Pienen pojan haaveet

Kuka/ketkä esittää kappaleen Pienen pojan haaveet?
71866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyseisen kappaleen esittää Kaikkien tuntema Yölintu orkesteri

Äänestä

Toki kaikki luulee, että "Pienen pojan haaveet" on Yölinnun oma biisi, koska Yölinnun yksi albumikin kantaa kyseisen laulun nimeä.

Pienen pojan haaveet on kuitenkin alkuperäisesti Kari Kuuvan esittämä laulu. Kari Kuuva on myös säveltänyt ja sanoittanut kyseisen biisin.

Yölinnun versio kappaleesta on kyllä todella hyvä! Laulun sanat ja mukavasti eteenpäin kulkeva sävelmä ovat mukavan rauhallisia ja letkeitä. Hyvä hyvä!

Äänestä
  • Jarno Sarjanen ensimmäinen levyttäjä.Kari Kuuvan tekemä kuitenkin.

    Äänestä

Kiitos vastauksista. Kari Tapio esitti tämän kappaleen Tuusniemen Hojo Hojossa perjantaina. Uteliaisuuteni heräsi kenen kappaleesta oli kyse.

Äänestä
  • YLEn äänilevyarkisto antaa kappaleelle seuraavat esittäjät Yölinnun lisäksi:

    - Jarno Sarjanen 1971
    - Tapio Heinonen 1976
    - Jukka Raitanen 1977
    - Ykä ja Sylvesterit 1983
    - Antti Hautaniemi 1985
    - Lasse Hoikka 1985
    - Keijo Minerva 1991

    Eli paljon on ko. kappaleella ollut esittäjiä!

    Äänestä

Mistä löydän Keijo Minervan keikat?

Äänestä
  • Ei taida juurikaan enää keikkailla. Jotain hyväntekeväisyyskonsertteja ehkä vielä tekee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aurinko kirjoitti:

Kuka/ketkä esittää kappaleen Pienen pojan haaveet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu