Keskustan hautajaiset

Oliskohan jo aika lopettaa kuolleen keskustan tekohengitys ja järjestää pienimuotoinen muistotilaisuus sitä haluaville? Keskittyisivät muihin alueisiin ennemmin kuin typerään näpertelyyn "kaupungin" "keskustassa". Peruspalvelut kuten liikuntapaikat ynnä muut kuntoon ajallaan muuallakin kuin pelkästään "keskustassa". Ja jäähalliin ei tarvitse tuhlata penninjeniä vaan voivat saipassa pelata ulkokaukalossa niinkuin muutkin tekevät, voisi alkaa tulosta syntymään tai ainakin karkaistuisivat kun kunnon pakkasella pelaisivat jos ei muuta.
21773
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ilmaisilla parkkipaikoilla, vaikkapa kiekkopaikoilla saataisiin ihmiset keskustaan asioimaan.

Äänestä

Keskusta muistuttaa Kouvolaa.

1Äänestä

Ei nyt kuitenkaan järjestetä hautajaisia ihan vielä, vaan odotellaan josko se raja saataisiin auki. Se toisi edes vähän eloa näivettyneeseen keskustaan, vaikka en tiedä auttaako sekään enää kuolevia palveluita.

Äänestä
  • Sotateollisuutta joka valmistaa välineitä ryssän poistamiseen.

    Äänestä

  • Kun raja avautuu, suomalaiset ottavat sieltä omansa takaisin.

    Äänestä

  • Pohjanmaalla ollaan valmiita. Reppu on pakattu. Silmien välliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Pohjanmaalla ollaan valmiita. Reppu on pakattu. Silmien välliin.

    Ainoa mihin Pohjanmaalla ollaan valmiita niin kuksimaan omia lestadiolaissukulaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ainoa mihin Pohjanmaalla ollaan valmiita niin kuksimaan omia lestadiolaissukulaisia.

    Pohjois-Pohjanmaalla on lessuja. Ei kovin paljon Pohjanmaalla tai Etelä-Pohjanmaalla. Varsinkin Eteläpohjalaiset vihaa ry..sää, mikä on terve merkki ihmisessä.

    Äänestä

Aivan oikein kyllä keskusta on karmeassa paikka on niin luotaan työntävä paikka kun olla voi.

1Äänestä
  • Sama koskee nykyään monia muita kaupunkikeskustoja. Suunnittelussa on menty punavihreä autoviha edellä ja tuloksena slummi josta ei juuri kukaan pidä ja ihmisten liikkuminen ja asioiden hoito on tehty lähes mahdottomaksi. Tällaiset keskustat saavat minun puolestani kaikki näivettyä omaan mahdottomuuteensa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sama koskee nykyään monia muita kaupunkikeskustoja. Suunnittelussa on menty punavihreä autoviha edellä ja tuloksena slummi josta ei juuri kukaan pidä ja ihmisten liikkuminen ja asioiden hoito on tehty lähes mahdottomaksi. Tällaiset keskustat saavat minun puolestani kaikki näivettyä omaan mahdottomuuteensa.

    Olet muuten aivan oikeassa ja jos suuressa viisaudessamme äänestämme punavihreitä seuraavaan hallitukseen niin lisää ahdinkoa on luvassa autoilevalle kansan osalle,

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Olet muuten aivan oikeassa ja jos suuressa viisaudessamme äänestämme punavihreitä seuraavaan hallitukseen niin lisää ahdinkoa on luvassa autoilevalle kansan osalle,

    Kyllä tätä autovihaa viljelee myös kokoomus. Viime vuoden loppupuolella joku helsinkiläinen vihreä pipipää esitti jopa 20 km/h nopeusrajoituksia Helsingin keskustan kaduille. Kaikki luulivat, että tällainen ehdotus jäisi omaan arvoonsa eikä kukaan sitä kommentoisi, mutta ei: eräs kokoomusta edustava naikkonen komppasi heti ja piti ehdotusta kannatettavana. Tällaiset sairaat ihmiset jos pääsevät valtaan niin voimme vähitellen heittää hyvästit kaikelle sivistykselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Onhan näitä puupäitä joka puolueessa, mutta kyllä Vihreät ja vasemmistoliitto vie voiton määrällisesti tällä puupää linjalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kyllä tätä autovihaa viljelee myös kokoomus. Viime vuoden loppupuolella joku helsinkiläinen vihreä pipipää esitti jopa 20 km/h nopeusrajoituksia Helsingin keskustan kaduille. Kaikki luulivat, että tällainen ehdotus jäisi omaan arvoonsa eikä kukaan sitä kommentoisi, mutta ei: eräs kokoomusta edustava naikkonen komppasi heti ja piti ehdotusta kannatettavana. Tällaiset sairaat ihmiset jos pääsevät valtaan niin voimme vähitellen heittää hyvästit kaikelle sivistykselle.

    Ongelma on naiset politiikassa.

    Äänestä

Eikö lappeenrannasta voisi tehdä ns.naton sotaharjoitus aluetta? Muutamat isot marketit josta saa ruuat ja muuten kaupunki suljettaisiin harjoitusalueeksi

Äänestä
  • Mikä nato? Eikö se ole jo käytännössä ajonnut? Rutte on saanut uuden pestin Trumpin kengänkiillottajana.

    Äänestä

On se vaan karmeeta katsottavaa tuo LPR keskusta tätä nykyä voi voi.

Äänestä

Kertokaapas yksikin kaupunki missä keskusta ei olisi hiljentynyt? En keksi ainoatakaan.

Äänestä
  • Miksi nyt puhutaan Lappeenrannasta kiinnostaa vaan oman kaupungin tekemiset ja tekemättä jättämiset ja tarvitseeko täällä toistaa muiden tekemät virheet.

    Äänestä

  • Monissa kaupunkikeskustoissa liikennesuunnittelu on mennyt päin p:tä ja siitä on seurannut keskustojen hiljentyminen. Näin on käynyt myös Lappeenrannassa, mutta kyllä vielä suurempi vaikutus on ollut rajan sulkemisella ja siitä johtuvasta turistien puuttumisesta.

    Äänestä

  • Tampere

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Oliskohan jo aika lopettaa kuolleen keskustan tekohengitys ja järjestää pienimuotoinen muistotilaisuus sitä haluaville? Keskittyisivät muihin alueisiin ennemmin kuin typerään näpertelyyn "kaupungin" "keskustassa". Peruspalvelut kuten liikuntapaikat ynnä muut kuntoon ajallaan muuallakin kuin pelkästään "keskustassa". Ja jäähalliin ei tarvitse tuhlata penninjeniä vaan voivat saipassa pelata ulkokaukalossa niinkuin muutkin tekevät, voisi alkaa tulosta syntymään tai ainakin karkaistuisivat kun kunnon pakkasella pelaisivat jos ei muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu