Jos soitan 20 ennustajalla, kuinka moni osuu oikeaan?

Tarkoituksella provosoiva otsikko.
Tarkoitus saada ihmiset kertomaan kokemuksista.

Itsellä oli 8 kk raskas jakso, jonka aikana soitin ehkä noin 10 eri näkijälle. Kahdella näistä kävin. Nyt tilanne parempi. Halusin kuuntelua ja tukea, sain itkeä itkut. Koin hyväksi saamani tuen. Tietysti halusin myös tilanteeseen valaistusta. En kuvitellut, että näkijä/meedio ratkaisee asian vaan kysyin, että varoitetaanko jostakin.

Nyt tästä 2 vuotta aikaa. Tilanne edelleen polkee paikallaan paitsi että työasioissa lähes kaikki on jo toteutuneet kuten näkijät sanoivat. En ollut vaihtamassa työtä, paikkakuntaa, aloittamassa opiskelua tuolloin.. mutta alle 2 vuodessa kaikki tapahtuivat.

Sanoin tilanteen ihmissuhteiden osalta polkevan paikallaan mutta silti on tapahtunut paljon muutoksia, jotka periaatteessa ovat askeleita siihen suuntaan, mitä näkijät lupailivat.

Haluan asiallisia kokemuksia siitä, kuinka moni niistä, joille olet elämäsi aikana soittanut, on tiennyt.
Esim että elämän ajalta viidestä kokemus mutta vain 1 tiennyt. Tai 3/5 sanoneet saman.

Itsellä on tilanne, että 3-4 sanonut identtisesti. Muut epämääräisemmin (kuvailleet henkilöiden motiivien taustoja/luonteita). Sitten 1-2 ihan eri lailla.
2277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eli menee sattuman piikkiin. Ihmiset nyt ovat niin samanlaisia että heille voi yleisluontoisen ennustuksen antaa ja se pätee 60 prosenttiin ihmisistä. Joskushan oli tämä ohjelmakin missä kaikille annettiin sama horoskooppi luonneanalyysi ja kaikki olivat aivan ihmeissään miten se sopi juuri hänelle aivan kuin minä jne.

1Äänestä

Ihmissuhteissa on nähty kaikkein huonoiten aina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tarkoituksella provosoiva otsikko.
Tarkoitus saada ihmiset kertomaan kokemuksista.

Itsellä oli 8 kk raskas jakso, jonka aikana soitin ehkä noin 10 eri näkijälle. Kahdella näistä kävin. Nyt tilanne parempi. Halusin kuuntelua ja tukea, sain itkeä itkut. Koin hyväksi saamani tuen. Tietysti halusin myös tilanteeseen valaistusta. En kuvitellut, että näkijä/meedio ratkaisee asian vaan kysyin, että varoitetaanko jostakin.

Nyt tästä 2 vuotta aikaa. Tilanne edelleen polkee paikallaan paitsi että työasioissa lähes kaikki on jo toteutuneet kuten näkijät sanoivat. En ollut vaihtamassa työtä, paikkakuntaa, aloittamassa opiskelua tuolloin.. mutta alle 2 vuodessa kaikki tapahtuivat.

Sanoin tilanteen ihmissuhteiden osalta polkevan paikallaan mutta silti on tapahtunut paljon muutoksia, jotka periaatteessa ovat askeleita siihen suuntaan, mitä näkijät lupailivat.

Haluan asiallisia kokemuksia siitä, kuinka moni niistä, joille olet elämäsi aikana soittanut, on tiennyt.
Esim että elämän ajalta viidestä kokemus mutta vain 1 tiennyt. Tai 3/5 sanoneet saman.

Itsellä on tilanne, että 3-4 sanonut identtisesti. Muut epämääräisemmin (kuvailleet henkilöiden motiivien taustoja/luonteita). Sitten 1-2 ihan eri lailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu