Ukrainalta puuttuu suomen kaltaiset

Uroteot kuten raatteentiellä.suomalaiset tappoi Ukrainalaisia torakoita hirmuiset määrät.toki ukrainan torakat olivat lähteneet soitellen sotaan ..kovat oli pakkaset ja ei telttoja saati kunnon talvivarusteita.ei ole sotimisen taito tarttunut tähän päiväänkään heillä.
23400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Et ole sattunut lukemaan, että Talvisodassa oli vastassa venäläinen organisaatio ja komento.

Äänestä
  • Etkö ymmärtänyt lukemaasi?suomi otti ukrainan kanssa yhteen raatteentiellä..divisioona 44 kiovan liepeiltä.ja jos haluat heidät ryssiksi laskea niin lasketaan vaan.itsekin kyllä pidän heitä samanlaisina ryssinä mutta minua etoo ihmiset ketkä hypettää ukrainalaisia.ja mikäli olisi minun käsissäni niin en tuonne korruptio pesäkkeeseen olisi työntänyt pennin jeniäkään tukemaan ryssien sisällisotaa

    Äänestä

  • Kiovalainen 44:s divisioona, Sininen eliitti divisioona osallistui syksyllä 1939 Puolan itäosan valtaukseen. Puolasta se komennettiin kesävaatteissa auttamaan Suomussalmen kirkonkylässä mottiin jäänyttä venäläistä rykmenttiä, JR 82. Ukrainalaiset lähtivät etenemään kapeaa metsätietä, Raatteentietä kohti Suomussalmea. Purasjoelle sen kärki pysäytettiin jolloin divisioona jäi kymmeniä kilometriä pitkäksi paikallaan olevaksi jonoksi. Suomalaiset hyökkäsivät jonon sivuihin ja pilkkoivat divisioonan osiin. Divisioona jätti kaluston ja vain pieni osa siitä pääsi metsiä pitkin lumessa kahlaamalla takaisin Venäjälle.

    Äänestä

  • Jos sä nyt rupeat opettamaan muita ni koita edes ottaa selvää mitkä maat siinä talvisodassa olivat vastakkain.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jos sä nyt rupeat opettamaan muita ni koita edes ottaa selvää mitkä maat siinä talvisodassa olivat vastakkain.

    Lapsien kanssa on vaikeaa, koska historiasta ei tiedetä mitään. Suomen kimppuun hyökkäsi Neuvostoliitto niminen sosialistinen valtio, mihin mm. Ukraina silloin kuului. Ukrainalaiset taistelivat Suomea vastaan Neuvostoliiton Puna-armeijassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jos sä nyt rupeat opettamaan muita ni koita edes ottaa selvää mitkä maat siinä talvisodassa olivat vastakkain.

    No sieltähän hyppäs peukaloinen retkiltään suu auki....

    Äänestä

Onko moskoviitit aina panneet toiset sotimaan puolestaan?

Äänestä
  • En tiijä mutta voittavaa sodankäyntiä he käy.nyttenki ukrainassa länsi yllättettiin housut kintuissa.venäjä ei romahtanutkaan eikä miehet loppuneet.venäjän ukrainan alajaoksesta ei voida puhua samaa .se murtuu hetkenä minä hyvänsä.ja kurskissa olevat ukrainan miehet on käytännössä jo kaikki kuolleet.en usko että pääseevät panttivankeina pois enää

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    En tiijä mutta voittavaa sodankäyntiä he käy.nyttenki ukrainassa länsi yllättettiin housut kintuissa.venäjä ei romahtanutkaan eikä miehet loppuneet.venäjän ukrainan alajaoksesta ei voida puhua samaa .se murtuu hetkenä minä hyvänsä.ja kurskissa olevat ukrainan miehet on käytännössä jo kaikki kuolleet.en usko että pääseevät panttivankeina pois enää

    Viimeksi kun voittivat, voittivat lännen tuella.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Viimeksi kun voittivat, voittivat lännen tuella.

    Muistuupa Putinin Suomen vierailulla ( vai oliko " dis informatiota ) Sauli näytti Putinille talvisen Raatteentie kuvan paljon ruumiita ja sotasaalista. Totesi vaan : Tälläset on tunnelmat kun tätä tehdään. Liekkö sitten totta ?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Muistuupa Putinin Suomen vierailulla ( vai oliko " dis informatiota ) Sauli näytti Putinille talvisen Raatteentie kuvan paljon ruumiita ja sotasaalista. Totesi vaan : Tälläset on tunnelmat kun tätä tehdään. Liekkö sitten totta ?

    Sauli oli tänään aamulla telkkarissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sauli oli tänään aamulla telkkarissa.

    Ykkösaamussa

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sauli oli tänään aamulla telkkarissa.

    Kannattaa katsoa

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kannattaa katsoa

    Sale se vaa vei suomen sotaliittoon ilman kansan kysyntää.paha karma odottaa

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Sale se vaa vei suomen sotaliittoon ilman kansan kysyntää.paha karma odottaa

    Puolustusliittoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Viimeksi kun voittivat, voittivat lännen tuella.

    ensimmäisen ja viimeisen kerran kun voittivat, voittivat lännen tuella

    Äänestä

Suomen tuki ukrainalle otettiin salassapidettävillä päätöksillä pienitulosilta tukien pienentämisen muodossa..
Etuoikeutettujen mukaan s eon oikeudenmukasta et ruoka ja kaikki eläminen kasvanut tasaisesti sodista lähtien..ainoa mikä ei oo kasvanu on sosiaalituet.
Ei yyhoilla, sairailla työttömillä ole voimavaroja nousa vastarintaan,.
Siihe ne ääliöt luottaaki.
Etuoikeutetun ei tarvi luopua omaisuudestaan, päinvastoin valtio maksaa kela maksaa tukia miljonääreille ilman samaa nöyryyttävää kiusantekoa mitä åpienitulosey joutuu kohtaamaan.
Toho ei saada muutosta Niinkauan ku pienituloset , sairaat,nuoret ja vanhukset käyttäytyy niiku lampaat ja pitää turpansa kiinni.
Mukisematta tyytyvät lahjotaa toimeentulonsa= 30% lyhentämättömänä ukrainalle.. Eliitti nauraa partaansa.

Äänestä

Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan ja hyvin taisteli.

Äänestä
  • Näin on.niinkuin ukrainakin.molemmat toki hävisivät sodat ...joutuivat maksamaan sotakorvaukset ja menettivät maa alueitaan.mutta mutta kai sktten kuitenki pärjäsivät

    Äänestä

Miksi sotia globalisti rahan sotia ? eikös ihmiset tajua, että antaa globalisti raha hegemonian itse sotia, omin jaloin, omat sotansa !?

Suomessa urotöinä on ollut mm. sipilä -berner - kepu -alatalo - taxi uudistus.

Äänestä
  • ei ukrainalaisia voi pitää millään mittapuulla globalisteina

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    ei ukrainalaisia voi pitää millään mittapuulla globalisteina

    vaikka hieno kansa ovatkin

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    vaikka hieno kansa ovatkin

    Aika hyvä heitto.noin niinku vitsinä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uroteot kuten raatteentiellä.suomalaiset tappoi Ukrainalaisia torakoita hirmuiset määrät.toki ukrainan torakat olivat lähteneet soitellen sotaan ..kovat oli pakkaset ja ei telttoja saati kunnon talvivarusteita.ei ole sotimisen taito tarttunut tähän päiväänkään heillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu