Siis itse olen elämäni aikana kuullut monen suusta, että olis pitänyt ssnoa sille sitä ja ois pitänyt huomata tuo ja tämä.
Mä oon ollut varmaan kokoikäni sellainen, että jos närn jossain jotain kiinnostavaa, kysyn ja kerron mielelläni omat fiilikset, mielipiteet jne. Joskus tulee pikkukirpaisuja, mutta mitä sitten?
Mutta hirveesti näen elämässäni sellaisia "turhasta pohtijoita", mitkä vatvoo omassa mielessään asioita ja odottavat, että "kunhan joku muu tekisi päänavauksen, niin kyllä minä sitten..."
Niin ja mitä enempi ikää on tullut, sitä turhemmaksi itse olen kokenut turhan vatvomisen...😁
Mä oon ollut varmaan kokoikäni sellainen, että jos närn jossain jotain kiinnostavaa, kysyn ja kerron mielelläni omat fiilikset, mielipiteet jne. Joskus tulee pikkukirpaisuja, mutta mitä sitten?
Mutta hirveesti näen elämässäni sellaisia "turhasta pohtijoita", mitkä vatvoo omassa mielessään asioita ja odottavat, että "kunhan joku muu tekisi päänavauksen, niin kyllä minä sitten..."
Niin ja mitä enempi ikää on tullut, sitä turhemmaksi itse olen kokenut turhan vatvomisen...😁
Vastaukset 85
Vanhimmat
Jos viittaat pohtimisella rakkauteen, niin samaa mieltä. Tunteensa ja kiinnostuksensa kannatta kertoa. Sen jälkeen kun on asiansa kertonut, on toisen asia miettiä kiinnostaako, Tosin, ehkä, jos tunteet kovin mietityttää, toinen tuskin on se oikea. Mietityttäminen elämän tilanteista tai vaikka siitä onko vanhat suhteet käsitelty, on sitten ihan eri asia. Elämässä on myös tilanteita, jolloin tuntee, muttei sillä hetkellä vaan pysty.
Kun kaksi ihmistä ei pelaa, ei piiloittele tunteitaan ja avoimesti osoittaa halun olla yhdessä, kaikki loksahtaa niin paljon helpommin paikoilleen.
Niin ja en odota vastauksia keneltäkään, mutta muistan kyllä vielä ajan menneiltä ajoilta kun olen niitä odottanut,
niin ihminen suojautuu mihin ole lääkkäitä tulevaisuuden varalta epä onneen,
Vatvoisimmeko vähän tuota "Kun kaksi ihmistä ei pelaa, ei piiloittele tunteitaan ja avoimesti osoittaa halun olla yhdessä, kaikki loksahtaa niin paljon helpommin paikoilleen."
Mitä tarkoitat "ei pelaa" ja entä jos vain toinen näyttää tunteensa heti, ei piilottele ja kaikesta näkee hänellä "loksahtaneen"? Miten ajattelet sen vaikuttavan toisen osapuolen ilmaisuun? Kahdella ihmisellä kun tunteet ei mene aina ajallisesti käsikädessä. Entä jos vielä se toinen on loksahtanut ilmiselvästi väärään tyyppiin?
- Sheena
No pätee tää tuohonkin...
Ihan yleisesti kun on vaikeaa avata itseensä. Jotenkin itsestä tuntuu käsittämättömälle, että jonkun muun pitäisi tulla ja avata/herättää koko potti...
Töissä odotetaan, että pomo huomaa ja sanoo.
Tarvitaanko joku auktoriteetti? 🤔
En oikeastaan vatvo mitään sosiaalisia asioita kummemmin. Paitsi nyt tietenkin omassa päässä täytyy aina silloin tällöin käydä keskustelua itsensä kanssa 🤷♀️
- Sheena
Mulle tuli mieleen mutsin sanominen jonkun vuoden takaa... se sanoi, että jos olisi ollut varustettuna sen hetkisellä järjellä, ei olisi antanut hoitohenkilökunnan pomputella hammas- ja muissa lääkärireissuilla meitä muksuja.
Ehkä mutsi on sen verran "vanhempaa ikäluokkaa", että lääkärit yms. On olleet auktoriteettejä joskus, mutta 2023 ei kyllä auktoriteetteja ole...
Äitisi sen verran kuitenkin nuorempaa ikäluokkaa, että oli terveyskeskus jo keksitty ja sinne oli edes jotenkin mahdollista päästä. Meikäläisen kotipaikkakunnalla oli lapsuudessani pari kolme yksityistä lääkäriä ja hammaslääkäriä, josta valita 🙄 Silmälääkärit tulivat Helsingistä muutaman kerran kuukaudessa.
- Sheena
No ei täälläkään ole ollut tarjolla liutaa eri lääkäreitä...
Äitini on syntynyt 40-luvun lopulla ja mä sekä sisko 70-luvun aikana...sisko alussa, mä lopussa...
Toi on kaikkea muut kuin yksinkertainen kysymys, ainakin omalla kohdallani. Noin periaatteessa mä olen sellainen, joka helposti kysyy ja sanoo ja keskustelee. Omalla kohdallani tässä on kuitenkin selkeä ero vaikkapa töissä tai sitten vapaa-ajalla perhepiirissä. Töissä tuo kysyminen ja sanominen toimii, mutta nykyään perhepiirissä se useinmiten vain lisää ahdistusta ja harmitusta jne. Mulla ei vain ihan lähipiirissäni enää nykyään, isäni kuoltua, ole ketään jonka kanssa voisi käydä sellaista keskustelua. Jos yrittäisin vaikka äitini kanssa käydä jonkin tuollaisen keskustelun, niin lopputulemana ne ongelmat olisi kasvatettu kymmenkertaisiksi, enkä mä kokisi saaneeni siitä keskustelusta yhtään mitään positiivista.
Minäkin huomaan, että kaikki ei kykene samaan suoruuteen. Mutta toisaalta mä en välitä, vaikka joskus tulee konflikteja mun sanomisista. Kuitenkin sanon ihan nätisti, enkä huuda kitapurje suorana...mutta tulee suoraa tekstiä...usein. En vaan ymmärrä mikä vika siinä on?
Tosin en mä tästä piirteestä luovu. Muut saa tottua tai sit kävellä pois. 😊
Mutta jäljelle jää ne, jotka oikeasti tykkää, eivätkä pelkää omia mörköjään. Ja ne möröthän ei mulle kuulu...niistä pitäis itse huolehtia...
Kyse ei oikeastaan ole konflitista, vaikka tietenkin sellainenkin voi tulla. Kyse on siitä, että ilmaan sitä keskustelua mun elämäni on paljon helpompaa. Mä kuitenkin teen edelleen aina välillä sen virheen, että saatan aloittaa tuollaisen keskustelun äitini kanssa. Sitten jo heti siitä hänen ensimmäisestä lauseestaan mä muistan, että ai niin hitto vie.😂
Mitenkäs isäsi sittrn teki keskustelun mahdollisena?
Mutsini kanssako? Ei aavistustakaan. Ennen isäni kuolemaa mä yksinkertaisesti jätin väliin mutsin kanssa puhumisen ja annoin isän hoitaa sen.
Lähinnä mietin, että miten isäsi oli ainoa, jonka kanssa saatoit keskustella...
Mä voin kertoa sulle yhden esimerkin tästä jokusen viikon takaa, esimerkin siitä miten vaikeiksi asiat voi saada, jos menee ylipäänsä yrittämään lainkaan keskustella.
Kysymys oli sinällään hyvin yksinkertaisesta asiasta, olin pyytänyt äitin meille syömään. Äitini oli jo jonkin aikaa pyytänyt, että kokkaan erästä tiettyä ruokaa, jota hän ei itse osaa (lue viitsi) valmistaa. Alunperin oli sovittu, että syödään noin klo 17, mutta meillä oli muksun kanssa tarkoitus käydä viemässä haudalle kynttilä siinä iltapäivällä ja mä en ollut ihan varma kuinka vaikea siellä olisi löytää parkkipaikkaa yms. yms. ja halusin jo etukäteen varautua mahdollisuuteen, että se kokkaaminen saattaa vähän venyä. No, mä soitin edellisenä iltana äidilleni ja sanoin, että käykö jos tähtään ruoan noin 18:ksi, että syö jotain välipalaa, ettei odota ruoan olevan valmis heti 17, mutta että hän voi tulla siinä ennen 17, kuten oli ollut tarkoitus alunperinkin (äitini asuu vajaan kilometrin päässä ja hyväkuntoinen ja pystyy hyvin kävelemään sen matkan). Äitini ei olisi taatusti soittanut ja pyytänyt hakemaan häntä, mutta kun mä nyt kerta soitin, niin hän sitten totesi, että voisin hakea hänet. Koska, no silloin klo 17, no mä olen juuri silloin kokkaamassa ja sen takia olen alunperinkin sen puhelun soittanut, että saisin siihen kokkaamiseen lisäaikaa, kun siitä aikataulusta olis mahdollisesti tulossa liian kireä. Voisin napata hänet kyytiin silloin kun olemme tulossa sieltä hautausmaalta, mutta en ole vielä ihan varma mikä se kellonaika on, soitan kun olemme lähdossä sieltä kotiinpäin (matkaan menee noin puoli tuntia). Sitten äitini sanoo (kommentti, johon mä olen jo nykyään jo ihan totaalisen raivostunut), että "no kerro sinä miten haluaisit tämän tehtävän". Tulen joko hakemaan sinut silloin kun tulemme hautausmaalta tai kävelet itse myöhemmin. Kai hän sitten kävelee, sopiiko että hän tulee 18 (mun äitini ei ole ikinä ajoissa, eli 18 tarkoittais pikemmin 18.30). Sen ruoan olisi tarkoitus olla valmis n. 18 ja en haluaisi joutua kokkaamaan kello kädessä tai että ruoka sitten seisoo ja odottaa, että jos tulisit sen alkuperäisen suunnitelmaan mukaan noin klo 17. Sitten alkoi keskustelu hänen iltalääkkeistään ja milloin ne pitää ottaa jne. eli mitä ennen hänen pitää olla kotona. Tästä tuskastuneena totean, että hakemaan sut, koska pitäisi tulla. No sano sinä miten olis paras. No mä sanoin jo, että ennen klo 17, koska sä voisit olla valmis ... se keskustelu vain jatkui ja jatkui ja jatkui, kunnes viimein totesin, että täällä on ruoka valmis noin klo 18, tule jos tulet. Voinet arvata, että hän ei tullut. Soitti sentään siinä vähän ennen 18, että ei hän taida tänään jaksaa.
Mä tiedän, että tuo yllä kuvattu kuulostaa täysin idioottimaiselta, mutta kun tällaista se on aina. Vaikka olisin menossa käyttämään häntä kaupassa, niin se on aina, että "no sano sinä koska/milloin/miten olisi paras" ja kuitenkin äitini on se, jolla on hankalammat aikataulut. Mä olen tässä tullut siihen lopputulemaan, että vanhempieni kommunikaation kulmakivi oli luultavasti se, että isä ei varmaankaan ikinä kysellyt mitään. Mä oletan, että hän vain ilmoitti ja saneli, kysymättä mielipidettä ja yrittämättäkään keskustella äitinin kanssa. Mitään muuta keinoa mä en keksi, miten kukaan voisi olla saanut sen toimimaan. Isälle se varmaan oli suht helppoa, olihan hän kapiainen, mutta mulla palaa aina näissä käämi. 😂
Ei mun perheeseeni niin hirveän monta ihmistä kuulu. Ei meillä ole ikinä oltu suuremmin tekemisissä laajennetun suvun kanssa (isän ja äidin sisarusten jne.) ja isovanhempani ovat kuolleet jo kun olin muksu. Siskon kanssa me jutellaan kyllä nykyään, mutta ei me juurikaan oltu tekemisissä pitkiin aikoihin, tyyliin keskusteltiin puhelimessa kerran vuodessa.
Ja siis en mä ole ainoa, jolla on aina ongelma noiden mutsin "aikataulujen" kanssa. Mä olen vain ainoa, joka on säännöllisesti niiden kanssa tekemisissä, kun satun asumaan tässä vieressä. Ei siitä ole kauaan, kun siskon kanssa tästä puhuttiin ja todettin, että äidille saa ilmoittaa korkeintaan 2 päivää aikaisemmin ja silloinkin ilmoitusluontoisena asiana, että lähdemme sinne ja tänne ja tuonne ylihuomenna kloxyz, ole valmiina. Ja tämä ei tietenkään koske pelkästään jonnekin menemisiä, vaan sama ongelma on ihan kaikessa. Jos erehtyis vaikka puhumaan mutsille jostain lapsen koulujutuista tai vaikka harmeista töissä, niin sen keskustelun jälkeen on tunne, että tarvitaan terapeutti sekä itselle, että lapsella ja ajanvaraus työterveyteen ja puolen vuoden sairasloma. Vihonviimeinen suunta mihin mistään asiasta kannattaisi puhua, kun en vain muistaisi.
Kuullostaa tavallaan tutulta. Toi on jotain passiiviagressiivista käytöstä.
Joko tyyppi alistaa, kunnes hänet joku alistaa...
Tää aloitus kävis just äitilles kuin nrnä päähän...
Jotain, mutta selvästi se on tiedostamatonta käytöstä, jota hän ei itse lainkaan tunnista. Hassuinta tossa on mun mielestäni se, että mä muista monta kertaa, silloin kun isä olis vielä elossa, mutsin valittaneen, kun ei häneltä koskaan kysytä mielipidettä. Isä aina vain ilmoitti ja teki oman mielensä mukaan. Nykyään mä ymmärrän täydellisesti miksi hän toimi niin. Kun vaan itsekin osaisi toimia niin, mutta kun mä kysyn. 😀
No tätini on kyllä tulevaisuudessa samsnmoinen ongelma. Jos hänen mies joskus kupsahtaa ennen häntä, ei varmaan osaa mitään. Ei tiedä miten laskut maksellaan, miten puhelimet toimii...
Nyt vanhemmiten on alkanut mutsille kiukuttelemaan...kun varmaan on turvallista tehdä niin...mut aiheet ihan jotain älytöntä...🙄 Tosin mutsikin alkaa olls aika seniili...tiedä mikä on totuus...mä vaan kuuntelen mutsin juttuja...
Olen. Heinola jyrää . Ystävistä ja osa läheisistä on niitä, jotka sanoo ja haluaa kaikkien muidenkin sanovan sen miten he ajattelevat.
En ole luonteeltani mikään kova sanomaan ja saatan vaikuttaa alisteiselta. Sopeudun myös vaikeisiinkin tilanteisiin helpommin kuin nämä muut.
Asioilla on kuitenkin monta puolta ja menisi ikuisuus aikaa yrittää selitellä niitä toisille. Ja kun hyvin vähään kunnon kuuntelijan saa. Niinpä vaan kuuntelen kiltisti mitä minun pitäisi sanoa ja tehdä.
Niin. Minusta ookoo vatvoa ja pähkiä ties mitä, sekä että odottaa muilta avausta asiaan...mutta sitten jotenkin pitäisi ainakin jättää murehtiminen siitä sivuun...odottelee sitten jotain rauhassa ja ei ainakaan marisisi siitä...
Se kuullostaa jopa jossainmäärin syytökseltä toisia kohtaan..
Työelämässä jne. Oon huomannut, että joku marisee toisesta ja sen työtä tekemättömyydestä tai pomon puuttumattomuudesta. Itse kärvistellään ja kitistään kyllä ystäville ja tutuille, mut pomolle ei mitään...
Ne pomotkin elää ihan eri elämää...
Syytös se vähän olikin. Jos joku tietää että menee heikosti, ei välttämättä jaksa tai halua avautua hänelle, jos tietää että toimen on "halki poikki ja pinoon".toimiva, eikä sen kummemmin kykene tai pysty yai voi koko asiaan perehtymään.
Jos jollekulle on oikeasti tärkeä, se kyllä malttaa odottaa...
Vain jos esitän kysymyksiä. 😊
Jasu
Minä vielä opettelen tuota. Herkästi mietin, että mitä se toinen nyt ajattelee. Ja osasinko ilmaista itseäni hyvin vai en. Huono itseluottamus varmasti vaikuttaa asiaan. Toivottavasti iän myötä vahvistun.
No täällähän oot suht suora js ootko sä nyt loppujrn lopuksi ihtees ihan hölmöillyt pihalle?
Itseluottdmus on ykdi hyvä pointti, mutta myös se, että on myös kanttia olla väätässä jossain...senkin vaihtorhdon mieli suo...
Miten niin hölmöillyt pihalle? Palstallako? En oikein ymmärtänyt...
Missäs sitten?
Enpä siviilissä sua tiefä...
En koe olevani palstalla millään muotoa "pihalla". Täällä on ystävällistä porukkaa ja koen suurimman osan kanssa tulevani hyvin toimeen.
Ja puhuin tuossa aiemmin oikeasta elämästä.
Lähinnä tuumasin, että jos täällä oot suora, miksi et olisi siviilissä?
Netissä on helppo olla suora. Oikea maailma on kuitenkin pirun monimutkainen paikka.
Sen usein tekee itse itselleen...
Kyllä asiallisesti voi olla suora. 😊
Mutta entä jos on niin saatanan pelkuri ettei kykene olemaan suora. Vittu tänään vihaan koko maailmaa. Tekisi mieli haistattaa paskat kaikille. Maailma on perseestä ja epäreilu.
Mitä pelkäät?
Sitä mitä toinen vastaisi kysymykseen, miksi jätit minut.
Siis pelkäät jättämistä?
Pelkään vastausta. Mutta enpä sitä koskaan tule saamaan, kun en enää koskaan tule häntä näkemään.
No niin...
Olipa typerä kysymys. Eihän kukaan vastaa tuohon kyllä vaikka käytännössä suurin osa ihmisistä onkin täysiä lampaita. Natoasiantuntija sanoo "pitää olla natossa" ja lammaslaumaa ryntää sinne bää bää natoon bää ja ottaa itselleen hirmuiset riskit ja kustannukset. Putin sanoo että tulee sotilastukikohta lampaiden natosotaisuuden takia lampaat kakkii pitkin lattioita bää bää putin uhkailee :D
-harmiseikirj-
No nyt on sen tason juttua, että on tainnut Harmis kumota muutamankin vodkapaukun.
Plöts plöts...
xLiner
No piti naapurin hyökätä toiseen maahan ja tappaa syyttömiä ihmisiä, ennenkuin meidänkin työtään tekrvät päättäjät tajusivat, mitä suotta vatvovat...
Putin itse sanoi, ettei havittele hyökkäävänsä Natomaihin...hyvä että nyt ollaan Natomaa...
Normisettiä jo siltä...ainakin mun juttuihin...
No jos kysyn jotain, saatan odottaa vastausta.
Jos tarkoitit, että odotan toisten tietävän sanomatta jotain omista haluistani tms, niin en tietenkään odota että kukaan sellaiseen vastaa. Jollei nyt ihan perusasioista puhuta, yleiset käytöstavat.
Olen nykyään aika suora. Aina en ole ollut, eikä ole ikävä niitä aikoja.
xLiner
Niin. Lähinnnä tarkoitan, että jotkut ajattelee, että muiden pitäisi huomata (jostain) heidän tunteet ja olot yms.
Sitten maristaan selän takana...
Olipa asia mistä vaan...
Ai stana.. tuo on painajaismaista.
Haluan sotkea tähän OLETTAMISEN. Ihmiset _olettavat_ jonkun asian olevan jollain tavalla ja aina menee metsään.
Kysy. Älä oleta.
xLiner
Niinpä...
Mutta ainakin mä näen tätä olettamista ihan hirveesti ja vähän jokspaikassa.
Välillä tuntuu, että luuleeko ihmiset, että joku ulkopuolinen tietäisi heistä kaikki...pelkästään jalkaterien asennosta tietäisi kaikki...
Riippuu asiasta ja tilanteesta.
Joku asia on paras ohittaa, johonkin sanon jos on sanottavaa.
Eli en odota että muut sanoo ensin.
Eipä sitä väkisin tartte keksimällä keksiä...
Ihmiset odottavat vastauksia odottavaan olotilaansa, kaikki ei ole aina omissa käsissä.
https://www.youtube.com/watch?v=yE6DNu_avyg
AV
Mihin mahdat liittää vastausten odottamisen, on suuren suuri.
Ollut vaiheita ja aiheita, joissa täytynyt saada toiselta vastaus. Saattanut aikaansaada negaa toiselle. Mutta koska en ole ollut helposti periksiantava, niin ontuva kommenttikin on tyhjää parempi.
Irl tilanteissa molemminpuolinen pohtiminen on antoisaa ja ollut itsellenikin kasvattavaa.
Palstakommentit jätän omaan arvoonsa väärinkäsitysten välttämisiksi.
No nää täällä on välillä sitä ja tätä...
Työt tältä päivältä tehty ja tammikuuta odotellessa.
No aikaisimpa luovutit? 😁
Kyllä tulista tulee kun pyhää arkea on töitä.
Voit olla varma puutetta ei ole.
Opiskelussa, työssä ja harrastuksissa minä olen se, joka kysyy ensimmäiset kysymykset ja odotan saavani niihin myös vastauksia. - Ei se ole tyhmä, joka kysyy, vaan se joka ei kysy, vaikka ei tiedä. - Annan myös matalalla kynnyksellä palautetta; sekä rakentavaa että hyvää.
Yksityiselämässä ja parisuhteissa minä lähinnä pyrin kysymään mahdollisimman pian, mutta joskus se vain tarttuu kurkkuun kiinni. Eli tiedän kuinka olisi hyvä toimia, mutta se vain ei ole yhtä helppoa.
Tarttuu kurkkuun, eikä löydä sanoja helposti, mutta lopullinen kysymys siihen täältä ksiken takaa...eli miksi?
Varsinkin parisuhteessa...siinähän ollaan kaikintavoin alasti toiselle...
Niinno.. Ehkä sentään parisuhteessa, kun jo luottaa toiseen, onkin helpompaa kysyä. 🤔
Kaikkein haastavinta on sellainen epävarma ihastumis-tapailuaika, kun ei oikein tiedä mitä ollaan ja ollaanko mitenkään. 🙂
Silti... siitähän on tavoite saada se avoin ja luottsmuksellinen...
Mitä siinä edes epäilee? Miettii? Pelkää?
Eikös suhteeseen, siihen hyvään pidä heittäytyä?
Pitäis pitäis, mutta kun..
Se oma epävarmuus on tosi raastavaa, kun ei tiedä kuinka tosissaan se toinen on ja kuinka hän suhtautuu, jos sanon niin tai toimin näin, niin pysyykö hän tuossa kuitenkin jne.
No noi onkin niitä omia oletuksia ja omia kuvitelmia...
Ja usein just niihinhän jotkut suhteenalut kompastuu...
Tiedän kyllä jujun, mutta silti ei riitä ymmärrys, että mitä ihmettä sitä päässään suotta saa aikaan?
No sanopa se. 🙂 Itse asiassa, iän myötä minulle on kyllä käynyt vähän helpommaksi kysyä, vaikka vatsanpohja olisi perhosia täynnä. - Juuri sillä ajatuksella, että kerran se vaan kirpaisee. 😁
Mutta silloin siitä tilanteesta pääsee nopeammin eteenpäin, kun saa jonkin vastauksen. Oli se sitten niin tai näin.
Niin ja oli tilanne mikä vaan. 😁
Ja muuten...mitä pidemmälle sitä kysymystä siirtää, sen vaikeampaa se on...😊
Sekin pitää paikkansa. 😄
Jotenkin, kun missaa jonkun luontevan kohdan kysyä, niin sitten nousee aita pystyyn..
Niin... se viaton hetki...
Lisäksi sen jälkeen mielikuvitus tuo aina jotain ekstraa, mikä ei siihen kuulu...
Niin taitaa käydä aika monellakin.. 😄
Nyt tein tai sanoin jotakin väärin ja ei tuo taidakaan olla kovin kiinnostunut tai pahoitinko jopa hänen mielensä. - Sillä on kuitenkin joku toinen ja minä teen itseni vaan naurettavaksi, jos tyrkytän yhtään enempää jne. 😅
Mutta voi se epävarmuus koskea muitakin tilanteita. Jos heti aluksi on tullut jokin väärinkäsitys, mitä heti ei ole oikaista ja enää myöhemmin ei kehtaa..
Joo.
Mutta oikeasti jos miettii, niin mitä menettää? Parempi vaan olla suora, tuli mitä tuli...niin ja heti kun äkkää. 😊
Mun elämässä ei ole köyhyyttä koettu.
En ole ihan varma tulkitsinko aloituksen oikein, mutta itse olen opetellut nimenomaan sitä, että sanon asioista mahdollisimman suoraan. En ilkeästi enkä töksäyttäen, mutta jos minua esim mietityttää jokin asia, niin mieluummin kysyn siltä suoraan kuin teen omia tulkintojani, jotka saattavat mennä ihan metsään.
Tajusin joskus, että tietyt tapahtumat elämässäni olivat saaneet minut epävarmaksi ja ylitulkitsin asioita herkästi. Yksinkertaistettuna esim jos mies ei heti vastannut viestiini, aloin ajattelemaan, että olen tehnyt jotain väärää. Sittemmin olen oppinut ottamaan rennommin ja jos mieltäni jokin mietityttää, niin sanon siitä.
Työasioissa olen aina ollut suora. Avaan herkästi suuni enkä ole koskaan pelännyt sanoa mielipidettäni. En silti koskaan ole hyökkäävä tai ilkeä, mielipiteensä voi ilmaista asiallisesti ja lempeästikin.
No ihan oikein ymmärsit.
Ja joissain asioissa sitä osaa olla suorempi aina...
Totta. Työasiat eivät osu niin lähelle sitä herkintä aluetta, niin on helpompi olla suora. Kun mukaan tulee tunteet, niin harvapa sitä tunteiden kanssa on jatkuvasti ns selvillä vesillä, vaan aina sitä on pohtimista ja pähkäilyä enemmän.
Joo...mut toisaalta tunteet on vain tunteita...😁
Kunpa tuon muistais silloin, kun tunteet myllertää eikä koko maailmassa ole mitään järkeä 😂
Vaikka iän myötä tunteisiinkin on oppinut suhtautumaan hieman maltillisemmin (paino sanalla hieman 😁). Sitä ymmärtää paremmin omia reaktioitaan, osaa antaa itselleen (ja toisille aikaa tunteiden käsittelyyn jne. Harvoin tunneasiat silti on niin yksioikoisia. Tai no ainakaan mun kaltaisille tunne edellä eläville 😄
Joskus odotan ja joskus suorastaan vaadin mutta usein vain kaipaan mielipiteitä joista sitten muodostetaan vastaus.
Töissä työkavereilta odotan lähinnä mielipiteitä ja näkemyksiä miten asiat olisi hyvä hoitaa mutta sitten organisaation yläosista odotan ja joskus myös olen joutunut vaatimaan vastauksia. Toivoa sitten sopii että meidän mielipiteet on vastauksessa huomioitu.
Kokouksissa olen huomannut että osa pitää kyllä omasta äänestään ja osa mieluimmin on huomaamaton. Jos olen kokousta joskus pitänyt niin minulla on sellainen tapa että ennen virallista osuutta keksin jonkun muun jutun jolla jokainen pääsee alkuun. Nyt voisin kysyä että kun paikallislehdissä moititaan pyöräteiden hoitoa niin onko se tosiaan niin huonoa. Tehdään kierros ja jos jokainen sanoo missä asuu ja onko tuo niin huonoa.
Jokainen pääsee ääneen ja kun kerran on suunsa jo aukaissut niin kokemukseni mukaan sitten virallisessa osuudessa tulee enemmän puheenvuoropyyntöjä ja monipuolisemmin mielipiteitä joista sitten vastaus muodostetaan.
Treffit on sitten oma lukunsa kun niissä meinaa tuo jännitys puskea läpi. Ei kovin erikoinen tarvi asia olla kun tuntuu että puhe muuttuu piikkilangan oksentamiseksi.
Kuten tuossa edellä mainitsin...suoruus joissain asioissa helpompaa, mutta toisaalta ihan samaa...
En, koska luotan vain itseeni.
Keski-iän arvokkuudessa muiden sana ei enää paina.
Kyllähän se muita v.tuttaa kun ei enää kuuntele, mutta elämä alkaa siitä.
En, koska osaan olla jo röyhkeä.
Tätä maailmaa ei muille ”suoriteta”.
Olenkin saanut siitä jo kiitosta. Perästä tulevat ja tekevät samalla tavalla.
Hiljaisuuskin voi olla vastaus ja onkin joskus paras vastaus. Ihmisen kehonkieli puhuu puolestaan. Joka asiaan ei tarvitse tyrkytellä omaa näkemystään ellei sulta kysytä.
Juuri noin ja niinkin, ettei kaikesta tarvitse olla mielipidettä. En ymmärrä mikä hinku joillain on kysellä kokoajan "mitä mieltä olet?"
numero 356536 on oikeasti 0. Kiva olla nolla.