Toimeentulotuen perusosa pienenee maaliskuussa

Toimeentulotuen perusosa pienenee kaksi tai kolme prosenttia kaikilta täysi-ikäisiltä maaliskuusta alkaen, kertoo Kela.
23502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kell ei mitään ole, hältä lisää otettakoon.

3Äänestä
  • Jos jollain ei ole mitään, niin ei silloin ole voitu mitään ottaakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Jos jollain ei ole mitään, niin ei silloin ole voitu mitään ottaakaan.

    Ei niin. Valhellisesti tälläkin palstalla on väitetty ihme foliohatun juttuja köyhät maksavat Ukrainan tukemisen, verohelpotukset rikkaill jne...

    Äänestä

Asiasta tulee ongelma kun hallituksen toimilla kuitenkin asumisen hinta nousee, se johtaa lopulta siihen että tuet eivät kata edes hengissä pysymiseen tarvittavaa määrää.

Toki jos toimilla saadaan aikaan myös asumisen hinnan aleneminen samalla, niin eihän tuossa leikkauksessa silloin olisi mitään isompaa ongelmaa.

Ei tukileikkaukset ole kaikki väärin, kunhan pidetään huoli siitä että ostovoimaa ei tärvellä vastoin tuen tarkoitusperiä.

Äänestä
  • Tukileikkaukset ovat todellakin väärin tilanteessa jossa kaikista rikkaimmille tarjoillaan kaikkea kivaa kultaisella tarjottimella.

    Kyse ei ole ostovoimasta vaan hengissä selviytymisestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tukileikkaukset ovat todellakin väärin tilanteessa jossa kaikista rikkaimmille tarjoillaan kaikkea kivaa kultaisella tarjottimella.

    Kyse ei ole ostovoimasta vaan hengissä selviytymisestä.

    Leikkauksilla ei mitään säästöjä saada lapset voivat pahoin ja niiden hoitaminen maksaa 1000-4000 euroa/vrk/lapsi. Ei näköjään ymmärretä mitä seuraamuksia milläkin päätöksellä tulee olemaan ja mitä näiden seurauksien hoitaminen tulee maksamaan yhteiskunnalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tukileikkaukset ovat todellakin väärin tilanteessa jossa kaikista rikkaimmille tarjoillaan kaikkea kivaa kultaisella tarjottimella.

    Kyse ei ole ostovoimasta vaan hengissä selviytymisestä.

    Vain on tupauuno selviytyjätyyppiä ihan omin avuin kelan hieman auttamana...

    Äänestä

Eduskuntavaaleissa 2027 äänestetään jotain ihan muuta kuin hallituspuolueita!

3Äänestä
  • TJ-kampa otetaan jo kohta käyttöön.

    1Äänestä

  • Ei kannata äänestää edes tulevia hallituspuolueita, nekin pettää ja lupaa tyhjiä.

    Äänestä

Petteri on laskenut, että näillä leikkauksilla tulee 2-3% lisää työpaikkoja.

Äänestä
  • Tai ~50 000 000€ Säästöt.

    Äänestä

Milloin arkadianmäen elätti lauma alentaa palkkioitaan?.

Äänestä

Milloin elätit eduskunnan alentaa palkkioitaan ?.

Äänestä
  • Samana päivänä, kun sinä menet töihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Samana päivänä, kun sinä menet töihin.

    Ja minä päivänä töihin meno tapahtuu, se tapahtuu silloin, kun työstä on saatu aikaan mieluisa ja mukava sopimus hyvillä ehdoilla, ja koko prosessi perustuu työnhakijan vapaaehtoiseen valintaan - ja tuota vapaaehtoisen valinnan toteutumista on valtion suojeltava kaikin keinoin.

    Valtiolla on tulkintani mukaan oikeus vaikkapa ampua kuula kalloon kaikille niille tahoille, jotka yrittävät huuteluillaan estää työttömien oikeutta vapaaseen valintaan. Huutelu vähentää tai rajoittaa vapaan valinnan toteutumista merkittävästi, koska huutelulla nimenomaan vähennetään niiden työpaikkojen määriä, jotka voisi ehkä joku valita ihan vapaasti.

    Osakkeenomistajien tai muiden kermaperseiden ruikutuksiin ei tarvitse ottaa mitään kantaa, tehköön kovemmin töitä jos ei vapaa valinta miellytä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Onko ruikutus perustuslaissa määritelty köyhälistön yksinoikeudeksi?

    Vapaan valintansa ovat poliitikoiksikin ryhtyneetkin tehneet. Miksi arvostelet toisten vapaita valmintoja, jos sinun vapaata valintaasi ei saa arvostella?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Vapaan valintansa ovat poliitikoiksikin ryhtyneetkin tehneet. Miksi arvostelet toisten vapaita valmintoja, jos sinun vapaata valintaasi ei saa arvostella?

    Eihän poliitikkojen arvostelussa ole kyse siitä että arvostellaan heidän vapaata valintaa ryhtyä politikoksi. Ei tietenkään, kyllä heillä on ihan täysi vapaus valita työnsä aivan kuten lystäävät.

    Poliitikkojen arvostelussa on kyse heidän työnsä laadusta ja tarkoitusperistä, ja NIILLE asioille ON olemassa myös lakiin pohjautuvat vaatimukset. Poliitikolla on sinällään lakiin perustuva oikeus laajaan puheoikeuteen, mutta ei se tarkoita mitään lain yläpuolella olemisen oikeutta, mm. rikosasiat on poliitikkojenkin kohdalla rikoksia kun jokin raja sopivasti ylittyy. Esim. eduskunnassa huutelemisesta ei tule rikosta niin helposti kuin eduskunnan ulkopuolella huutelemisesta.

    Äänestä

Edullisiin vuokra-asuntoihin hakijoita riittää jatkossa entistä enemmän.

1Äänestä

Ruokajonoissa jonot kasvavat jälleen uusiin ennätyksiin. Tuleva jouluna työttömien jouluruokailussa monet jäävät ilman ruokaa.

Äänestä
  • Mutta jospa Hursti pienentää annoksia niin riittää.

    Äänestä

Olkaa tarkkoina: KELA:n etuuskäsittelijät eivät välttämättä huomioi perustoimeentulotuen laskelmia tehdessään ansiosidonnaisen päivärahan porrastuksia, vaan laskevat että ihminen saa ansiosidonnaista "täydellä summalla".

Noi viheliäiset porrastukset leikkaa teidän ansiosidonnaista jo 40 päivän jälkeen! Ja lisää sitten myöhemmin.

Toimeentulotuen pitäis kompensoida noi leikkaukset!?

Laitoin oikaisuvaatimuksen tuosta päin persettä tehdystä perustoimeentulotuen laskelmasta menemään KELA:n.

Varoitus kaikille:
Katsokaa, ettei teitä kuseteta tässä hommassa nyt!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Toimeentulotuen perusosa pienenee kaksi tai kolme prosenttia kaikilta täysi-ikäisiltä maaliskuusta alkaen, kertoo Kela.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu