Haluaisin tietää, miten tämän hetken Hyvinvointialueiden

määräysvalta ulottuu vanhuksiin? Voiko hyvinvointialueen sairaala pitää vanhusta 85 vuotta useita viikkoja sairaalassa, vaikka omaiset haluaisivat niinkuin vanhus itse jo tulla omaan kotiinsa, jonka hän on hankkinut itselleen vanhuuden asunnoksi.

Kyseinen vanhus on kyllä jonkin verran kuntoutunut, ja jaksaa istua useita tunteja.

Mutta nyt onkin kysymys siitä, että mikä on vanhuksen oikeus asua omassa kodissaan varsinkin silloin, kun hänellä on kaksi yli 60 vee lasta, joista toinen huolehtii ympärivuorokautisesti vanhuksesta ja on hankkinut apuvälineitäkin jo useita. Tosin kotihoito on käynyt kartoittamassa, tarvitaanko omaisen lisäksi kotiapua.

Toinen lapsista on 24/7 vanhuksen kanssa hänen kotonaan. Auttelee kaikissa tarvittavissa asioissa. Nyt on vaan niin, ettei sairaala jostain syystä halua päästää vanhusta omaan kotiinsa. Miten tämä voi olla maassamme mahdollista. Vanhus ikävöi todella paljon omaan kotiinsa ja öisin on jopa levoton, kun ei aina muista missä on. Siis onko tämä todellista tällainen, ihan kuin olisi vahtikoira kimpussa,.....oma äitimme itkee sairaalassa ikävyyttään
siis holhoaako hyvinvointialueet vanhuksia niin, että haluavat ottaa heidät pois omaisiltaan???? Mitä Suomen laki sanoo tällaisesta????
12384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Holhousyhteiskunnassahan me emme tietääkseni elä.

Jokaisella jopa muistisairaalla on oikeus ymmärtääkseni asua omassa kodissaan kunhan hänellä on siellä tarvittava apu ja hänen asioitaan hoidetaan. Koti on paras paikka vanhukseelle riippuen siitä, millaisessa maassa vanhus asuu.

En Ole Juristi

Äänestä

Kun on käyty arvioimassa etä sinne kotiinkin tarvitaan lisäapua...

'Jaksaa istua monta tuntia' kuulostaa pahalta.
Liikkuuko omatoimisesti, tarvitseeko auttajaa joka askeleella, vai ottaako ollenkaan askeleita? Onko vuodepotilas? Miten lääkkeet, syömiset ja hygienia?

Nykypäivänä tilanne on usein päinvastoin, kotiutetaan heikossakin kunnossa.

Äänestä
  • Nuo kysymykset EIVÄT edistä vanhuksen hyvinvointia. Ne edistävät besserwisserien halua rulettaa.
    Rakastavat lähimmäiset ovat jo selvittäneet vanhuksen tilannetta riittävästi tällä kanavalla.

    Äänestä

  • Juuri tämä arviointi on sitä holhoamista. Kyllä vanhuksen lapsi tietää, miten vanhus tulee toimeen kotonaan . Mitään arviointeja ei tarvita, sillä nämä arvioinnit menevät monesti pieleen niinkuin meilläkin. !,5 cm kynnys erääseen huoneeseen oli liian korkea pyörätuolille. Makuuhuone oli liian pieni, vaikka sinne kyllä mahtui kaksikin nukkumaan omissa vuoteissaan, vuode oli liian matala. Vuodetta korotettiin 4 centtiä niin vanhus liukui kaksi kertaa lattialle. Oliko se hyvä vai ei? Se oli huono ratkaisu. WC-pöntös korotus oli hulluutta, vanhus ei päässyt edes paskalle, kun oli liian korkea pönttö sitten, sekin korotus piti ottaa pois. Ruokatilaus vanhukselle kotiin, ei mikään halka, mutta kylmää mautonta mössöä, ei mkitään hedelmiä, ei salaatteja. Jotain survoslaatikoitya.
    Näin meitä ytitetään vielä vanhoinakin holhota, jotta maksellaan niille ns. hyvinvointialueille.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Juuri tämä arviointi on sitä holhoamista. Kyllä vanhuksen lapsi tietää, miten vanhus tulee toimeen kotonaan . Mitään arviointeja ei tarvita, sillä nämä arvioinnit menevät monesti pieleen niinkuin meilläkin. !,5 cm kynnys erääseen huoneeseen oli liian korkea pyörätuolille. Makuuhuone oli liian pieni, vaikka sinne kyllä mahtui kaksikin nukkumaan omissa vuoteissaan, vuode oli liian matala. Vuodetta korotettiin 4 centtiä niin vanhus liukui kaksi kertaa lattialle. Oliko se hyvä vai ei? Se oli huono ratkaisu. WC-pöntös korotus oli hulluutta, vanhus ei päässyt edes paskalle, kun oli liian korkea pönttö sitten, sekin korotus piti ottaa pois. Ruokatilaus vanhukselle kotiin, ei mikään halka, mutta kylmää mautonta mössöä, ei mkitään hedelmiä, ei salaatteja. Jotain survoslaatikoitya.
    Näin meitä ytitetään vielä vanhoinakin holhota, jotta maksellaan niille ns. hyvinvointialueille.

    siis 1.5 cm kynnys tarkoitin

    monesti eri palstoilla valitettu näistä samoista asioista. pilkun pökkimisiä kaikki. miettikää miten ihmiset ennen selvisivät. paljon paremmin. olivat jo 75 vuoden aikana oppineet huolehtimaa n asioista ja tiesivät miten vessassa istutaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    monesti eri palstoilla valitettu näistä samoista asioista. pilkun pökkimisiä kaikki. miettikää miten ihmiset ennen selvisivät. paljon paremmin. olivat jo 75 vuoden aikana oppineet huolehtimaa n asioista ja tiesivät miten vessassa istutaan.

    vessassa istumisestakin on tehty tiedettä, eikä osata kuitenkaan mitata sopivaa korkeutta.

    Äänestä

  • Lisäapua tungetaan väkisen, vaikka sitä ei todellisuudessa niin tarvita monienkaan vanhusten kohdalla. Se on nyt hyvinvointialueiden pointti kerätä vanhusten rahat ja antamalla 10 minuutin vastine 20 euron setelille.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Lisäapua tungetaan väkisen, vaikka sitä ei todellisuudessa niin tarvita monienkaan vanhusten kohdalla. Se on nyt hyvinvointialueiden pointti kerätä vanhusten rahat ja antamalla 10 minuutin vastine 20 euron setelille.

    usein vastine on selän rasvaaminen ja iltalääkkeen anto, siinä kaikki ja rasvapurkkikin jätetään minne sattuu.

    Äänestä

http://www.e-pages.dk/ilkkapohjalainen/1410/article/1972585/12/2/render/?token=4b4293bc7cb97a770bb9f287fb1be7e7&vl_app_id=fi.ilkkapohjalainen.areader&vl_app_version=1.19.0&vl_platform=android

Tästä E-P Hyvinvointialueen L. Hautala ihan selvästi sanoo että edellinen hallitus ( Marinin johtama ja soten ajama ) teki heti alkujaan 1,5 miljardia euroa alijäämäinen laskelman. Luottaen siihen että uusi Orpon johtama korjaa tilanteen.
Päätelmä....Vihersosialistit kusetti kansaa...säästetään 1,5 milj.ja otetaan sekä saadaan kunnia siitä kuinka hyviä ja osaavia ollaan....jätetään korjaaminen seuraavalle sekä saavat kurat niskaan.
TÄMÄ ON SISIALISMIN TAKTIIKKA AINA NYT OLI VIELÄ KEPU JA VIHREÄT MUKANA.

Äänestä

Eikö tuo 1,5 milj.ollut sama summa mitä ennen eduskuntavaaleja silloinen oppositio perään kuulutti Marin hallituksen virhelaskennaksi?
Pääministeri Marin, valtionvarainministeri Saarikko ja sosiaaliministeri Kiuru kovaa ja kriittiseen ääneen kiistivät se, sanoen laskelmat ovat paikkansa pitäviä.

Äänestä

85 vuotta pitkä aika. Tuskin voivat pitää niin kauan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

määräysvalta ulottuu vanhuksiin? Voiko hyvinvointialueen sairaala pitää vanhusta 85 vuotta useita viikkoja sairaalassa, vaikka omaiset haluaisivat niinkuin vanhus itse jo tulla omaan kotiinsa, jonka hän on hankkinut itselleen vanhuuden asunnoksi.

Kyseinen vanhus on kyllä jonkin verran kuntoutunut, ja jaksaa istua useita tunteja.

Mutta nyt onkin kysymys siitä, että mikä on vanhuksen oikeus asua omassa kodissaan varsinkin silloin, kun hänellä on kaksi yli 60 vee lasta, joista toinen huolehtii ympärivuorokautisesti vanhuksesta ja on hankkinut apuvälineitäkin jo useita. Tosin kotihoito on käynyt kartoittamassa, tarvitaanko omaisen lisäksi kotiapua.

Toinen lapsista on 24/7 vanhuksen kanssa hänen kotonaan. Auttelee kaikissa tarvittavissa asioissa. Nyt on vaan niin, ettei sairaala jostain syystä halua päästää vanhusta omaan kotiinsa. Miten tämä voi olla maassamme mahdollista. Vanhus ikävöi todella paljon omaan kotiinsa ja öisin on jopa levoton, kun ei aina muista missä on. Siis onko tämä todellista tällainen, ihan kuin olisi vahtikoira kimpussa,.....oma äitimme itkee sairaalassa ikävyyttään
siis holhoaako hyvinvointialueet vanhuksia niin, että haluavat ottaa heidät pois omaisiltaan???? Mitä Suomen laki sanoo tällaisesta????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu