Poronhoitajille tulee verorahoista miljoonia.
Porotalouden tukeminen kainuusta lopetettava ja kiellettävä lakimuutoksin.
Rahat terveyshuoltoon ja piste
Porotalouden tukeminen kainuusta lopetettava ja kiellettävä lakimuutoksin.
Rahat terveyshuoltoon ja piste
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kerrankin hyvä idea.
Äänestäkää vaan edelleen kepua, poroharrastajien täysi tukija, myös hyvinvoitialueet on paljolti tämän puolueen aikaansaannoksia.
Kepulaisten kunnat tunnistaa jo kaukaa, tuulimyllyt pyörii näissä kunnissa.
Niin kauan asiat retuperällä kun keskustapuoluelaiset käyttää päätäntävaltaa
Porotalous elää vain valtion tuen turvin samoin kuin harraste karjan kasvattajat
Hallitus nämä asiat ovat päättäneet. Kuntien on pakko noudattaa päätöksiä.
Polvinen petti äänestäjät ja se pitää muistaa seuraavissa vaaleissa.
Jo pittää ihmisen olla tyhmä jos häntä äänesti. 🤣🤣🤣
Ja yleensä persuja!
Hyvinvointialueet toimivat itsenäisesti ja päättävät adioista.
Ei kaikki aloitukset ole aivan turhia , silloin tällöin jää ylläpidoltakin joku pyyhkimättä ..
Tänne tulee omaporo järjestelmä, Etelään omalääkäri.
Eiköhän poronhoitajat ole tukensa ansainneet. Verotusmalli tuntuu vain olevan hyvin epäoikeudenmukainen.
Maataloustuki on ymmärrettävä ,mutta porotuet menee yli hilseen kaikilla. Löperöä sakkia on äänestetty kun eivä voi tuota lakia muuttaa vaikka viilaavat paljon pienemmistä rahan säästöistä.
Lue perustus lain elinkeinon harjoittamisen vapaus.
Vaikea on muuttaa perustuslain oikeutta elinkeinon harjoittamiseen.
Tiedät itse, että ei mene läpi eduskunnassa sillä vaatii 2/3 enemmistön äänestyksessä.
Lisäyksenä,,,,,tai 5/6 enemmistön äänestyksessä
166 edustajaa pitäisi löytyä .
Joten unohda koko juttu.
Elinkeinon harjoittamista tuskin kukaan on kieltämässä ... mutta toisen omaisuuteen kajoaminen on kielletty niin rikos- kuin siinä Mooseksen laissa joka myös kymmenenä käskynä pitäisi jokaisen tuntea ...ja pihan kukkapenkit , istutukset ja kasvimaat sekä viljelykset ovat enemmistön mielestä tarkoitettu aivan muuhun kuin porolaumojen laiduntamiseen ..
Poronhoitolaki on erillislaki eikä sitä yksi eduskunta pysty muuttamaan, sen sijaan verotus voitaisiin muuttaa mikäli siihen halua löytyy. Toisin sanoen korvausten saaja maksaa verot eikä koko yhteisö. Järjetöntä onkin vaikkei ole yhtään pedon tappamaa poroa joutuu maksamaan veroa toisten saamasta tulosta, näin tämä asia menee eikä se ole mikään salaisuus. Se on suuri vääryys johon olisi pitänyt puuttua jo aikapäiviä sitten.
jUURI NOIN. joku meni lääkäriin kysy onko mahdolista olla raskaana kun on käytetty vain ...pakopuolta ...lääkäri mietti on se ...jostakin tulee poromiehet..
Imupuolta ei käytetty ollenkaan?
Niiiiiin on