Totuus Vladimir Putinin tuomiopäivän aseesta

Tyrmättiin jo Neuvostoliitossa. Venäläistutkijan mukaan jokainen tutkimus osoitti, ettei asekonsepti toimi. Venäjän ydinkäyttöinen ja ydinaseistettu Poseidon-jättiläistorpedo nousi jälleen otsikoihin diktaattori Vladimir Putinin todettua, että asetta on testattu onnistuneesti. Hieman aiemmin Putin väitti asevoimien kokeilleen myös ydinkäyttöistä Burevestnik-risteilyohjusta.

Verkkouutiset on kertonut testeistä muun muassa tässä jutussa.

Learn more
Poseidonin pitäisi venäläisväitteiden mukaan edetä itsenäisesti veden alla kohdealueelle, räjähtää vihollisen rannikolla ja aiheuttaa massiivinen radioaktiivinen tsunami.

Venäjän strategisten aseiden asiantuntija Pavel Podvig toteaa tämän olevan hyvä hetki muistaa, että Poseidonin väitetty toimintaperiaate tyrmättiin jo Neuvostoliiton aikaan.

– Ajatusta tsunamin kaltaisten aaltojen käyttämisestä rannikkokohteiden tuhoamiseen selvitettiin Neuvostoliitossa. Jokaisessa tutkimuksessa tultiin siihen lopputulokseen, ettei se toimi. Eräässä koko ideaa kutsuttiin ”absurdiksi”.

Jopa Neuvostoliiton ydinaseen isänä tunnettu ydinfyysikko Andrei Saharov oli kiinnostunut konseptista. Hän yritti tiettävästi keksiä jonkinlaista käyttökohdetta erittäin suurille ydinpommeille.

Podvigin mukaan Saharov ei kuitenkaan tehnyt minkäänlaisia laskelmia.

– Porukka laivaston tutkimuslaitoksissa teki, ja he havaitsivat, että aalto laantuu nopeasti.

Sekä Poseidon että Burevestnik ovat Vladimir Putinin niin kutsuttuja ”ihmeaseita”. Diktaattori esitteli niitä tulikivenkatkuisessa puheessa vuonna 2018. Aseita on markkinoitu virallisesti ydinsodan niin sanotun toisen iskun aseina ja vastauksena länsimaisiin ja etenkin amerikkalaisiin ohjuspuolustusjärjestelmiin.

Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Moskovan kiihtyvä ydinaseretoriikka superaseineen kielii lähinnä Venäjän asevoimien tavanomaisten kykyjen heikkoudesta ja huonoista suorituksista Ukrainassa. Kreml on historiallisesti turvautunut ydinasesapelin kalisteluun aina kun se on kokenut asemansa sotilaallisesti heikoksi.

Molempia Putinin suitsuttamista aseista pidetään sotilasasiantuntijoiden piirissä epäkäytännöllisinä ja turhina.

https://www.verkkouutiset.fi/a/totuus-vladimir-putinin-tuomiopaivan-aseesta-tyrmattiin-jo-neuvostoliitossa/#0a010954
9248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Putinin kannattaa vain raahailla ankkureita Itämerellä, sen suurempaa tekniikkaa ei venäläisiltä heru.

Äänestä

Joku syöttää päivittäin jotain verkkouutisten propagandaa, joten piti oikein avata ja katsoa, mitä tämän päivän uutisissa kerrotaan Venäjän ilmoittamasta Ukrainan joukoille, antautumisesta Pokrovskissa ja Kupianskissa...Yllätys, yllätys, ei mitään mainintaa.

Tätä epäilinkin, pelkkä MV-lehden jatke?

Äänestä

Pistäisivät jo huru-ukon jonnekin koppiin jottei voi aiheuttaa enempää vahinkoa maalleen ja varsinkaan naapurimailleen. Ennen oli ihan rauhallista, kauppa kävi joka hyödynsi molempia osapuolia eikä Venäjää uhannut kukaan millään tavoin. Sääliksi käy Venäjän tavallinen kansa, varsinkin nuoret miehet jotka joutuvat uhraamaan elämänsä yhden, jossain menneisyydessä, 60-70 luvun nuoruuudessaan voimainsa tunnossa DDR:ssä eläneensä "parhaimman" aikansa vuoksi jonka hän nyt haluaisi takaisin. Mitä hyvää NL/Venäjä on koskaan tuonut mukanaan, käsi pystyyn se joka sellaisen asian voisi kertoa. Pelkkää kurjuutta, paitsi toki rikkauksia ja helppoa elämää niille jotka sattuivat olemaan jossain päättävässä asemassa. Korruptio kunniaan.

Äänestä

Tämä viimeinen älyttömyys, ydinkäyttöinen ohjus on vain osoitus ettei Venäjä luota olemassa olevaan kalustoonsa. Sukellusveneet, saati pinta-alukset uppoavat itsekseen ja ohjukset jotka kantavat helposti samat ydinkärjet kuin tämä ihmease, ovat niin vanhoja että on syytäkin olettaa etteivät ne enää toimi. Tarvitaan siis ohjus jonka voi laukasta vaikka Kremlin pihalta.
Sitten kun tämä ihmease on kerran laukaistu, niin se on sitten lätnämoro koko venäjän kansa johtajineen.

Äänestä

ei liity Lapuaan !!!!!!!!

Äänestä
  • Hermostu kuin tämä äijä ja päästele höyryjä ulos, niin olosi helpottuu! 😂 "67-vuotias mies hyökkäsi moottorisahalla naapurin pihalle, jossa neljä henkilöä kylpi paljussa. Hän oli ärsyyntynyt melusta.
    Mies sahasi paljua ja huitoi moottorisahalla kohti kylpijöitä, jotka puolustautuivat haravoilla, kunnes saha sammui polttoaineen loppuessa."
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e020fd42-63d6-4729-b49a-5ee6f0e6027b

    Äänestä

R*ssä on saanut vallattua puolet Pokrovskista, 60 tuhannen asukkaan kaupungista. Sitä vallatessaan Venäjä on menettänyt 120 tuhatta sotilasta, eikä lopullinen valtaaminen ole läheskään varmaa. Putin antoi joukoille kaksi viikkoa aikaa vallata loputkin kaupungista. Joukot ovat varmaan aivan innoissaan tästä määräyksestä? Puolella tehollako ne ovat hyökänneet? Se on varmaa, että örkeiltä tulee virtaamaan valtavasti verta tämän kahden viikon aikana, koska Ukraina on lähettänyt sinne vahvistuksia ja ensi tietojen mukaan örkit ovat joutuneet perääntymään tai oikeammin vain kuolleet.
https://www.verkkouutiset.fi/a/hyokkaajan-kuoleman-polku-ruumiita-lojuu-10-15-metrin-valein/#0a010954

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Fatov kirjoitti:

Tyrmättiin jo Neuvostoliitossa. Venäläistutkijan mukaan jokainen tutkimus osoitti, ettei asekonsepti toimi. Venäjän ydinkäyttöinen ja ydinaseistettu Poseidon-jättiläistorpedo nousi jälleen otsikoihin diktaattori Vladimir Putinin todettua, että asetta on testattu onnistuneesti. Hieman aiemmin Putin väitti asevoimien kokeilleen myös ydinkäyttöistä Burevestnik-risteilyohjusta.

Verkkouutiset on kertonut testeistä muun muassa tässä jutussa.

Learn more
Poseidonin pitäisi venäläisväitteiden mukaan edetä itsenäisesti veden alla kohdealueelle, räjähtää vihollisen rannikolla ja aiheuttaa massiivinen radioaktiivinen tsunami.

Venäjän strategisten aseiden asiantuntija Pavel Podvig toteaa tämän olevan hyvä hetki muistaa, että Poseidonin väitetty toimintaperiaate tyrmättiin jo Neuvostoliiton aikaan.

– Ajatusta tsunamin kaltaisten aaltojen käyttämisestä rannikkokohteiden tuhoamiseen selvitettiin Neuvostoliitossa. Jokaisessa tutkimuksessa tultiin siihen lopputulokseen, ettei se toimi. Eräässä koko ideaa kutsuttiin ”absurdiksi”.

Jopa Neuvostoliiton ydinaseen isänä tunnettu ydinfyysikko Andrei Saharov oli kiinnostunut konseptista. Hän yritti tiettävästi keksiä jonkinlaista käyttökohdetta erittäin suurille ydinpommeille.

Podvigin mukaan Saharov ei kuitenkaan tehnyt minkäänlaisia laskelmia.

– Porukka laivaston tutkimuslaitoksissa teki, ja he havaitsivat, että aalto laantuu nopeasti.

Sekä Poseidon että Burevestnik ovat Vladimir Putinin niin kutsuttuja ”ihmeaseita”. Diktaattori esitteli niitä tulikivenkatkuisessa puheessa vuonna 2018. Aseita on markkinoitu virallisesti ydinsodan niin sanotun toisen iskun aseina ja vastauksena länsimaisiin ja etenkin amerikkalaisiin ohjuspuolustusjärjestelmiin.

Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Moskovan kiihtyvä ydinaseretoriikka superaseineen kielii lähinnä Venäjän asevoimien tavanomaisten kykyjen heikkoudesta ja huonoista suorituksista Ukrainassa. Kreml on historiallisesti turvautunut ydinasesapelin kalisteluun aina kun se on kokenut asemansa sotilaallisesti heikoksi.

Molempia Putinin suitsuttamista aseista pidetään sotilasasiantuntijoiden piirissä epäkäytännöllisinä ja turhina.

https://www.verkkouutiset.fi/a/totuus-vladimir-putinin-tuomiopaivan-aseesta-tyrmattiin-jo-neuvostoliitossa/#0a010954

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu