Nyt on ollut hiljaista "lähellä olevan" rauhansopimuksen kanssa.
Vieläkö Ukrainassa on rauha lähellä, Stubb?
Anonyymi-ap
21490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
UKRAINAHAN OLI ALEN MUKAAN VOITTANUT JO PARI VUOTTA SITTEN
SOPIMUS ON VIEL ALLEKIRJOITTAMATI.
NYT ON JÄNNÄT PAIKAT VEZUELASSA
ÄIVÄÄ LÄHEMPÄNÄ TAA
IRANISSA ALOITIMME UUDEN OTTELUN.
SENKIN VOI VAIN HÄVITÄ
RAUHA ON TAAS PÄIVÄN LÄHEMPÄNNÄ
Ei välttämättä. Afrikassakin on sodittu ainakin 100 vuotta putkeen.
Raha tullee vain kuvetta kaivamalla . Ja mennee
KOK AJAN LÄHENÖÖ
EU on ajautunut täydelliseen umpikujaan, neuvottomaksi. Talous on suurissa vaikeuksissa, vain velanotolla pysytään pinnalla. Ainoaksi toiminnaksi on jäänyt toinen toistaan seuraavat tapaamiset, joissa näytellään ja kirjoitellaan alle erilaisia todellisuudesta irrallaan olevia papereita. Ollaan muka yhtenäisiä, ollaan muka rentoja ja välittömiä, ollaan muka iloisia. Ja valtamedia, tämä meidän "laatumedia", välittää kaiken tämän kansalaisille. Keisarilla ei ole vaatteita.
EU ei ole saanut juuri mitään aikaiseksi neljä vuotta kestäneen hyökkäyssodan aikana. Ainoa konkreettinen aikaansaannos on että EU-maiden taloudet ovat ajautuneet kuralle.
Stubb joutuu nyt välillä jyrähtelemään Iranin johdolle. Valtavan vaikutusvaltansa ansiosta jonka Stubb omaa, hänellä riittää rauhantekokiireitä kohta enemmän kuin Trumpilla.
Trump-kuiskaaja munasi itsensä kuvitellessaan että voisi saada Venäjän lopettamaan hyökkäyssodan löysiä puheita vastaan. Stubb veti muassaan Orponkin lokaan. Orpokin julisti Ukrainan voittavan sodan. Nyt kun Stubb ei ole saanut Ukrainan suhteen aikaiseksi muuta kuin miljoonatolkulla rahanmenoa, nyt maailmanparantamista jatketaan koettamalla puhua järkeä Iranin uskonnolliselle johdolle. Osaako joku jo arvata miten Stubbin puheet vaikuttavat Iranin johtoon?
Iranin papistolle on turha puhua järkeä, kun vastassa on sikäläinen uskonto ja politiikka.
Täytyy rajalle laittaa joka ikinen paskahousu ammutavaksi kun on niin kovia jätkiä että uskaltaa toisten koteihin tulla tappaa ihmisiä pillun takii. kai hiukan joku muukin oli mielessä kun ainoastaan pillu😁
montas miljardia stubu nyt on ominpäin lahjoittanu zelelle?
LÄHESTYY
JO KAKS VUOTTA
Tuskin, kun USA on siirtynyt sodassa Putlerin puolelle.
Lähellä olevaa rauhaa on nyt odoteltu usean kuukauden ajan.
Stubb on kuin tuuli