Onko työajanseuranta edelleen lyöty laimin?

2019 uutisoitiin isosti, että "vuoden 2020 alusta voimaan tuleva työaikalaki koskee valtaosaa isännöitsijöistä. Tämä on muutos verrattuna siihen, miten monessa yrityksessä on käytännössä aiemmin toimittu."

"Isännöintiala tunnetaan pitkistä työpäivistä, jotka johtuvat ennen muuta lukuisista iltakokouksista. Vaikka iltakokoukset tulevat nyt seurattavan työajan piiriin, mahdollistaa 2020 voimaan astuva työaikalaki sopimisen työntekijöiden kanssa nykyistä väljemmistä työaikajärjestelyistä ja -joustoista. Kun isännöitsijä kuuluu työaikalain piiriin, lasketaan kokoukset kuten myös esimerkiksi etä- ja ylityö työaikaan. Lain mukaan työnantajan on organisoitava työajan seuranta ja huolehdittava, ettei lain enimmäistyöaika ylity."

Olisi kiva tietää monessako isännöintitoimistossa ei ole vieläkään työajanseurantaa? Ongelmana on, että alkaa tunnit paukkua, jos isännöitsijän työaikaa aletaan seurata. Laskeskelin vain omia työtuntejani tältä viikolta. Onneksi ei ole työajan seurantaa.

Tällaista on isännöitsijän työ joulukuun puolivälissä. Työajoissani ei tietenkään ole mukana työmatkoja, vaan ainoastaan työssoloaika: maanantai 14 tuntia, tiistai 10 tuntia, keskiviikko 12,75 tuntia, tänään 11,5 tuntia. Ei tarvitse olla meedio tajutakseen, että omaa elämää tai harrastuksia ei ihan kovin paljon ehdi olla, kun töissä on neljässä päivässä 48h 15min. Siihen työmatkat päälle sekä tietysti huominen perjantain työpäivä. Normi 8 tunnin päivällä tästä työviikosta tulee yli 56 tuntinen.

Ei mitään, kevättä ja kevätkokouksia odotellessa ;) Jos silloin sitten olisi vähemmän iltakokouksia.
0196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

2019 uutisoitiin isosti, että "vuoden 2020 alusta voimaan tuleva työaikalaki koskee valtaosaa isännöitsijöistä. Tämä on muutos verrattuna siihen, miten monessa yrityksessä on käytännössä aiemmin toimittu."

"Isännöintiala tunnetaan pitkistä työpäivistä, jotka johtuvat ennen muuta lukuisista iltakokouksista. Vaikka iltakokoukset tulevat nyt seurattavan työajan piiriin, mahdollistaa 2020 voimaan astuva työaikalaki sopimisen työntekijöiden kanssa nykyistä väljemmistä työaikajärjestelyistä ja -joustoista. Kun isännöitsijä kuuluu työaikalain piiriin, lasketaan kokoukset kuten myös esimerkiksi etä- ja ylityö työaikaan. Lain mukaan työnantajan on organisoitava työajan seuranta ja huolehdittava, ettei lain enimmäistyöaika ylity."

Olisi kiva tietää monessako isännöintitoimistossa ei ole vieläkään työajanseurantaa? Ongelmana on, että alkaa tunnit paukkua, jos isännöitsijän työaikaa aletaan seurata. Laskeskelin vain omia työtuntejani tältä viikolta. Onneksi ei ole työajan seurantaa.

Tällaista on isännöitsijän työ joulukuun puolivälissä. Työajoissani ei tietenkään ole mukana työmatkoja, vaan ainoastaan työssoloaika: maanantai 14 tuntia, tiistai 10 tuntia, keskiviikko 12,75 tuntia, tänään 11,5 tuntia. Ei tarvitse olla meedio tajutakseen, että omaa elämää tai harrastuksia ei ihan kovin paljon ehdi olla, kun töissä on neljässä päivässä 48h 15min. Siihen työmatkat päälle sekä tietysti huominen perjantain työpäivä. Normi 8 tunnin päivällä tästä työviikosta tulee yli 56 tuntinen.

Ei mitään, kevättä ja kevätkokouksia odotellessa ;) Jos silloin sitten olisi vähemmän iltakokouksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu