Vähiin käy ennen kuin loppuu. Useina päivinä ei enää yhtäkään vuoroa Helsinki-Vantaalta Tampereelle!!!!!
Johtaja nosti maljan FlixBusin ahdingolle
Anonyymi-ap
19423
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
FlixBusin häpeäalho on kaamea.
Jaahas, sinulla alkaa taas pahasti vippaamaan!
FlixBus optimoi reittejään ja ajaa vain kannattavia. Se ei toimi kuten esim. VL ja Onnibus, jotka ovat polttaneet miljoonia Kolmostielle.
Raha haisee kolmostiellä. Heini on hyvin varakas. Huhtakadun holvi on saavuttanut kriittisen massan ja jos sinne eksyy edes pölyhiukkanen koko holvi kaatuu itseseensä ja muodostaa mustan aukon.
Se musta aukko taisi muodostua sinne jo vuosikymmenen alussa ja on imenyt kassan tyhjäksi.
Ei ole jäänyt kuin Monopoli-setelit ja Man-piirrokset käsiveskaan.
Höpönlöpön. 2021 VL alkoi vuolla kultaa 3-tiellä
Tämän vahvistan totuudeksi!
Luulenpa, että ennen kaatuu Valkeakosken Liikenne Oy, jonka omistamien asunto-osakkeidenkin osakekirjat ovat lainojen vakuutena pankissa.
Vekka voi kaatua pian. Se kelpaisi VL:lle paremmin kuin hyvin!
Johtaja viihtyy mixeissä
Kuka nyt ei viihtyisi?
mikä on mixei? joku baari?
Käyköhän likspussukalle niin kuin kävi paunun kello kolmen nokkavuorolle? Pupun silmille ei hypitä!
Onko likspussukalla myös "vaivavaunuja"?
Ei ole kehumista niissä vaikkei nyt ihan vaiveroistasoa olekkaan
Ja mikä vittu on vaiveroinen ja vaivavaunu?? Tuottaako vaikeuksia kirjoittaa firman oikea nimi? Kukaan saatana tiedä jotain surkeaa inside-juttuja, joita on jonkun vajaaälyisen pääkopassa.
Täällähän kirjoittaa sekavia ainakin kaksi henkilöä, toinen on seonnut Paunulta saamistaan potkuista,, ja toinen on saanut potkut Matkahuollosta ja pimahtanut siitä.
Aika usein kirjoittelee myös sarjakonkurssintekijä Päijät-Hämeestä.
Oikein ekonomi-lakimies itse