Olen huolissani 17 vuotiaana ajokortin saaneen poikani ajotaidosta. Hän on ajanut liki puoli vuotta autolla melkein päivittäin. Ajaminen on silti tosi epävarmaa, terävää ja nykivää. Tuntuu, että hän seuraa tien oikeata reunaa sentilleen, samoin risteyksessä kääntyessä kiertää aina näkymättömän keskipisteen kiertäen ja ihan ok, mutta vauhtia pikkuisen liikaa. Hänen kytkimen käyttönsä on sellaista että koko ajan tuntuu että auto sammuu tai ainakin lähtee nykimään. Ekan kuukauden aikana kolautti puskurin peruuttaessa aitaan, ja nyt viime viikolla peruutti toista parkissa olevaa autoa päin kun ei kuulemma kerta kaikkiaan nähnyt sitä. Olen ollut aika ihmeissäni, enkä tiedä onko tilanne normaali kun puhutaan tuoreista kuskeista. Ylinopeutta hän ei aja koskaan, itse asiassa on vähän arka kuski, mutta tilannenopeus saattaa olla välillä aavistuksen liian suuri. Poika on luonteeltaan rauhallinen ja tarkka, ollut aina hyvä koulussa jne joten odotin että ajotaitokin olisi hyvä. Millaisia kokemuksia teillä muilla on tuoreista kuskeista?
Kun ei nyt vain sattuisi mitään kun tulee talvi.
Anonyymi-ap
5134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Harjoittelemalla taidot kehittyvät.
Ilmeisesti vanhemmista jompikumpi toiminut autokoulun opettajana.
Juuri näin! Ajoa ajoa ajoa. Ensimmäisenä vuonna pitää ajaa PALJON.
Salen päätyparkissa näitä taitavia kokoontuu . Ajavat aina ns naistenparkkiin kun ei osata peruuttaa.
Mitä tarkoittaa ns naistenparkki?