RAASPERIN VALTIATTARET – KARO, Osa 2/3
Kirjoittanut A.Supikoira
Minä ja D-Max olimme parkkipaikalla varttia ennen. Alueella oli muutama auto ja pari ehti tulla lisää ennen kuin Karo saapui harmaalla Volvo Cross countrylla viittä vaille. Hän huomasi minut ja heilutti kättään ennen kuin meni kytkemään pienen terrierin hihnaan farmarin takaosasta. Karo oli sitonut mustan tukkansa ponihännälle. Jalassa naisella oli istuvat trikoot ja päällä ylipitkä ulkoilutakki, mutta silti näin hänen muodokkaan takamuksensa.
- Kiva, kun kutsuit, sanoin.
- Mukava, kun pääsit, Karo hymyili. - Bobi, tänne.
Terrieri kiiruhti puskasta emäntänsä lenkkareiden juureen enkä voinut olla ajattelematta itseäni Karon jalkojen juureen.
Annoin Karon johtaa meidät kävelyreiteille. Ei satanut, vaikka suuret tuhakan väriset pilvipaadet partioivat taivasta meren yllä. Kasvillisuudessa vihreää ja kellertävää alkoi olla yhtä paljon. Tuuli oli navakka, mutta se oli vuoden aikaan nähden lämmin ja vanha tuulipukuni riitti hyvin.
Hetken käveltyämme Karo johdatti meidät lähes huomaamattomalle polulle, joka vei kauemmas kävelyreitiltä keskemmäs metsää. Polku oli hyvin tallaantunut, joten toivoin, etteivät punkit viihtyisi siellä. Puhdistin kädellä irtoroskat tuulenkaadolta ja Karo istui sille. En voinut olla miettimättä miltä Karon muhkea takamus olisi tuntunut painatuessaan omaa naamaani vasten. Asettauduin varovasti Karon viereen. Bobi -koira nuuhki omiaan.
- Täällä on kaunista riippumatta siitä mihin vuodenaikaan tulee, Karo sanoi.
Kellertävien koivunlehtien välistä näkyi kaistale avomerta, joka velloi tummana massana kuin olisi mitannut itse iäisyyttä. Ynähdin myöntävästi.
- Pyysiin sinut tänne, koska – noh, suoraan sanoen, tämä on haastattelu, Karo sanoi.
- Ai.
- Jos et halua vastata johonkin tai tunnet olosi epämukavaksi niin kerrothan heti, Karo katsoi minua harmailla silmillään.
Ne olivat niin kauniit.
- Sinähän taidat pitää muustakin kuin vain sidonnasta? Koetko olevasi alistuja? Karo kysyi ja katseli merelle kuin antaakseen minulle yksityisyyttä valmistella vastaukseni.
En kuitenkaan tarvinnut aikaa vastaukselleni. Tiesin mitä olin. Olin elänyt sen todeksi omilla ehdoillani, järkevästi ja harkiten.
- Kaikilla mausteilla, vastaukseni varmuus hätkähdytti minua.
- Onko sinulla puolisoa? Tai joku mielitietty?
- Ei. Vaimoni kuoli neljä vuotta sitten ennakoimattomaan aivoverenvuotoon. Minä elän perinnöllä ja vakuutusrahoilla.
Karo kääntyi katsomaan minua hitaasti. - Lasketko leikkiä?
Pudistin päätäni.
- Sinä olet rikas poikamies leski, joka tykkää nöyristellä naista?
- Karkeasti sanottuna, kohautin harteitani.
- Ehkä minun pitäisi pitää sinut itse, Karo mutisi.
Hämmennyin. Olin luullut, että tämän haastattelun tarkoitus oli selvittää, olisiko meillä käyttöä toisillemme. En viitsinyt alkaa udella ja hätäillä, joten katselin vain Karon kanssa merelle. Tunsin nenässäni hänen tuoksunsa, joka koostui arkisesti vaatteiden pesuaineesta ja shampoosta.
Kirjoittanut A.Supikoira
Minä ja D-Max olimme parkkipaikalla varttia ennen. Alueella oli muutama auto ja pari ehti tulla lisää ennen kuin Karo saapui harmaalla Volvo Cross countrylla viittä vaille. Hän huomasi minut ja heilutti kättään ennen kuin meni kytkemään pienen terrierin hihnaan farmarin takaosasta. Karo oli sitonut mustan tukkansa ponihännälle. Jalassa naisella oli istuvat trikoot ja päällä ylipitkä ulkoilutakki, mutta silti näin hänen muodokkaan takamuksensa.
- Kiva, kun kutsuit, sanoin.
- Mukava, kun pääsit, Karo hymyili. - Bobi, tänne.
Terrieri kiiruhti puskasta emäntänsä lenkkareiden juureen enkä voinut olla ajattelematta itseäni Karon jalkojen juureen.
Annoin Karon johtaa meidät kävelyreiteille. Ei satanut, vaikka suuret tuhakan väriset pilvipaadet partioivat taivasta meren yllä. Kasvillisuudessa vihreää ja kellertävää alkoi olla yhtä paljon. Tuuli oli navakka, mutta se oli vuoden aikaan nähden lämmin ja vanha tuulipukuni riitti hyvin.
Hetken käveltyämme Karo johdatti meidät lähes huomaamattomalle polulle, joka vei kauemmas kävelyreitiltä keskemmäs metsää. Polku oli hyvin tallaantunut, joten toivoin, etteivät punkit viihtyisi siellä. Puhdistin kädellä irtoroskat tuulenkaadolta ja Karo istui sille. En voinut olla miettimättä miltä Karon muhkea takamus olisi tuntunut painatuessaan omaa naamaani vasten. Asettauduin varovasti Karon viereen. Bobi -koira nuuhki omiaan.
- Täällä on kaunista riippumatta siitä mihin vuodenaikaan tulee, Karo sanoi.
Kellertävien koivunlehtien välistä näkyi kaistale avomerta, joka velloi tummana massana kuin olisi mitannut itse iäisyyttä. Ynähdin myöntävästi.
- Pyysiin sinut tänne, koska – noh, suoraan sanoen, tämä on haastattelu, Karo sanoi.
- Ai.
- Jos et halua vastata johonkin tai tunnet olosi epämukavaksi niin kerrothan heti, Karo katsoi minua harmailla silmillään.
Ne olivat niin kauniit.
- Sinähän taidat pitää muustakin kuin vain sidonnasta? Koetko olevasi alistuja? Karo kysyi ja katseli merelle kuin antaakseen minulle yksityisyyttä valmistella vastaukseni.
En kuitenkaan tarvinnut aikaa vastaukselleni. Tiesin mitä olin. Olin elänyt sen todeksi omilla ehdoillani, järkevästi ja harkiten.
- Kaikilla mausteilla, vastaukseni varmuus hätkähdytti minua.
- Onko sinulla puolisoa? Tai joku mielitietty?
- Ei. Vaimoni kuoli neljä vuotta sitten ennakoimattomaan aivoverenvuotoon. Minä elän perinnöllä ja vakuutusrahoilla.
Karo kääntyi katsomaan minua hitaasti. - Lasketko leikkiä?
Pudistin päätäni.
- Sinä olet rikas poikamies leski, joka tykkää nöyristellä naista?
- Karkeasti sanottuna, kohautin harteitani.
- Ehkä minun pitäisi pitää sinut itse, Karo mutisi.
Hämmennyin. Olin luullut, että tämän haastattelun tarkoitus oli selvittää, olisiko meillä käyttöä toisillemme. En viitsinyt alkaa udella ja hätäillä, joten katselin vain Karon kanssa merelle. Tunsin nenässäni hänen tuoksunsa, joka koostui arkisesti vaatteiden pesuaineesta ja shampoosta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.