Etelä-Karjalasta puhutaan aina Kaakkois-Suomena mutta jos pitäisi pääilmansuunnists valita niin kumpaa olisi?
Jotenkin Itä-Suomi on jotain Kuopio, Joensuu yms aluetta mutta taasen Etelä-Suomesta tulee mielikuva dynaamisena ja vahvana alueena, mikä ei pidä alkuunkaan paikkaansa Etelä-Karjalan eikä varsinkaan Kymenlaakson kohdalla.
Toisessa ilmansuunnassa on päivänselvää että Turku, Rauma ja Pori ovat Länsi-Suomea. Niitä ei ikinä kutsuttaisi Etelä-Suomen kaupungeiksi vaikka varsin etelässä sijaitsevatkin.
Väli-ilmansuunnat eivät ole turhaan keksittyjä.
Jotenkin Itä-Suomi on jotain Kuopio, Joensuu yms aluetta mutta taasen Etelä-Suomesta tulee mielikuva dynaamisena ja vahvana alueena, mikä ei pidä alkuunkaan paikkaansa Etelä-Karjalan eikä varsinkaan Kymenlaakson kohdalla.
Toisessa ilmansuunnassa on päivänselvää että Turku, Rauma ja Pori ovat Länsi-Suomea. Niitä ei ikinä kutsuttaisi Etelä-Suomen kaupungeiksi vaikka varsin etelässä sijaitsevatkin.
Väli-ilmansuunnat eivät ole turhaan keksittyjä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ennen sotia Lappeenrantaa pidettiin savolaisena kaupunkina. Kaupungissa ilmestyi mm. Savo-Karjala niminen sanomalehti. Konttori oli osoitteessa Kauppakatu 41.
Vähän hankala kysymys, mutta jos asiaa tutkii esim aluehallintovirastojen kautta niin Etelä-karjala kuuluu Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueeseen. Kun taas mainitsemasi Turku, Pori ja Rauma ei kuulu Länsi-Suomen aluehallintoviraston alueisiin vaan Lounais-Suomen..
Mutta jos joku sanoo että Lappeenranta on Etelä-Suomessa niin ei se näin Lappeerantalaisena kuulosta oikealta, jopa Itä-Suomi kuulostaa paremmalta. Ehkä se tulee siitä että Etelä-Karjalalla on maarajaa Venäjän kanssa.
Aurinko nnousee idästä laskee länteen.
Koillisesta aurinko nousee täällä kaakossa. Mut voihan se joku kaunis aamu jäädä nousematta.
Sekö on sitten kaunis aamu..idästä nousee sienimäinen pilvi joka peittää auringon, sitäkö tarkoitit? Vihollinenkin tulee aina idästä, jos ei tule niin ne on prkle koukannu..
Se nyt on ainankin varmaa, että Lepra ei ole länttä.
Vähän riippuu mistä päin katsotaan.
T. Putin
Pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Suomessa Itä ja kaakonkulma taidetaan jo katsoa puskuri alueeksi kun sota tulee että niin se vaan taas on Suomi jakautunut kahtia ,ei kiinnosta päättäjiä eikä Bfysselin herroja Itä-Suomen kuihtuminen mihin pakotteet ja rajan sulkemiset ovat vaikuttaneet kaikista eniten. Yhtään en ihmettele että Itä Ukrainalaisetkin alkoi olemaan enemmän kallellaan Venäjää kohtaa kuin kotimaataan kun sielläkin se jätettiin oman onnen Nojaan kun Zelenski tekee länsi valtojen määrämää politiikkaa nii osa oman maan kansalaisista unohtui mutta tällaista tämä peli on aina ollut.
Kaakkois-Suomi! Mutta ennemmin itse identifioidun etelään kuin itään. Matka junalla Helsinkiin taittuu 2 tuntiin ja Tikkurilaan alle sen. Lahti reilussa tunnissa. Fyysisesti etelärannikolle on matkaa n. 60 km (Virolahti). Itä-Suomeen lasken itse Pohjois-Karjalan ja ehkäpä Etelä-Karjalan pohjoisosat, jotka ovatkin jo lähempänä Joensuuta.
Savo-Karjalaahan tää on.
No ei ole!
Samanlaisia mu*lkkuja kaikki.