Tehokkaimmin rahaa ja tunnustusta saa, kun muistaa, että kuvataiteen painopiste on siirtynyt visuaalisesta kokemuksesta kohti käsitteellisyyttä, jossa teos on vain fyysinen todiste taustalle laaditusta teoriasta.
Konseptuaalisuudella on ylivalta, joka on kasvanut Marcel Duchampin ajoista suuriin mittoihin, sekavat ja itseriittoiset tekstihirviöt, joita kukaan ei varmasti edes oikeasti lue, on kuitenkin nostettu itse teosta tärkeämmiksi. Ilman monen sivun mittaista selittävää tekstiä teos jää taidevaltaa ylläpitävän "seurakunnan" näkökulmasta tyhjiöön, eivätkä tukien jakajat vakuutu, jos tuota munkkilatinaa ei ole laadittu heidän kunniakseen sivukaupalla.
Tämä teosten "akateemistuminen" palvelee erittäin tehokkaasti taideinstituutioita. Selitykset antavat teokselle uskottavuutta ja auttavat perustelemaan sen arvoa kaikissa taiteen kontekteissa, eikä vähiten sosiaalisessa ympäristössä.
Vallitsevaa tilannetta tarkasti tulkitseva taiteilija, joka halajaa kunniaa, mutta jonka teokset ovat ikävän vaatimattomia kyhäilyjä, löytää korkeutensa systeemissä, kun alkaa kerätä runsaasti sanoja olemassaolonsa ja tekeleidensä ympärille.
Tämä ilmiö on oiva esimerkki "Keisarin uudet vaatteet" -käytännöstä omana aikanamme. Ei nimittäin voi välttyä naurulta, kun syventyy lukemaan edellä mainitun tapaista tahatonta sanaparodiaa, joka on jollakin tavoin samaa banaalin ylevää inbesilliä pulppia kuin Donald Trumpin puheet.
Konseptuaalisuudella on ylivalta, joka on kasvanut Marcel Duchampin ajoista suuriin mittoihin, sekavat ja itseriittoiset tekstihirviöt, joita kukaan ei varmasti edes oikeasti lue, on kuitenkin nostettu itse teosta tärkeämmiksi. Ilman monen sivun mittaista selittävää tekstiä teos jää taidevaltaa ylläpitävän "seurakunnan" näkökulmasta tyhjiöön, eivätkä tukien jakajat vakuutu, jos tuota munkkilatinaa ei ole laadittu heidän kunniakseen sivukaupalla.
Tämä teosten "akateemistuminen" palvelee erittäin tehokkaasti taideinstituutioita. Selitykset antavat teokselle uskottavuutta ja auttavat perustelemaan sen arvoa kaikissa taiteen kontekteissa, eikä vähiten sosiaalisessa ympäristössä.
Vallitsevaa tilannetta tarkasti tulkitseva taiteilija, joka halajaa kunniaa, mutta jonka teokset ovat ikävän vaatimattomia kyhäilyjä, löytää korkeutensa systeemissä, kun alkaa kerätä runsaasti sanoja olemassaolonsa ja tekeleidensä ympärille.
Tämä ilmiö on oiva esimerkki "Keisarin uudet vaatteet" -käytännöstä omana aikanamme. Ei nimittäin voi välttyä naurulta, kun syventyy lukemaan edellä mainitun tapaista tahatonta sanaparodiaa, joka on jollakin tavoin samaa banaalin ylevää inbesilliä pulppia kuin Donald Trumpin puheet.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Kyllä joo! Voi sitä taiteilijarukkaa, joka duunaa teoksia tosissaan. Noteerattu kuvataide on nykyään tommosta sivistyneeksi stailattua markkinointia. Selostusten anti on älykkäälle lukijalle iso vitsi.
Mä sain jo opiskeluaikana neuvot, että täytyy löytää oikeat ihmiset, jotka voi edistää sun uraa, eikä mitään duuneja kannata hinkata, vaan löytää oikeet viitekehykset taidekentältä siis teorian muodossa ja ja kannattaa myös katsoa millasilla hakemuksilla tulee rahaa koska ilman rahaa monikaan ei oo mitään ja se kyllä sitten huomataan jo kaukaa. Olisi hyvä hankkii tohtorin tutkinto niin se lisäis uskottavuutta ja siltä pohjalta voi oikeestaan kehittää mitä vaan paitsi jos saa somessa tai vastaavassa sen suosion kautta, mutta se vaatii jotakin extraa ja siihen tulee sitten jo siltä puolelta kaupalliset jutut vaikka ne on kyllä tietty auttamassa kaikessa. Onnesta vanhemmat sponsaa pitkälle monia tällä alalla, joten siinä mielessä voi tehdä aika vapaasti mitä vaan, joka on parempi kun paskahommat.
ehkä tietyn tason jälkeen menestyksessä merkitsee vain raha, suhteet ja valta
ylhäällä ei ole kyse taiteesta mutta muusta
siksi taide ei ole mielenkiintoista
Kuvataide on nykyään käytännössä mediataidetta ja taiteilijat vähän kuin mainosalan ihmisiä. Siksi taidehallitkin suurenevat.
kyse voi olla yleisestäkin teknologian kehittymisestä, joka muuttaa ihmisen elinpiiriä
ei voi tietää tarkasti minkälainen tulevaisuudesta tulee olemaan
jos taide ei ole ammatti, joka saa palkkaa koskaan
silloin taide on sellainen, jota tehdään vain koska tykätään
taide on perimmältään vapautettu tulopolitiikasta, rahasta
se on ilmainen ala
ja tulevaisuudessa kun perustarpeet hoitaa teknologia
ihmisille jää aikaa tehdä taidetta, heille, jotka sitä tarvitsevat
taidetta ei poista mikään teknologia kun se on osa ihmistä
taiteen teolla on tarpeensa aina
mutta että se ei ole palkkatulon listalla, tekee siitä erikoisen
Meillä taidekoulussa opettaja opetti, miten täydellinen on hyvän vastakohta. Tarkoitti sitä, että hyvä teos riittää, eikä taiteilijan kannata edes yrittää tehdä täydellisiä teoksia. Näin koulutetaan keskinkertaisuuksia, mikä valitettavasti näkyy nykyään taiteen tasossa ja varsinkin tämän opettajan omissa teoksissa.
kuukausipalkka sanoo mitä vain
palkattomuus voi olla eri mieltä
Kiinnostavaa on myös se, että nykyisin kuvataiteen menestyjät selittävät taidettaan ihan tuskastuttavan paljon, tai sitten sen tekee joku lähipiiristä. Muilla taiteen aloilla tällaista ei näe. Tekohengitystä kuolevalle taidemuodolle?
Etevästi opiskellut teemumäki selvensi taiteen olemuksen meille harhaileville. Vain tuska on todellista. Ei tietenkään teemun tuska, vaan kissan. Eikä tietenkään kissan luomisen tuska, vaan teemun.
en koe, että kovataide on trendikäs kulttuurin alue
toisinpäin, se on tuntematon ja pienimuotoinen
..kuvataide...
Muista että vasen on oikea. Peluri voittaa.
no joo, puoluepolitiikka kulttuurin alueella on suomessa keskeisessä asemassa, joskin se nyt venäjän aloittaman teurastuksen jälkeen on vähän piilotettua, mutta rakenteet ovat ihan samat kuin ennen. kummallista on se, että nämä oikeudenmukaisuudesta puhuvat ovat itse hakeutumassa mielellään etuoikeutetuiksi ja eivät piittaa ollenkaan niistä, jotka jäävät jalkoihin. samaa peliä siis kuin rahapiireissä.
Noista Suomen nostetuista ”tähdistä” monet ovat perineet mukavasti rahaa ja omaisuutta, mutta systeemi työntää heille etuja, palkintoja ja rahaa, koska he vinkuvat heikossa asemassa olevien asiaa. Jakavatko he sitten mitään omastaan? Haha. Teoria on käytäntöä kivempaa.
Taiteen julkista rahoitusta perustellaan yleisesti taiteen vapaudella. Mutta oikeasti vapaa taide on sitä, että ihmisillä on itsellään oikeus päättää kenen taiteilijan taidetta tukevat omilla rahoillaan.
Kun valtio väkivaltakoneistonsa avulla verottaa ihmisiä ja jakaa niitä rahoja taiteen virkamiehen kautta suosimilleen taiteilijoille, ei taide silloin ole vapaata. Silloin taide on poliittisesti ohjattua.
Julkinen raha on tuonut muitakin lieveilmiöitä taidealoille kuin vain sen, että taide on politisoitunut. Se on johtanut jopa sellaisiin lieveilmiöihin, joissa julkisia tukia saavat taiteilijat hyökkäävät julkisesti niiden taiteilijoiden kimppuun, jotka tekevät taidettaan omilla rahoillaan ja jotka menestyvät kaupallisesti. Onhan jokainen kaupallisesti pärjäävä taiteilija uhka taiteen julkiselle rahoitukselle. Kansalaiset joiden verorahoista taidetta rahoitetaan, voivat alkaa kyseenalaistamaan miksi joidenkin taidetta pitäisi rahoittaa ja miksi he eivät pärjää taloudellisesti taiteellaan?
Kuvataidealalla tämän ovat kokeneet monet taiteilijat, Juhani Palmu muun muassa joutui maan virallisen taidekentän toimijoiden sylkykupiksi taloudellisen menestyksen myötä vuosikymmenien ajaksi. Vasta kun Palmun taloudellinen menestys vaihtui köyhyyteen ja häntä alkoivat vaivata terveyshuolet, maan virallisen taidealan toimijat jättivät hänet rauhaan. Ei ollut enää syytä olla hänelle kateellinen, eikä hän ollut enää uhka taiteen julkiselle rahoitukselle.
Myös Katariina Souri joutui kirjailijana kirjailijaliiton syrjinnän kohteeksi ja myös taidemaalarina hän on joutunut maan virallisten taidealan toimijoiden kohteeksi. Viimeksi hän joutui syytösten kohteeksi, maalatessaan saamelaisteoksen häntä syytettiin saamelaiskulttuurin omimisesta ja yritettiin estää teoksen esittäminen valotaidetapahtumassa. Sourikaan ei ole hakenut julkisia tukia taiteelleen ja on siksi uhka taiteen julkiselle rahoitukselle.
Taidealan viralliset toimijat ovat myös keksineet kateuttaan pilkkanimiä näille taiteilijoille jotka yrittävät itse pärjätä taiteellaan. On lankkumaalaria, toritaiteilijaa ja vaikka mitä pilkkanimiä, kun oikea pilkanteon kohde tulisi olla apurahataiteilija. Se valtion taiteilija joka tekee uraansa julkisella rahalla ja käy sotaansa niitä taidealan toimijoita kohtaan, jotka pärjäävät omalla työllään.
Nationalismin aikana kannattaa käyttää sinistä ja valkoista.
Houkuttaa apurahoja.
Kuinka apurahoja hakematon on uhka yleiselle taiteelle?
Toisinpäin pitäisi olla.
Palmu ja Souri ovat mediataiteilijoita, pääteos on henkilö. Teokset eivät ole kovin kaksisia, joten huonot esimerkit.
Eli mediataiteilijoita saa haukkua maan virallisen taidekentän toimijoiden taholta vuosikausia ja yrittää hankaloittaa heidän ammatillisen uransa tekemistä. Eivätkö maan virallisen kentän apurahataiteilijat mihinkään muuhun pysty ja siihenkö niitä jaetaan? Ja miten on mahdollista, että kaikki mahdolliset julkiset tuet työlleen saavat taiteilijat eivät kykene vuosienkaan jälkeen saamaan ketään muuta kiinnostumaan työstään kuin muut apurahataiteilijat, vaikka heitä pidetään maan lahjakkaimpina taiteen tekijöinä?
Suomessa ei ole yhtään maailmanluokan taidemaalaria, vaikka taiteen julkisia tukia on jaettu kymmeniä vuosia niille taiteilijoille joita maan viralliset taiteen asiantuntijat ovat pitäneet maan lahjakkaimpina tekijöinä Myös urheilua rahoitetaan julkisilla varoilla ja meillä on lähes jokaisella urheilulajilla maailman menestyneimpiä urheilijoita. Miten urheilijat ovat pärjänneet julkisesti tuetulla rahalla niin erinomaisesti, mutta taidealan toimijat eivät ole saavuttaneet samaa menestystä? Kyse ei voi olla siitä, ettei meillä olisi laadukkaita tekijöitä, vaan siitä, että tuet jaetaan ihan muiden ansioiden takia kuin taiteellisten ansioiden.
Kun itseoppineet taiteilijat pesevät vapailla markkinoilla mennen tullen kaikki akatemiat sun muut käyneet taiteilijat kaupallisesti, tuleekin esittää kysymys, onko opetus laadukasta ja keskittyykö se oikeisiin asioihin?
Taide pitäisi vapauttaa valtion kahleista ja ihmisillä pitäisi itsellään olla oikeus voida rahoittaa juuri sitä taidetta jota haluavat omilla rahoillaan rahoittaa. Ei tarvita valtion väkivaltakoneistoa varastamaan ihmisten rahoja ja jakamaan sitä taiteen virkamiehen kautta poliittisesti sopiville taiteilijoilla.
"Palmu ja Souri ovat mediataiteilijoita, pääteos on henkilö. Teokset eivät ole kovin kaksisia, joten huonot esimerkit."
Kumma, että itseoppineet huonoja taideteoksia tekevät pesevät kaupallisesti mennen tullen akatemian käyneet niin sanotut ammattitaiteilijat. Onko vika akatemioiden koulutuksessa?
kun taiteen kenttä on muotoutumaton, minkä merkki on heikko talous, silloin kaikenlaiset sivulliset poliittiset, yhteiskunnalliset voivat hyväksikäyttävät taiteita omiin ei taiteellisiin tarkoituksiinsa
...voimat...
Miksi se on aina se raha kun nousee kuninkaaksi taiteilijain puheissa, siis näinkin vauraassa maassa kuin Suomi, jossa ihmisillä on varaa vaikka mihin turhaan, vaikka eläisi sossun rahoilla. Kannattaisi miettiä mihin tämä jatkuva vaatiminen johtaa. Tietenkin rahapiirit ovat suurimpia rosvoja, mutta kun tämä kuvottava etuuksien perääminen on näköjään melkein kaikilla päälimmäisenä, ei voi olla miettimättä villakoiran ydintä. Taide on outo alue, koska se on tavallaan turhaa ja nykyisin menestyvin osa sitä on jonkinlaista selityksen tai väitteen reunaan pakosta kyhättyä jotakin. Henkilökohtaisesti arvostan paljon ite-taidetta, joka on, tai ainakin oli, villiä ja vaikuttavaa., vaikka virallinen taidekenttä onkin sen autenttisuutta pilannut omimilla sitä toimijoidensa hyödyksi.
kullekin tekijäluonteelle sille tyypillistä taidetta!
tuskin kukaan omistaa taiteita, luovuutta
jokainen tekee omiaan
lopussa on paljon erilaisia tekijöitä
sä voit keinuu aallolla suoraan koneeseen ja bilettää immersiivisesti sun erityisherkän atrtismin penetroiman median kontekstissa
Myös Johanna Oras on taloudellisesti menestyvänä taidemaalarina joutunut virallisen taidealan toimijoiden kateuden kohteeksi ja on väitetty ettei hän maalaa itse teoksiaan, vaan hänen miehensä ostaa teokset venäjältä ja aasiasta. Oras on joutunut viemään oikeuteenkin yhden näitä väitteitä sitkeästi tehneen.
Kimmo Pälikkö joka piti vuosikymmenien ajan senaatintorin varrella olevaan taideliikettä, hänestä leviteltiin virallisen taidealan toimijoiden kesken sellaisia väitteitä, että hän heijastaa valokuvan kankaalle ja maalaa siten kaupunkikuvansa.
Joten nämä virallisen taidealan toimijoiden valheelliset väitteet kohdistuvat aina näitä taloudellisesti menestyneitä taidemaalareita kohtaan. Ovathan nämä taloudellisesti pärjäävät taiteilijat todellisia uhkia julkisrahoitteisille taidemaalareille ja siksi heitä vastaan käydään jatkuvaa kateellista peliä.
Kenenkään ei pidä tulla taidealalla omalla työllään toimeen, vaan oikea taide tehdään julkisia tukia saamalla, joita jakaa taiteen virkamies poliittisesti sopiville taiteilijoille. Ja tätä venettä ei saa keikuttaa yksikään omillaan toimeentuleva taidemaalari, olkoon valtion taloustilanne mikä tahansa.
ehkä voi sanoa, että kuvataide ei ole Suomen kulttuurin kentän eliittiä
wikipedia kertoo esimerkin Puolasta, jonka tärkeimpiä taiteen muotoja ovat: elokuva, kuvataide ja kolmas...
Albanian presidentti on ollut kuvataiteilija
Kuinka paljon Suomessa vaaditaan, jotta presidentti olisi kuvataiteilija?
Taidemyynnin suuruus tai pienuus on merkityksetöntä. Suurin ongelma on se, että teokset ovat usein itsessään mitättömiä.
jos ei tiedä, mistä yleisö pitää
ei mee omaan makuuni
makuni kattaa tietyn määrän yleisöä
määrä voi olla pieni, en tiedä
ihmettelen omaa makuani, ihmisten makua, virkavallan makua...
ehkä taide tarkoitti liian laajoja asioita ja ammattitaide tarkoittaa sen monia lokeroita
jos ennen valokuvataide kuului kuvataiteeseen niin nyt siitä tuli oma taiteen lajinsa
ei ole järkeä sotkea taiteen lajit toisiinsa, mutta erottaa niitä ja kutsua omilla nimillään
perimältään kokemus siitä, että joku ei tahdo esittää näyttelijää ja tahtoo vain piirtää kynällä
jos ei ole näyttelijä luonne performanssiin, silloin ei ole pakko olla vaikka olisi trendi
toinen ongelma se, että apurahalautakunta jaa rahaa tasapuolisesti tai rahaa jaetaan aina vähän
apurahalautakunnan taidekäsityksistä kyse silloin
taideelitismissä on rikkaiden taide
köyhä voi sanoa, että rikkaiden taide EI OLE TAIDETTA
ettei apurahalautakunta jaa tasapuolisesti ja raha jaetaan liian vähän
ei kaikille taiteen lokeroille
ehkä taiteen tulo ei ole kehittynyt muun kulttuurin kehityksen mukana
Kuvataide on politisoitu ja siitä on tehty eliitin rouvien temmellyskenttä, jossa teosten laadulla ei ole niin väliä. Ja tokihan eliitin rouvien harrastusta on tuettava julkisilla varoilla.
Parhaat apajat apurahoihin löytyy poliittisista suhteista, ilman niitä mitään apurahoja ei ole mahdollisuutta saada suomessa. Siksi apurahat tulisikin lopettaa kokonaan.
Ei muusikon tarvitse selittää musiikkinsa merkitystä, kirjoittamalla puutaheinää kymmeniä A4 arkkeja musiikkinsa filosofiasta. Eikä myöskään näyttelijän tarvitse kertoa filosofista merkitystä omalle näyttelemiselleen.
Mutta kuvataiteilijan pitäisi löytää taiteensa filosofia ja tuoda se uskottavasti esille, pelkät teokset eivät riitä. Muusikolle riittää kuitenkin pelkkä musiikin tekeminen ja näyttelijälle roolin näytteleminen. Mutta miksi se ei riitä kuvataiteilijalle?
Tyhjyyttä on totuttu täyttämään, taiteessa se tehdään niillä sepustuksilla.