Tilastot ja oma havainto osoittaa, että suurten ikäluokkien lapset (70- luvulla ja 80-luvun alussa syntyneet) ei intoutuneet koskaan mökkeilemään Ristijärvellä tai vastaavissa perinteisissä mökkipitäjissä. Heidän mökkeilynsä ollut lähinnä viikonloppuja huvittelukeskuksissa kuten Ruka, Vuokatti tai Himos.
Mutta nyt taas heidän lapsensa (2000-luvulla syntyneet) ovat kovastikin innostuneet perinteisestä mökkeilystä. Osasyy voi olla taloudelliset resurssit, mutta myös se, että seuraava sukupolvi ei useinkaan halua tehdä kuten edellinen.
Kehityksen näkee ominkin silmin esim. S-marketissa kesäviikonloppuisin. 18 viiva 25-vuotiaita ihmisiä näkyy kaupassa paljon enemmän nyt kuin 25 vuotta sitten, jolloin heidän vanhempansa olivat sen ikäisiä.
Voidaanko ilmiöstä ottaa jotain hyötyä Ristijärvelle? Siis sen lisäksi mitä se muutenkin jo tuo...

Vastaukset 7
Vanhimmat
Millä logiikalla se on vetovoimatekijä, jos nuoriso on innostunut mökkeilystä?
Nuoriso ei ole innostunut mökkeilystä.
Ei isossa mittakaavassa, mutta on enemmän kuin vuosituhannen vaihteessa.
Ostetaan muuten ruuat muualta kun hinnat on niin kalliita. Tuodaan ruoat ja juomat tullessa. Pizzeria on vitsi.
Käyppä s-marketissa kesällä pe tai la-iltana, niin huomaat, että on aika paljon tuntematonta väkeä ostoksilla.
Kajaanista ostetaan isommat satsit ja täydennetään S-marketista.
Mutta eihän tuo ole mikään ongelma. Mitä väliä Ristijärvelle ja ristijärveläisille käyttääkö mökkeilijä meidän kauppaan 30e vai 90e? Kunhan sen verran kaupassa käyvät, että kauppa säilyy.
Mutta voisihan mökkiläisiä hyödyntää vaikka järjestämällä tapahtumia enemmän ja ottamalla mökkiläisiä mukaan erinäiseen toimintaan mm. kulttuuri ja liikunta.
Ainakin minä tykkään jo pelkästään siitä, että näkee ihmisiä liikkeellä.