Venäjä höllensi hiljakkoin viisumivaatimuksiaan Lähi-Idästä tuleville. Venäjä kerää tiettävästi kerää massoittain pakolaisia lähettääkseen heidät rajan yli länteen. On yleinen pelko, että joukossa tulee länteen terroristeja.
Se pelko taisi realisoitua jo Venäjällä.
Se pelko taisi realisoitua jo Venäjällä.
Vastaukset 43
Vanhimmat
On sellainen saniónta että " ketä toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa".
Eipä venäläiset tajunneet että itselleen ainoastaan ongelmia hankkivat.
On siinä riskinsä, kun päästää ihmisiä Lähi-Idästä omaan maahan.
Varmaan ne jatkossa kuljetetaan heti Venäjälle saavuttuaan koppiautolla Suomen rajalle.
Mies, jolta leikkasivat korvan oli tullut kuun alussaTurkista. Ja jo 7.3. oli yksi pidätetyistä ja hyökkäykseen osallistuneista käynyt tutkimassa paikkoja hallilla ja kuvattiin siellä. Olivat siis maassa jo useita viikkoja ja valmistautuivat siellä jonkun toimeksiannosta.
Amatöörejä...ei sovi kyllä yhtään isisksen tekemäksi.?..
Palestiina lippu esillä oli myös keskellä Helsinkiä ihmisjoukossa kukas niitä tänne päästää EI ARABIMAAT KUULU EUROOPPAAN KUULKAA.
Kerro valheita itsellesi. Isis-K on ottanut kunnian iskusta ja reagoinut kiinni otettujen kidutukseen. Uusia iskuja voi olla tulossa. Isis on kanavillaan uhkaillut Venäjää Syyrian sodasta lähtien. Pidätetyt olivat Tadzhikistanin kansalaisia, jotka voivat matkustaa ilman viisumia Venäjälle. Terrorismia tarkemmin seuraavat tietävät, että Isis-K on värvännyt väkeä Keski-Aasian maista. Tadzhikistanin ja Uzbekistanin maaseudulla on köyhyyttä ja näköalattomuutta. Se voi johtaa merkityksen etsimiseen itseä suuremmista asioista. Venäjä on myös kohdellut Keski-Aasian maista tulevia siirtolaisia huonosti, joten kauna voi olla henkilökohtaistakin. Isis kantaa kaunaa Venäjälle muslimisiviilien kohtelun vuoksi Syyriassa, Tsetshenisa jne... Iskun tekijät pyrkivät poistumaan Venäjältä lyhintä tietä ja yrittivät päästä Valko-Venäjälle. V-V:n presidentti Lukashenka vahvistaa tämän. Heidät pidätettiin Venäjällä Ukrainan rajan lähellä.
Anonyymi
2024-03-24 23:10:52
Näyttää yhä ilmeisemmältä, että heidän toimeksiantajansa löytyvät Ukrainan
toimeksiantajansa löytyvät Ukrainan hallinnosta.
++++++++++++
Nuitten räjäytysten toimeksi antaja oli sama joka suunnitteli teatteri hyökkäyksen.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8b9ec3ec-597b-4a2a-8cda-1e9fb69dc98b
Ukraina on puhdas sen tapahtumista.
Ilmeisesti terroristinkin oli helppo tulla Venäjälle toimiakseen Venäjän käsikassarana "pakolaisten" vyöryttämisessä Suomeen ja muihin länsimaihin. Perimmäinen motivaatio oli kuitenkin aivan toisaalla...
Tämäkin ase kääntyi kehittäjiään vastaan.
Eipä tuossa iskussa tainnut kuolla tai haavoittua ketään Venäjän johtoportaasta.
Eikä siitäkään vielä ole näyttöä, että isku olisi haitaksi Venäjän johdon pyrkimyksille. Hyödyntää ovat jo yrittäneet, mutta siinä emme ehkä ole vielä nähneet kaikkea.
Loogista. Isis-K käytti tadzhikkeja, koska Nliitosta itsenäistyneiden maiden kansalaiset eivät tarvitse viisumia Venäjälle. Nämä turkkilaiset kansat eivät tarvitse myöskään viisumia Turkkiin.
Kyse ei ollut "Venäjän johdon pyrkimyksistä" vaan KOSTOSTA. Sen vuoksi mitä Venäjä on tehnyt muslimisiviileille mm. Syyriassa, Tsetsheniassa jne.. Iskuista Venäjää kohtaan on puhuttu Isisin kanavilla jo vuosikausia.
Tämä on jännä käänne. Venäjä masinoi kolmansien maiden siirtolaisia Venäjän kautta Suomeen, mutta ullatus, ullatus, joukossa sitten tulikin maahan ISIS-ääriryhmää kostamaan Venäjän pommitukset Syyriassa. Sitä saa mitä tilaa veli-venäläinen.
Höpö höpö. Kyseessä on aivan eri porukka. Isisin kouluttamat terroristit eivät kuljeskele pitkin metsiä pyytämässä turvapaikkaa. Heillä on tietty kohde ja tehtävä. Moskovan tehtävään valittiin miehet, jotka pystyvät matkustamaan Venäjälle ilman viisumia. Suomea ei ole koskaan edes mainittu terroristijärjestöjen sivuilla. Venäjästä puhuttu vuosikausia. Siihen on hyvä syy. Suomi ei ole osallistunut sotiin, joissa tapetaan muslimiväestöä.
Nyt saavat venäläiset kokea edes vähän sitä mitä ukrainalaiset ovat joutuneet jo kestämään yli 2-vuotta. Ihan oikein olisi Putinin natsihallinnolle, että koko sota siirtyisi Venäjän puolelle.
Katsokaa venäläiset Ukrainan infrastruktuuria, joka on pommitettu maan tasalle ja te itkette yhdestä konserttisalista ja sen uhreista. Entä ne kymmenet tuhannet ukrainalaiset, jotka te venäläiset olette tappaneet?
Te venäläiset olette kauhuissanne, mutta ette käsitä, että omat toimenne Ukrainassa ovat olleet moninkertaisesti pahimmat.
Putler saa, mitä tilaa.
Päivä annos wc- paperia riittää....
Miten ison annoksen wc- paperia nautit päivittäin?
Varmaan führer putlerin täytyy wc-paperin käyttötarkoituskin sinulle kertoa.
Venäjällä liikkumista helpottaa paljon rupla- niminen paperi.
Totta ...... niitä vaan pitää nykyään olla MB Sprinterin, Kasten-version kuormatilallinen. :-)
Tadzhikistanin passi helpottaa myös paljon. Ei Isis-K näitä miehiä sinne tyhjin käsin lähettänyt. Uskoisin, että aseet ja varusteet tulivat Venäjältä. Paikallista tukea on ollut.
Putin on kutsunut maahansa viime aikoina helvetisti hiekkamaan kansalaisia masinoidakseen niitä läntisille rajoilleen ...no kalahti aika pahasti omaan nilkkaan tottakai ISIKSEN kaltaiset ryhmät käyttävät tätä hyväkseen .
Putin muuten itse jo tunnusti että ISIS oli iskun takana että se siitä sitten
"""Putin muuten itse jo tunnusti että ISIS oli iskun takana että se siitä sitten"""
Linkejä kehiin.
Turha tulla valehtelemaan.
Putin sanoi.
"Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan Moskovan ammuskelu on terroriteko, jonka tekivät radikaalit islamistit.
– Tiedämme, kuka teki rikoksen. Nyt haluamme tietää, kuka sen tilasi, Putin sanoo Reutersin mukaan"
Putlerin peilikuvasta löytyy syyllinen...
Isis ei sitten ole radikaalien islamistien järjestö ?
Eiköhän kyse ole ihan tavanomaisesta terrorijärjestön toiminnasta eikä mistään postimyyntifirmasta josta tilaillaan iskuja .
Toisaalta epäilen vahvasti että FSB on sormet touhussa mukana muistuttaa niin pahasti putinin aiempia terrori-iskuja esimerkiksi Moskovassa
Nämä olivat Keski-Aasian arojen kansalaisia. Itsenäistyneestä neukkumaasta. Keski-Aasiassa muhii sellainen pommi, että Putin tuskin uskaltaa sitä edes ajatella. Venäjä on käyttänyt hyväksi keskiaasialaisia siirtolaisia ja heivannut heidät sitten ulos. Sellainen kohtelu herättää kaunaa. Syyrian sodan julmuuksien koston lisäksi voi siis olla muitakin motiiveja.
Isis-K ilmoitti tilanneensa sen. Lukashenka kumosi juuri Putinin puheet Ukraina-kytköksistä. Kertoi, että miehet olivat tulossa Valko-Venäjälle mutta rajavartijat saivat kääntymään takaisin. Ukrainankin raja on lähellä, mutta se on aika lailla miinoitettu. Jäivät jumiin ja kiinni Venäjän puolella.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010320408.html
"Eiköhän kyse ole ihan tavanomaisesta terrorijärjestön toiminnasta eikä mistään postimyyntifirmasta josta tilaillaan iskuja ."
Terrorismia seuraavat tietävät, että Venäjä on ollut Syyrian sodasta lähtien Isisin hampaissa. Oli vain ajan kysymys milloin se iskee. Valtiot eivät sen sijaan käyttäisi koskaan terroristijärjestöä, koska ne ovat kaikkien valtioiden yhteisiä vihollisia. Mikäli valtio haluaisi tehdä näyttävän iskun, niin sillä olisi omia resursseja, ja se myös valitsisi toisenlaisen kohteen.
Isis-porukan on nyt helppo tulla Venäjälle. Kun ihan kutsutaan.
YK on oikea kristittyjen vastainen järjestö
Kuulut ilmeisesti koulupudokkaiden seurakuntaan?
Tatzikistanin passeilla, jos venäläisten ilmoitukseen luotetaan.
Tadzhikeilta näyttivät.
Jos olisin terroristi varmaankin nyt olisi ollut oikea momentum luoda verkostot juuri venäjälle johon Putin on suorastaan kutsunut siirtolaisia viimeiset vuodet ....sanotaanko että Putin loi tuhannen taalan mahdollisuuden ei pelkästään Isisille vaan kaikille ryhmille luoda verkostonsa venäjälle ...ryhmäthän haluavat islaimilaisen koko maailman
Isiksen papereissa oli FSB:n ja puten tervetulotoivotukset.
Itsenäistyneiden valtioiden - ml. Tadzhikistan - kansalaiset eivät tarvitse viisumi Venäjälle lyhyehköön oleskeluun. Ex-neukkuja olivat.
Ei ole Ukrainalla mitään tekemistä Moskovan terrori-iskun kanssa. 😂😂😂😂😂😂
https://www.facebook.com/annette.nicholson.334/videos/1421851251785107
Islamilaisella tsetseenillä Rustam Azhiyevillä riittää motiiveja terroristitekoon Venäjällä ilman Ukrainan toimeksiantoakin.
Minkäslaisilla papereilla ukrainanlainen eversti on päässyt Venäjälle?
2024-03-24 19:21:13
On yleinen pelko, että joukossa tulee länteen terroristeja.
Se pelko taisi realisoitua jo Venäjällä.
++++++++++++++++
Jos diktaattori toimeksi antoi kerrostalojen räjäyttämiset
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8b9ec3ec-597b-4a2a-8cda-1e9fb69dc98b
Miksi se ei toimeksiantaisi joukkomurhaa teatterissa ?
ilmeisesti koitti laittaa sen Ukrainan syyksi mutta ku ei se toiminu
niin päätti että no olkoon sitten vaiika ISIS ?
Toivatko terroristit pyssyt mukanaan Venäjälle? Silloin niitä papereita ainakin pitää esittää.
Kohta sieltä saapuu uusi ryhmä.
They have a mission from Jahve: Putin!