HIFK UNOHTI VUOSIA SITTEN, ETTÄ JÄÄKIEKKO ON MAALINTEKOPELI

Lisäksi kun seuralla ei ole nollatoleranssia kauden aikana päihteille, niin tulos on vuodesta toiseen resurssihin nähden valtava pettymys.


Osalle faneista kai riittää se, että voi syyskuusta maaliskuun loppun käydä juomassa kaljat vaimolta piilossa jääkiekon varjolla, mutta jossain vaiheessa yleisöä ja sponsoreja ei enää riitä tälle luuseri-toiminnalle, jota dinosaurus-peltonen näyttää edelleen edustavan.

Hifk:n A-junnuissa on useina vuosina ollut huippumaalintekijöitä, mutta heidät on heivattu syrjään

a) seuraikonien lapsien, serkkujen, kummin -kaimojen yms tieltä
b) rähjäisten 70-luvun räkälätkää pelaavien kolmoskorin sällien tieltä.

Mulle riitti ifki jo pari vuotta sitten. Nyt on aika ifk:n herätä ja uudistua, mutta pelkäämpä ettei seura siihen pysty: liian paljon on takavuosien ”legendoja” taustajoukoissa ja tää jengi ei tunnetusti ole penaalin terävimpiä kyniä.
4497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hifa tarvii ennenmuuta uuden Koff gardenin ja siitä se nousu sitten lähtee jos on lähteäkseen.
Muutoinhan Hifal on kivasti pullat uunissa ja vetovoimaa biisaa.

1Äänestä

Sä mikään fani ole!

Ala kannattamaan vaikka pasilan pellehermanneja.

Äänestä

SAIPA on supersakki joka osaa myös sylkeä lasiin silloin, kun pelataan.
Tosin hik...hifk on nyt kesälomalla ja voikin ottaa koffia ja kannattaa SAIPAA!

1Äänestä

HIFK teki tänään maalin 😃👍
Kaikki Torille🥳

3Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lisäksi kun seuralla ei ole nollatoleranssia kauden aikana päihteille, niin tulos on vuodesta toiseen resurssihin nähden valtava pettymys.


Osalle faneista kai riittää se, että voi syyskuusta maaliskuun loppun käydä juomassa kaljat vaimolta piilossa jääkiekon varjolla, mutta jossain vaiheessa yleisöä ja sponsoreja ei enää riitä tälle luuseri-toiminnalle, jota dinosaurus-peltonen näyttää edelleen edustavan.

Hifk:n A-junnuissa on useina vuosina ollut huippumaalintekijöitä, mutta heidät on heivattu syrjään

a) seuraikonien lapsien, serkkujen, kummin -kaimojen yms tieltä
b) rähjäisten 70-luvun räkälätkää pelaavien kolmoskorin sällien tieltä.

Mulle riitti ifki jo pari vuotta sitten. Nyt on aika ifk:n herätä ja uudistua, mutta pelkäämpä ettei seura siihen pysty: liian paljon on takavuosien ”legendoja” taustajoukoissa ja tää jengi ei tunnetusti ole penaalin terävimpiä kyniä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu