Kahvimafia iski Teijolla

Muistan vuosia sitten Teijolla, kun joukko työttämiä kurssilaisia meni tutustumaan Teijoon. Moni heistä oli nälkäinen ja vähissä varoissa. Kurssilaisille oli tarjolla ilmainen ruoka tai kahvi. Moni halusi ilmaisen ruuan, mutta akkojen kahvimafia vei voiton. Siitä olen katkera vieläkin.
Kahvia valinneet saivat ansionsa mukaan kovaa tekstiä minulta ja muilta ruokaa halunneilta.
Sanoin, että olette todella tyhmiä. Ruoka on paljon arvokkaampaa kuin kahvin litku, jota he joivat ilkkuen.
- Me emme syä tähän aikaan.
- Se on teidän asianne,
Seurasi kovaa tekstiä takaisin. Kahvimafia sai kokea suuren vihani.. Ilkkuminen loppui. Taisi tulla paha mieli. Jouduimme ostamaan vähistä varoistamme ruokaa, kun sen olisi saanut ilmaiseksi ilman kahvimafiaa. Söimme ru okaa toisten juotua ilmaista myrkkyä. Se oli niiden akkojen täydellistä kiusantekoa. Sanoin , että ette koskaan tule olemaan ystäviäni. Eipä noita akkoja ole sen jälkeen näkynyt. Taisivat kuolla kahviin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Muistan vuosia sitten Teijolla, kun joukko työttämiä kurssilaisia meni tutustumaan Teijoon. Moni heistä oli nälkäinen ja vähissä varoissa. Kurssilaisille oli tarjolla ilmainen ruoka tai kahvi. Moni halusi ilmaisen ruuan, mutta akkojen kahvimafia vei voiton. Siitä olen katkera vieläkin.
Kahvia valinneet saivat ansionsa mukaan kovaa tekstiä minulta ja muilta ruokaa halunneilta.
Sanoin, että olette todella tyhmiä. Ruoka on paljon arvokkaampaa kuin kahvin litku, jota he joivat ilkkuen.
- Me emme syä tähän aikaan.
- Se on teidän asianne,
Seurasi kovaa tekstiä takaisin. Kahvimafia sai kokea suuren vihani.. Ilkkuminen loppui. Taisi tulla paha mieli. Jouduimme ostamaan vähistä varoistamme ruokaa, kun sen olisi saanut ilmaiseksi ilman kahvimafiaa. Söimme ru okaa toisten juotua ilmaista myrkkyä. Se oli niiden akkojen täydellistä kiusantekoa. Sanoin , että ette koskaan tule olemaan ystäviäni. Eipä noita akkoja ole sen jälkeen näkynyt. Taisivat kuolla kahviin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu