Oviverhoilun irroitus

Turbo injection auton oviverhoilun irroitus ehjänä.
Elimen luovuttajan verhoilun poistaminen on osoittautunut hankalaksi.
Oikeastaan ikkunan veivin irroitus on vaikea. Kampi on rhlatulla akselilla tiukasti ja luulen että se on lukittu paikalleen jousisokalla.
Minkäänlaista työkalua ei saa tungettua kammen ja oviverhoilun väliinväliin jolla sokka irtoaisi.

Olen huomannut että kaikkiin ongelmiin löytyy apu palstalta, auttakaa nyt!

Mikä työkalu tai kikka tarvitaan?
6607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse painin pari kuukautta Kian kanssa, saman ongelman kanssa.

Lopulta youtubista kun katsoi niin siellä ihan pyyhkeellä noita irrottavat. Totuus oli kuitenkin se, ettei omassa autossani mikään pyyhe mahtunut vaan leikkasin kolme erilaista kangaspalaa. Muistelen että materiaalina oli vanha t-paita ja tein tosiaan kolme erilaista versiota, noin 1cm, 2cm ja 3cm leveät suikaleet, pituus ehkä 30 - 40 cm.

Kun noista sopivan, eli sen mikä mahtui parhaiten, ujutti oikeaan väliin ja oikeasta suunnasta, pientä voimaa käyttämällä sokka napsahti paikaltaan. Ei se niin vaikeaa ollutkaan.

Sokka noissa pitäisi olla niinpäin, että sokan kärjet, joita on siis tarkoitus painaa tuolla kangaspalalla, pitäisi osoittaa sinne veivin suuntaan, eli, ujuttamalla kangas-suikale niin että se tulee sieltä kammen suunnasta ja veto on poispäin kammesta, pitäisi homma onnistua.

Ainain Kiassa oli vielä muovinen levy tuon kammen ja ovipahvin välissä, ja muistaaseni sokka irtosi kun laitoin kangassuikaleen kammen ja muovilevyn väliin.

https://www.youtube.com/shorts/GHRlCKv9fuw

Äänestä

Kiitos vinkistä.
Videolla sokka irtosi tosi helposti.

Äänestä
  • No, video on aina video, ei näytetä niitä pieleen menneitä ähellyksiä, eli kyllä minäkin pari minuuttia jouduin sitä paikkaa hakemaan että miten se sieltä irtoaa.

    Todennäköisesti nyt lähtisi alle minuutissa kun tietää suurinpiirtein mitä on tekemässä.

    Äänestä

Minun työkalupakissani on ollut jo ainakin 30 vuotta tuohon tarkoitukseen tehdyt pihdit. Ja aina toimineet, kun tarvetta ilmaantunut!

Äänestä
  • Ei ole jokapojan pakissa kaikkia työkaluja.
    Harvoin vastaantulevia korjauksia on mm. oviverhoilun irroitus.
    Minullapa on ollut pakissa puristuspainemittari jo ainakin 43 vuotta, viimeksi käytin sitä vuonna 1981.
    Tuumamittainen kierretyökalusarja on ollut autotallissa vuodesta 1998, kertaakaan en ole tarvinnut.
    Akun ominaispainomittariakaan en ole käyttänyt kuin viimeksi 1979.

    Mutta se ikkunaveivi irtosi sillä lakanan suikaleella tosi helposti, suurkiitos vinkkaajalle.

    Mutta nyt tarviis irroittaa tuulilasi jotta vois asentaa antennin.
    Mikäs työkalu siihen???

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei ole jokapojan pakissa kaikkia työkaluja.
    Harvoin vastaantulevia korjauksia on mm. oviverhoilun irroitus.
    Minullapa on ollut pakissa puristuspainemittari jo ainakin 43 vuotta, viimeksi käytin sitä vuonna 1981.
    Tuumamittainen kierretyökalusarja on ollut autotallissa vuodesta 1998, kertaakaan en ole tarvinnut.
    Akun ominaispainomittariakaan en ole käyttänyt kuin viimeksi 1979.

    Mutta se ikkunaveivi irtosi sillä lakanan suikaleella tosi helposti, suurkiitos vinkkaajalle.

    Mutta nyt tarviis irroittaa tuulilasi jotta vois asentaa antennin.
    Mikäs työkalu siihen???

    Edelleen hyvät vinkit ja ohjeet löytyy Youtubesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Turbo injection auton oviverhoilun irroitus ehjänä.
Elimen luovuttajan verhoilun poistaminen on osoittautunut hankalaksi.
Oikeastaan ikkunan veivin irroitus on vaikea. Kampi on rhlatulla akselilla tiukasti ja luulen että se on lukittu paikalleen jousisokalla.
Minkäänlaista työkalua ei saa tungettua kammen ja oviverhoilun väliinväliin jolla sokka irtoaisi.

Olen huomannut että kaikkiin ongelmiin löytyy apu palstalta, auttakaa nyt!

Mikä työkalu tai kikka tarvitaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu