Järkyttävää roskaamista Kauhavan suviseuroissa

Miten se on mahdollista, että aikuiset ja lapset heittävät roskat maahan. Kauhavallakin on sitä varten roska-astiat.
Eikö lapsille opeteta siisteyttä?
Toimiiko kierrätys Suviseuroissa?
4113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei.
Todennäköisesti luit iltapäivälehdistä jutun tästä roskaamisesta.
Jos olisit lukenut muutakin kuin otsikon, olisit luultavasti saanut selville sen, että roskaaminen on tapahtunut yöaikaan ja aamun aikana roskat on suurilta osin jo kerätty.
Mikäli olisit koskaan käynyt kyseisessä tapahtumassa, tietäisit myöskin sen että alueet pidetään oikeasti siistinä ja tapahtuman jälkeen harvoin ongelmia on roskamäärissä. Alueella on kävijöitä kuitenkin yli 80000 ja tapahtumassa tavaramäärä joka liikkuu noiden käsien kautta, on valtava.
Kävisit sinäkin avoimin mielin joskus tapahtumaan tutustumassa ja vaikka viikon jälkeen uudelleen, niin näkisit miten siistit alueet ovat.
Toivotan aloittajalle aurinkoa kesään ja reipasta mieltä kanssaeläjiä kohtaan.
T. Suviseuraorganisaatiolle muinoin aluetta vuokrannut

Äänestä

Olen käynyt pari kertaa tapahtumassa. Siitä on aikaa. Silloin ei noin paljon roskattu.
Kyllä tähän roskaamiseen pitää kiinnittää huomiota. Ei voi elää ihan miten sattuu.
Tiedän, että roskat kerätään pois, mutta noin sikamaisesti ei pidä minkään ryhmän eikä yhdenkään ihmisen käyttäytyä.

Äänestä

Poikkeuksellista roskaamista tällä kertaa, mutta tosiaan roskat kyllä aina kerättiin. Kun roskat ovat tulleet lähinnä yöaikaan, niin lähinnä nuoriso on roskia heitellyt. Asiasta kannattaa keskustella. Roskaaminenhan on Suomessa yleistä kaikkialla, varmaan yleisempää kuin useissa muissa Euroopan maissa.

Äänestä

Organisaatio huolehti, että kaikki on siistiä lopulta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten se on mahdollista, että aikuiset ja lapset heittävät roskat maahan. Kauhavallakin on sitä varten roska-astiat.
Eikö lapsille opeteta siisteyttä?
Toimiiko kierrätys Suviseuroissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu