Niin, tämä tumpelohallitus on ottanut reilun vuoden mittaisella "urallaan" jo yli 25 MILJARDIA euroa lisää velkaa, siis n. 2 miljardia kuukaudessa !!! Ja tuota surkuhupaisaa hallituskautta on kulunut vasta n.1/3 ellei sitten hallitusta hajoteta ennen aikojaan mikä on enemmän kuin todennäköistä!
Persuhallitus ottanut jo YLI 25 MILJARDIA LISÄÄ VELKAA
Anonyymi-ap
19369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Juu mutta Sheikki oli sanonut Riikalle ja Petterille että ne velat vanhenee viidessä vuodessa että ei mitään huolta.
He tasapainottaa valtion taloutta 😂🤣 herkä uskoisille tuo menee kuin väärästä rahasta.
Miksei Sauli ihmettele minne rahat menevät, leikataan otetaan suurempia lainoja.
Luulin että Sipilän hallitus oli kaiken paskin, mutta tämä hallitus kyllä menee kirkkaasti ohi.
Persut möykkää rikollisuuden lisääntymisestä, nyt ei annettu poliisille lisää rahaa, mikä tarkoittaa että valmistuvat poliisit menevät kortistoon.
Onneksi Persut eivät leikanneet poliisien määrärahoja, kuten tekivät Sipilän hallituksessa.
Vaikka samaan aikaan ottivat 50 000 orpolasta.
Ja sinä olet paskin valittaja molopää
Ihan vierestä ja ulkopuolelta tuohon. Mikä tuossa ei pitänyt paikkaansa! Nyt taitaa joku todellisuus kirvellä. Olisiko oma äänestys tyhmyys vai ihan mukana päätöksenteossa nukkena.
Ehkä niin mutta ainakaan ei ole senttiäkään velkaa :)
Persuli siellä vain julistaa PISA- tuloksiaan .
Voi voi on sulla murheet
Ei ne oikeastaan mun murheita ole sillä en ossllistu näiden velkojen maksuun kun en siellä persulandissa asukaan.
Demokraattinen kuperkeikkaöljy vie mennessään ja ilmeet on senmyötäiset. Yhdessä....
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010670450.html
Yksille vai kaksille?
Persut tuhoaa Suomen!
Ja köyhät maksaa noiden hullujen sekoilun
Kokoomus mukana. Ja EK teki hallitusohjelman mikä uutisista saatu lukea. Mutta kai kaikki muutenkin asian ymmärtäneet,
Saat mitä tilaat. Ihmiset saavat syyttää itseään kun äänestävät aina samoja naamoja kun eivät yhdestä kerrasta ota opikseen.
Ja silti Esdeepee ulvoo, lisää avustuksia lisää tukiaisia, lisää maahanmuuttoa????
SOSDEM PROPAGANDAA
RAHAA TIPPUU TAIVAALTA
Paras hallitus kymmeniin vuosiin ja pitää paikkansa.
Hallitus pitää paikkansa kunnes uusi hallitus sen vie.
Tällaisen sotkun se tyttöhallitus sai sitten aikaan.