jänisjahti

omia kuolleitaan venäläiset kohtelivat kuin jätettä.

muottiin valetun isänmaallisuuden sijaan suomalainen talvisodan henki syntyi vihasta, vastuuntunnosta, päällystöön luottamisesta, porukan yhteishengestä ja itsesuojeluvaistosta

suuri syy puna-armeija kaatumiseen oli byrokratia ja varustelun epäonnistuminen: vaatteita ei tilattu eikä aseiden rasvausohjeita laadittu.

Moottoriajoneuvoja puna-armeijalla oli liikaakin. Autot hajoilivat huoltovirheisiin. Suuri osa pommeista oli suutareita.

Kun Suomi pääsi Raatteen tiellä niskan päälle, suomalaislähteissä ei puhuttu tappamisesta vaan "tuhoamisesta" tai kolonnan "suolaamisesta". Korvessa alueen puhdistus vihollisesta oli "jänisjahtia".

https://yle.fi/a/3-6334144
4137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joulukuussa Stalinin syntymäpäivänä venäläiset hyökkäsivät vodkamaistissa ja antoivat kalliin lahjan, henkensä. Keskisarjan mukaan suomalaiset eivät olisi Mannerheimin kunniaksi vastaavaa tehneet.

Äänestä
  • Venäläinen politrukki vaati sotilasta etenemään uhkaamalla muuten teloituksella. Suomalainen komppanianpäällikkö sanoi: "Tulkaahan perässä." Perässä tulivat nekin, jotka eivät jaksaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Venäläinen politrukki vaati sotilasta etenemään uhkaamalla muuten teloituksella. Suomalainen komppanianpäällikkö sanoi: "Tulkaahan perässä." Perässä tulivat nekin, jotka eivät jaksaneet.

    Suomalainen välitti rintamatoverinsa hengestä enemmän. "Venäläiset juoksivat haavoittuneidensa ohi ja yli edes vilkaisematta. He vaaransivat oman elämänsä huolettomammin kuin suomalaiset, mutta eivät tehneet hengenvaarallisia yrityksiä pelastaakseen linjojen välissä kärsiviä tovereita."

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Merkillepantavaa Keskisarjan mielestä on se, että talvisodan muisteluksissa ei juuri koskaan soimattu kavereita pelkureiksi. Kaverin pulaan jättäminen tuomittiin, mutta muuten heikommat saivat olla rauhassa, eivätkä joutuneet edes pilkan kohteiksi.

    Talvisodan henki oli pienestä kiinni

    - Talvisodan henki ei ole sepitetty myytti, Keskisarja kirjoittaa. Hengen syntyminen oli kuitenkin pienestä kiinni ja se vaati uskoa ihmeeseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

omia kuolleitaan venäläiset kohtelivat kuin jätettä.

muottiin valetun isänmaallisuuden sijaan suomalainen talvisodan henki syntyi vihasta, vastuuntunnosta, päällystöön luottamisesta, porukan yhteishengestä ja itsesuojeluvaistosta

suuri syy puna-armeija kaatumiseen oli byrokratia ja varustelun epäonnistuminen: vaatteita ei tilattu eikä aseiden rasvausohjeita laadittu.

Moottoriajoneuvoja puna-armeijalla oli liikaakin. Autot hajoilivat huoltovirheisiin. Suuri osa pommeista oli suutareita.

Kun Suomi pääsi Raatteen tiellä niskan päälle, suomalaislähteissä ei puhuttu tappamisesta vaan "tuhoamisesta" tai kolonnan "suolaamisesta". Korvessa alueen puhdistus vihollisesta oli "jänisjahtia".

https://yle.fi/a/3-6334144

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu