Terveystarkastus ajokorttia varten

Kerran kuussa saan entisen kotikuntani lehdet tuliaiseksi. Kaikenlaista sielläkin sattuu ja tapahtuu. Voittoakin näemmä tehdään. Johtuuko sitten hallinnosta vai siitä huolimatta.

Uusimmassa Komiatissa ihminen joutui menemään yksityslääkärin puheille ajokortin uusimiseksi. Ihan oikein meni, ei ollut kysymys sairauden hoidosta. Tyyristähän se on, kun vertaa yleiseen puoleen, olisiko kuitenkin peräti oikeanhintaista, jos voittoakin pitää saada.

Siihenhän meitä nyt on ajettu jo vuosia, yksityistämiseen. Samalla ajetaan yleistä puolta alas vauhdilla. Kuka tästä pelistä hyötyy? Kun seuraa rahaa niin hyvin näkee että Kokoomus. On myös pantu merkille, että henkilöliikenne puolueen ja näiden terveysfirmojen johtopaikkojen välillä on ollut sujuvaa. Samalla on pidetty huoli, että veroja saadaan kierrettyä ja välteltyä. Isänmaallista toimintaa sellainen.

Ei Kokoomus yksin siihen olisi pystynyt. Kun vierelle saatiin yhden asian puolue Perussuomalaiset alkoi asiat luistaa, siellä ei pitkän tähtäimen ymmärrys päätä pakota ja iskulauseilla pääsee jo pitkällä. Sikälikin hyvä kumppani, että siellä ei äly ja koulutus riitä veroparatiisikilpailuun, annetaan niitten pitää bensa ja makkara. Keskustasta ei aikoinaan ollut kuin harmia, uskovaisiakin vielä.

Vielä on yksi herkkupala näköpiirissä. Mielenterveys. Sen hoitoon kun Kokoomus saa kyntensä kunnolla kiinni niin Järvenpäällä voidaan tehdä kullan vuolemiseen puukkoja kahdessa vuorossa.
4512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kommentti oli aiheesta sillä hankalaksi on mennyt myöskin yksityislääkärille pääsy. Tuntuu ettei aikoja saa mistään.

Äänestä

Ja siitä saa kiittää keskustaa ja demareita. Ne torppas soteuudistuksessa yksityisen sektorin.

Ja kepua on kiittäminen kun moni pakollinen asia pitää nykyään hoitaa yksityisellä, koska haluttiin maakuntahimmeli.

Äänestä

ketähän siellä hallituksessa oli kun tämä terveyskeskusten alasajo alkoi
koitappa muistella!

Äänestä
  • Siellä oli keskusta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kerran kuussa saan entisen kotikuntani lehdet tuliaiseksi. Kaikenlaista sielläkin sattuu ja tapahtuu. Voittoakin näemmä tehdään. Johtuuko sitten hallinnosta vai siitä huolimatta.

Uusimmassa Komiatissa ihminen joutui menemään yksityslääkärin puheille ajokortin uusimiseksi. Ihan oikein meni, ei ollut kysymys sairauden hoidosta. Tyyristähän se on, kun vertaa yleiseen puoleen, olisiko kuitenkin peräti oikeanhintaista, jos voittoakin pitää saada.

Siihenhän meitä nyt on ajettu jo vuosia, yksityistämiseen. Samalla ajetaan yleistä puolta alas vauhdilla. Kuka tästä pelistä hyötyy? Kun seuraa rahaa niin hyvin näkee että Kokoomus. On myös pantu merkille, että henkilöliikenne puolueen ja näiden terveysfirmojen johtopaikkojen välillä on ollut sujuvaa. Samalla on pidetty huoli, että veroja saadaan kierrettyä ja välteltyä. Isänmaallista toimintaa sellainen.

Ei Kokoomus yksin siihen olisi pystynyt. Kun vierelle saatiin yhden asian puolue Perussuomalaiset alkoi asiat luistaa, siellä ei pitkän tähtäimen ymmärrys päätä pakota ja iskulauseilla pääsee jo pitkällä. Sikälikin hyvä kumppani, että siellä ei äly ja koulutus riitä veroparatiisikilpailuun, annetaan niitten pitää bensa ja makkara. Keskustasta ei aikoinaan ollut kuin harmia, uskovaisiakin vielä.

Vielä on yksi herkkupala näköpiirissä. Mielenterveys. Sen hoitoon kun Kokoomus saa kyntensä kunnolla kiinni niin Järvenpäällä voidaan tehdä kullan vuolemiseen puukkoja kahdessa vuorossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu