Ruosteenpoisto ja ruosteenmuunto

Kun harrastaa vanhoja ajoneuvoja joutuu väistämättä ruosteen kanssa tekemisiin.
Kaiken näköisiä ruosteenmuuntoaineita on putiikit täynnä, mutta taitaa olla niin että ruostetta ei voi muuntaa raudaksi millään aineella.

Ruosteen poisto kemiallisesth hapoilla, hiekkapuhaltamalla vaatii usein massiivisia laitteistoja.
Kaiken lisäksi koko härpäke on upotettava aineisiin tai raahattava puhaltimoon.
Pienempään tarpeeseen voisi ruosteenpoistaja toimi paremmin.

Netissä pyörii mainos Mipa rostentferner nimisestä aineesta.
Sitä ei edes Mipa maalikauppiaat myy.

Onko kellään kokemusta aineesta?
51368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei siihen ruosteen poistoon oikein muu kuin hiekkapuhllus toimi. Ja sitten heti epoksi- tai uretaanimaali päälle. Eli ei onnistu kotikonstein.
Pienemmistä kappaleista voi onnistua sitruunahapolla tai elektrolyysillä. Sitten heti soodavedellä pesu ja kuivaksi ja heti kunnon maali päälle.

Äänestä
  • Fosforihappo on vaihtoehto sitruunahapolle.

    Äänestä

Juu, oman kokemuksen mukaan ruosteenmuuntoaineella saa aikaan metallinhohtoista haperoa ainetta, joka muistuttaa kaikilta ominaisuuksiltaan ruostetta, jos unohtaa tuon lievän metallinhohtoisuuden.

Äänestä

Fosforihappo on erittäin tehokas ruosteen muunnin 85%:na. Tosin se irtoruoste on ensin mekaanisesti poistettava hyvään lopputolokseen päästäkseen.

Minkähän takia hiekkapuhallus ei onistu kotikonstein? Ihmettelen suuresti. Olenkohan nyt ihan turhaan hiekkapuhaltanut pihalla isompia auton osia ruosteesta puhtaaksi. Pienemmille osille on puhalluskaappi.

Kevytmetalliosat on parempi puhaltaa soodalla esim. moottorin osat.

Äänestä
  • Siksi se hiekkapuhallus ei yleensä onnistu kotikonstein, kun vain harvalla on kyseisiä laitteita eikä yleensö edes tilaa niille. Paremmin elämässään menestyneille se on eri asia.
    Niinkuin monessa muussakin suhteessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun harrastaa vanhoja ajoneuvoja joutuu väistämättä ruosteen kanssa tekemisiin.
Kaiken näköisiä ruosteenmuuntoaineita on putiikit täynnä, mutta taitaa olla niin että ruostetta ei voi muuntaa raudaksi millään aineella.

Ruosteen poisto kemiallisesth hapoilla, hiekkapuhaltamalla vaatii usein massiivisia laitteistoja.
Kaiken lisäksi koko härpäke on upotettava aineisiin tai raahattava puhaltimoon.
Pienempään tarpeeseen voisi ruosteenpoistaja toimi paremmin.

Netissä pyörii mainos Mipa rostentferner nimisestä aineesta.
Sitä ei edes Mipa maalikauppiaat myy.

Onko kellään kokemusta aineesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu