Akkumateriaalitehdas terroristivaltion rahoittamana

Muutama viikko sitten Norjan yleisradioyhtiö NRK paljasti, että Norjassa käytössä olevia kiinalaisia sähköbusseja voidaan ohjata etänä Kiinasta. Löytö aiheutti melkoisen mediakohun ja sai norjalaiset turvallisuusasiantuntijat tutkimaan tarkemmin myös kiinalaisperäisten henkilöautojen vastaavia järjestelmiä.

Jatkoselvitystä varten tutkijat ajoivat Kiinassa valmistetun Nio ES8 -mallisen täyssähköauton samaan kallioon louhittuun turvatilaan, jossa myös kiinalaisten sähköbussien tapaus oli alkanut selvitä.
Testin kulusta kirjoittavan Norjan autoliitto NAF:n äänenkannattaja Motorin mukaan selvisi, että ainakin Nio pyrki muodostamaan kallion sisältä käsin jatkuvasti yhteyttä internetiin ja satelliitteihin. Näin tapahtui jopa silloin, kun auto oli täysin sammutettu.

Vielä suurempi yllätys oli kuitenkin se, mihin turvaluolasta käsin tapahtuneet yhteydenottoyritykset kohdistuivat.

– Huomasimme, että auto yritti soittaa Kiinan BeiDou-satelliittijärjestelmään. Auto yritti luultavasti vain selvittää sijaintiaan, mutta on mielenkiintoista, että auto pystyi valitsemaan gps:n sijaan BeiDoun, Kaakkois-Norjan yliopiston vanhempana neuvonantajana työskentelevä Arild Tjomsland sanoo Motorille.

Lue lisää: Kiinalaisvalmistaja julkisti 98,5 prosentin hyötysuhteella toimivan moottorin joka kasvattaa myös toimintamatkaa – ”vallankumouksellinen”

BeiDou on Kiinan kansallisen avaruushallinnon kehittämä ja ylläpitämä vastine länsimaiselle gps:lle. Kaikkiaan 35 satelliitista koostuvaa BeiDou-verkostoa käytetään sekä siviili- että sotilaskäytössä.

– Havaitsimme, että auto lähettää signaaleja koko ajan. Niistä 90 prosenttia menee Kiinaan, maailman suurimpiin televiestintäalan yhtiöihin kuuluvan Telenorin turvallisuusasiantuntija Tor Indstoey kertoo NRK Radiolle.

– Emme tiedä, mihin näitä tietoja käytetään, mutta on aivan ilmeistä, että ne voivat olla ulkovaltojen tiedustelupalveluille arvokkaita, Tjomsland sanoo.

Lue lisää: Kiinalainen BYD Han on sähköautojen uusi hintahäirikkö – ajossa nelivetoinen Executive-versio

Tutkijoiden BeiDou-löydöt ovat nyt myös Norjan poliisin tiedossa.

Poliisin kannalta tilanteen tekee erityisen ajankohtaiseksi se, että Norjassa kilpailutetaan parhaillaan peräti 1 500 uuden poliisiauton hankintaa. Kilpailutussääntöjen mukaan tarjouksensa saavat esittää myös kiinalaiset.

Kiinan Norjan-suurlähetystön mukaan kiinalaisautojen mahdolliset yhteydet turvallisuusorganisaatioihin ovat yksiselitteisesti perusteeton salaliitto. Nio puolestaan ilmoittaa noudattavansa kaikkia länsimaisia gdpr-sääntöjä ja anonymisoivansa kaikki autojensa lähettämät tiedot.
1140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vanha auto GPS häirintälaitteella ja jokaisen mahdollisen elektronisen järjestelmän häirintä-vempain.
Sellainen pitää olla?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Muutama viikko sitten Norjan yleisradioyhtiö NRK paljasti, että Norjassa käytössä olevia kiinalaisia sähköbusseja voidaan ohjata etänä Kiinasta. Löytö aiheutti melkoisen mediakohun ja sai norjalaiset turvallisuusasiantuntijat tutkimaan tarkemmin myös kiinalaisperäisten henkilöautojen vastaavia järjestelmiä.

Jatkoselvitystä varten tutkijat ajoivat Kiinassa valmistetun Nio ES8 -mallisen täyssähköauton samaan kallioon louhittuun turvatilaan, jossa myös kiinalaisten sähköbussien tapaus oli alkanut selvitä.
Testin kulusta kirjoittavan Norjan autoliitto NAF:n äänenkannattaja Motorin mukaan selvisi, että ainakin Nio pyrki muodostamaan kallion sisältä käsin jatkuvasti yhteyttä internetiin ja satelliitteihin. Näin tapahtui jopa silloin, kun auto oli täysin sammutettu.

Vielä suurempi yllätys oli kuitenkin se, mihin turvaluolasta käsin tapahtuneet yhteydenottoyritykset kohdistuivat.

– Huomasimme, että auto yritti soittaa Kiinan BeiDou-satelliittijärjestelmään. Auto yritti luultavasti vain selvittää sijaintiaan, mutta on mielenkiintoista, että auto pystyi valitsemaan gps:n sijaan BeiDoun, Kaakkois-Norjan yliopiston vanhempana neuvonantajana työskentelevä Arild Tjomsland sanoo Motorille.

Lue lisää: Kiinalaisvalmistaja julkisti 98,5 prosentin hyötysuhteella toimivan moottorin joka kasvattaa myös toimintamatkaa – ”vallankumouksellinen”

BeiDou on Kiinan kansallisen avaruushallinnon kehittämä ja ylläpitämä vastine länsimaiselle gps:lle. Kaikkiaan 35 satelliitista koostuvaa BeiDou-verkostoa käytetään sekä siviili- että sotilaskäytössä.

– Havaitsimme, että auto lähettää signaaleja koko ajan. Niistä 90 prosenttia menee Kiinaan, maailman suurimpiin televiestintäalan yhtiöihin kuuluvan Telenorin turvallisuusasiantuntija Tor Indstoey kertoo NRK Radiolle.

– Emme tiedä, mihin näitä tietoja käytetään, mutta on aivan ilmeistä, että ne voivat olla ulkovaltojen tiedustelupalveluille arvokkaita, Tjomsland sanoo.

Lue lisää: Kiinalainen BYD Han on sähköautojen uusi hintahäirikkö – ajossa nelivetoinen Executive-versio

Tutkijoiden BeiDou-löydöt ovat nyt myös Norjan poliisin tiedossa.

Poliisin kannalta tilanteen tekee erityisen ajankohtaiseksi se, että Norjassa kilpailutetaan parhaillaan peräti 1 500 uuden poliisiauton hankintaa. Kilpailutussääntöjen mukaan tarjouksensa saavat esittää myös kiinalaiset.

Kiinan Norjan-suurlähetystön mukaan kiinalaisautojen mahdolliset yhteydet turvallisuusorganisaatioihin ovat yksiselitteisesti perusteeton salaliitto. Nio puolestaan ilmoittaa noudattavansa kaikkia länsimaisia gdpr-sääntöjä ja anonymisoivansa kaikki autojensa lähettämät tiedot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu