Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Keski-ikäisen naisen fantasia

Olen 43-vuotias liikunnallinen perheenäiti. Seksiä on miehen kassa säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä paljon ja välillä vähemmän. Viime aikoina olen yllätyksekseni ja tavallaan tilanne myös osittain hävettää, että kiihotun siskon poikani (17v) seurassa. Ollaan aina saunottu porukalla mökillä kun ollaan yhdessä oltu..Viime aikoina olen huomannut, että pojalla melko usein ottaa eteen varsinkin jos kahdestaan ollaan saunassa. Ja olen itse kokenut myös samaa kiihotuksen tunnetta.

Muutenkin hänen seurassaan olen monesti tuntenut pientä kiihotusta. Joku aika sitten oltiin lasten kanssa siellä käymässä ja siskonpoika Jussi makasi selällään ja nosteli lapsia ns. Lentokoneeseen yläpuolelleen käsien ja jalkojen päälle. Jossain vaiheessa heitin vitsillä, että tätin vuoro ja Jussi käski minut päällensä.. Tuossa nostaessa kuitenkin rinnat vähän tulivat paidan alta esille kun Jussi minua nosti ilmaan ja piti siellä. Samalla tunsin miten kostun todella paljon. Lopuksi Jussi "vahingossa" laski minut päällensä ja tunsin, että hän oli ihan kivikovana. Teki mieli jäädä siihen mutta koska talossa oli muitakin, tosin huoneessa ei tuolla hetkellä muita niin nousin hänen päältään hitaasti niin että lähes paljaana olevat rinnat menivät ihan naaman edestä..

Olenkin useamman kerran masturboidessa fantasioinut Jussista. Kyllähän se hyvältä tuntuu myös minusta kun nuori mies selvästi kiihottuu seurassani. Oma tunne aluksi jopa vähän hävetti, että saako näin tuntea mutta toisaalta tunnehan on hyvä..
1211565
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Matti The Nettityttöilijä kertoo mielensalojaan.

Äänestä
  • Mitä nyt turhaan Jussin kanssa mitää lentoleikkejä harrastamaan. Jussi alle ja sinulta helma ylös ja istumaan torttu märkän Jussin naamalle. Jos ei poika vinkkiä ymmärrä niin sitten karvalompakossa jokin vika? Istut kuitenkin kaikkein arvokkaimman päällä, joten käytä hyödyksesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mitä nyt turhaan Jussin kanssa mitää lentoleikkejä harrastamaan. Jussi alle ja sinulta helma ylös ja istumaan torttu märkän Jussin naamalle. Jos ei poika vinkkiä ymmärrä niin sitten karvalompakossa jokin vika? Istut kuitenkin kaikkein arvokkaimman päällä, joten käytä hyödyksesi.

    Jussi vaan yllättyy, kun märän tortun sijaan naamalle lävähtää 24/7 pelituolissa hionneet nettityttöilijän pallit.

    1Äänestä

Toi on ymmärtääkseni ihan yhtä laitonta yhtyä siskon poikaan kui mitä oman lapsensa kanssa

Äänestä
  • Ei todellakaan laitonta.

    1Äänestä

  • Kyllähän se on insestiä, mutta jos kaksi aikuista järjissä olevaa tietää mitä tekee niin se on kahden ihmisen oma asia.

    En ota kantaa aloituksen olemiseen totta tai tarua.

    Äänestä

Kiihottava juttu

Äänestä
  • Nostit oman jutun ylös

    Äänestä

Samanlainen tilanne oli minulla joitain vuosia sitten tätini kanssa, peuhattiin kotonani kun vanhempani olivat reissussa. Ihasteln tätini runsasta vartaloa ja hänen niukkaa pukeutumistaan, ja tottakai kaluni oli koko ajan kovana. Luulen että tätini huomasi myös tämän kun vinkkasi silmää minulle... Ehkä jotain voisi tapahtua tänä viikonloppuna kun olen tätini luona "hoidossa"

T: kiimainen teinipoitsu

2Äänestä

En ole kyllä ikinä katunut sauna reissuja ja seksin opetusta mitä teininä tädiltäni sain. Teininä olin usein mökillä tätini kanssa ja kun minulla alkoi seisomaan hänen kanssaan saunoessa hän sanoi ettei minun tarvi nolostua että se on ihan normaalia. Ensin hän halusi kokeilla meneekö esinahka taakse. Ja kun se meni niin hän kysyi olenko runkannut ja kun en ollut niin hän opetti. Vähän myöhemmin kun olimme taas saunassa ja minulla seisoi hän runkkasi minua mutta sitten sanoi opettajansa uuden asian. Täti laskeutui jalkojeni väliin ja ensin nuoli penistä ja sitten otti suihin kunnes laukesin. Sitten hän nousi takaisin lauteille ja levitti jalkojaan ja hieroi pillua ja sanoi että tuli ihan pillu märäksi tosta sun sperman mausta. Kokeile miten nainen kastuu kun sitä himottaa. Hieroin pillua ja se oli liukas ja märkä. Sitten täti kysyi voisinko tehdä palveluksen? Lupasin tehdä ja hän halusi että nuolen pillua. Hänen opastuksellaan hän sai orgasmin kun nuolin. Seuraavana yönä menimme nukkumaan samaan sänkyyn ja hän alkoi opettaa minulle seksiä. Vaikka täti on nyt jo 61 vuotias niin aina välillä vieläkin panemme

Äänestä

Oih kyllä on ollut ihania hetkiä. Minä olen myös oppinut seksin salaisuudet naapurin rouvalta (55v) heinätöiden aikaan kun olin 16v. Tästä on jo aikaa, sillä nyt olen 49v. Opit ovat kyllä kantaneet.. ja monesti runkatessa muistelen heinätöitä…. Oli ihana emäntä.. isot E tissit ja muhkeat pakarat.

Äänestä

Tämä ei ole fantasia, vaan unelma, päiväuni tms. Tyypillistä laatua puumille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen 43-vuotias liikunnallinen perheenäiti. Seksiä on miehen kassa säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä paljon ja välillä vähemmän. Viime aikoina olen yllätyksekseni ja tavallaan tilanne myös osittain hävettää, että kiihotun siskon poikani (17v) seurassa. Ollaan aina saunottu porukalla mökillä kun ollaan yhdessä oltu..Viime aikoina olen huomannut, että pojalla melko usein ottaa eteen varsinkin jos kahdestaan ollaan saunassa. Ja olen itse kokenut myös samaa kiihotuksen tunnetta.

Muutenkin hänen seurassaan olen monesti tuntenut pientä kiihotusta. Joku aika sitten oltiin lasten kanssa siellä käymässä ja siskonpoika Jussi makasi selällään ja nosteli lapsia ns. Lentokoneeseen yläpuolelleen käsien ja jalkojen päälle. Jossain vaiheessa heitin vitsillä, että tätin vuoro ja Jussi käski minut päällensä.. Tuossa nostaessa kuitenkin rinnat vähän tulivat paidan alta esille kun Jussi minua nosti ilmaan ja piti siellä. Samalla tunsin miten kostun todella paljon. Lopuksi Jussi "vahingossa" laski minut päällensä ja tunsin, että hän oli ihan kivikovana. Teki mieli jäädä siihen mutta koska talossa oli muitakin, tosin huoneessa ei tuolla hetkellä muita niin nousin hänen päältään hitaasti niin että lähes paljaana olevat rinnat menivät ihan naaman edestä..

Olenkin useamman kerran masturboidessa fantasioinut Jussista. Kyllähän se hyvältä tuntuu myös minusta kun nuori mies selvästi kiihottuu seurassani. Oma tunne aluksi jopa vähän hävetti, että saako näin tuntea mutta toisaalta tunnehan on hyvä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu