lakkoiluja! SAK ja AKT haluavat pullistella ja pistävät tavallisen, normaalin, työtä pelkäämättömän ihmisen kärsimään. Erityisesti koululaiset joutuvat kärsimään koulumatkan hankaloituessa ja erityisen tärkeän kouluruokailun vaarantuessa.

No, SAK ja AKT kaivavat kuoppansa syvemmäksi ja joku hieno päivä ne lopetetaan tarpeettomana.
28461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Sinä päivänä jos SAK tai AKT lopetetaan niin loppuu Suomesta työpaikat.

Äänestä

Hyvä vaan että linja autot on yhden päivän pois tukkimasta liikennettä tientukkoina että normaalit kulkijat pääsee kulkemaan . Tuskin siitä kellekään muuta hyötyä on. SAK:n ja AKT:n pamppujen mielestä Suomen velkaantumista ei saa estää ja siksi ne tyhmät loisijat kuvittelee että hallitus peruu säästöt ja ottaa 40 miljardia lainaa tyyliin samanlailla kuin edellinen huulipunajengi teki.

Äänestä

Kun mikään ei riitä herroille

Ajan 100 tonnin rekkaa suomessa ja saan saman palkan kuin eurooppalainen 40 tonnin yhdistelmän ajava kuljettaja

Ajan siis kolme kertaa suuremman kuoram suomessa eikä se kuulemma riitä vaan kilpailukykymme on kuralla

No ehdotankin seuraavaa hallitukselle että laittakaa ne painot 300 tonnia tielle niin kyllä kelpaa ajella superrekoilla

Ja maanteitten siltojen ja teitten korrjauksen te jo olettekin ulkoistaneet veronmaksajille niin ei siitäkään ole huolta

Nimimerkillä
kivaVRjunakuski kumipyörillä

Äänestä
  • Eikös huono palkkasi ole sinun ja työnantajasi välinen asia? Neuvottelukysymys? Vai onko tarjonta niin suurta, että työnantaja voi valita?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Eikös huono palkkasi ole sinun ja työnantajasi välinen asia? Neuvottelukysymys? Vai onko tarjonta niin suurta, että työnantaja voi valita?

    Hah. Sitä varten ammattiyhdistykset juuri ovat, että ne neuvottelevat. AKT:tä tarvitaan, suomalaisilla huonommat palkat kuin eurooppalaisilla. Ja oikeistohallitus haluaa kurjistaa tilannetta yhä lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Hah. Sitä varten ammattiyhdistykset juuri ovat, että ne neuvottelevat. AKT:tä tarvitaan, suomalaisilla huonommat palkat kuin eurooppalaisilla. Ja oikeistohallitus haluaa kurjistaa tilannetta yhä lisää.

    "Sitä varten ammattiyhdistykset juuri ovat, että ne neuvottelevat"

    Juuri TÄSSÄ on tapahtunut iso virhe! Miksi ulkoistaa palkkaneuvottelunsa jollekin yhdistykselle? PAHA VIRHE!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    "Sitä varten ammattiyhdistykset juuri ovat, että ne neuvottelevat"

    Juuri TÄSSÄ on tapahtunut iso virhe! Miksi ulkoistaa palkkaneuvottelunsa jollekin yhdistykselle? PAHA VIRHE!

    Hai johan sie vitsin murjaisit. Montako palkansaajaa Suomessa on? Olishan se hauskaa jos jokainen yrittäisi tinkiä omaa palkkaansa suoraan työnantajan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Hai johan sie vitsin murjaisit. Montako palkansaajaa Suomessa on? Olishan se hauskaa jos jokainen yrittäisi tinkiä omaa palkkaansa suoraan työnantajan kanssa.

    Niin minä teen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    "Sitä varten ammattiyhdistykset juuri ovat, että ne neuvottelevat"

    Juuri TÄSSÄ on tapahtunut iso virhe! Miksi ulkoistaa palkkaneuvottelunsa jollekin yhdistykselle? PAHA VIRHE!

    Ei ketään yhdistystä kiinnosta neuvotella MINULLE parasta mahdollista palkkaa. MINUN parhaan mahdollisen palkan neuvottelen MINÄ itse. Tässä kohtaa kannattaa olla itsekäs ja ajatella itseään.

    Äänestä

Onko Vesilahdessa paljon väkeä, jotka aikovat osallistua torstaina kapinaan laillisesti valittua hallitusta vastaan?

1918 demarit yrittivät samaa edellisen kerran. Silloin Venäjä tuki kapinaa ja sopii se nytkin hyvin Putinin pelikirjan.

Äänestä

IS:n kirjoitus https://www.is.fi/politiikka/art-2000010054860.html
Otsikolla "Kommentti: Huomenna ay-liike pysäyttää Suomen – eduskuntavaalien tulosko siihen on syynä?"

ja sitten: "Kyse on siis poliittisista lakoista, jotka on suunnattu hallitusta ja sen ohjelmaa vastaan.
Mainittakoon, että parjattu hallitus syntyi vaalituloksen perusteella."

KANSA ÄÄNESTI VÄÄRIN! KANSA EI ÄÄNESTÄNYT SITEN KUTEN SAK JA AKT OLISIVAT SEN HALUNNEET ÄÄNESTÄVÄN!

Pitäsikö sitten vaihtaa kansa sellaiseksi, joka SAK:lle ja AKT:lle kelpaa? Että äänestävät oikein.

Äänestä
  • "Kuinkahan moni lakkoilija huomenna tietää, mitä vastaan lakkoilee?"

    Ei varmaan tiedä, että lakkoilee kansanvaltaa vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Kuinkahan moni lakkoilija huomenna tietää, mitä vastaan lakkoilee?"

    Ei varmaan tiedä, että lakkoilee kansanvaltaa vastaan.

    Kansanvaltaa vastaan ja SAK:n/AKT:n johtajien ökypalkan puolesta. Venäläinen sotilaskin Ukrainassa kuvittelee taistelevansa Venäjän puolesta, mutta hän taistelee Putinin ja lähipiirinsä puolesta. Tässä on vähän samaa.

    Paikallinen sopiminen kehiin ja eroon elämää hankaloittavista ammattiliitoista. Johtajien palkat ja edut ovat parhaimmat eikä niitä ole ammattiliitto neuvotellut.

    Äänestä

  • "
    Kaiken lisäksi ay-liike on itsekin sisältä sekaisin, kun tulevassa palkkamallissa julkisen sektorin edustajat eivät hyväksy kaavailtua niin sanottua Ruotsin mallia, jossa palkankorotukset linjattaisiin vientialojen mukaan.

    SAK:ssa Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine (sd) väläytti jopa liittonsa eroa keskusjärjestöstään, mikä johti siihen, että Niemi-Laine itse savustettiin pikavauhdilla ulos puheenjohtajan paikalta.
    "
    Pelkoa ja inhoa ammattiliitossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kansanvaltaa vastaan ja SAK:n/AKT:n johtajien ökypalkan puolesta. Venäläinen sotilaskin Ukrainassa kuvittelee taistelevansa Venäjän puolesta, mutta hän taistelee Putinin ja lähipiirinsä puolesta. Tässä on vähän samaa.

    Paikallinen sopiminen kehiin ja eroon elämää hankaloittavista ammattiliitoista. Johtajien palkat ja edut ovat parhaimmat eikä niitä ole ammattiliitto neuvotellut.

    https://yle.fi/a/74-20064780 "rasvamahat" hehe

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Lakkoilu näin joulun alla on ihan tietoista ja maksimaalista vahinkoa hakevaa. On verrattavissa Venäjän pommittamisen kohdistamiseen lastensairaaloihin ja sairaaloihin.

    Äänestä

  • Kansa äänesti puolueita, tietämättä millaisen hallituksen saavat. Vasta kun äärioikeistohallitus oli pystyssä, se alkoi väsätä hallitusohjelmaa yhteistyössä työnantajaleirin kanssa. Näin persut ja kokkareet pettivät kansaa.

    Äänestä

No toivottavasti se pääsi sitten hajoaa.

Äänestä
  • Täällä joku SAK:lainen toivoo kanssaihmisen pään hajoamista. En ole yllättynyt.

    Äänestä

Eivät saa SAK ja AKT sympatiaa huomisista lakoista. Tavarlliset tolkun työssäkäyvät ihmiset joutuvat pitämään lomaa tai ylityövapaita tai muita ratkaisuja. Sympatiaa ei SAK:lle AKT:lle löydy.

Äänestä

Ilman yrittäjiä ei olisi lakkoilijoilla työpaikkaa ja silti ne taas kerran heittää kapuloita rattaisiin. Eivätkä todellakaan tajua miksi pitää lakkoilla .

Äänestä
  • Pian ei yrittäjillä ole alaisi jotka ne työt tekevät.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Pian ei yrittäjillä ole alaisi jotka ne työt tekevät.

    TyönANTAJIA me tarvitsemme. YRITTÄMINEN pitää saada houkuttelevan kaksi. TYÖN TEKEMINEN seuraa sitten perässä. Ja Suomi taasen nousuun. Nollakasvua liian monta vuotta.

    Äänestä

Seuraamme työntekijäliittojen kuolonkorinaa ja paikalliset sopimiset tulevat työpaikoille.

Äänestä

Persettä penkkiin työpaikalla uhattiin uusia työntekijöitä -80 luvulla jos ette liity liittoon ja teidän takia tämä työmaa pysähtyy. Onkohan tänä päivänä vielä mahdollista sellainen painostus.

Äänestä

Tämä on hyvä päivä erota SAK:sta tai sen alijärjestöstä. Ei tolkun ihmiset halua tällaisia typeriä poliittisia lakkoja. Valitettavasti poliittisten lakkojen kieltävä laki ei ole vielä hyväksytty, mutta kunhan on, niin päästään näistäkin typeryyksistä eroon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

V1tuttaa niin, että pää hajoaa, näitä lakkoiluja! SAK ja AKT haluavat pullistella ja pistävät tavallisen, normaalin, työtä pelkäämättömän ihmisen kärsimään. Erityisesti koululaiset joutuvat kärsimään koulumatkan hankaloituessa ja erityisen tärkeän kouluruokailun vaarantuessa.

No, SAK ja AKT kaivavat kuoppansa syvemmäksi ja joku hieno päivä ne lopetetaan tarpeettomana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu