Eihän seurakunta ketään pelasta

vaan Jumala ja Jeesus.
Yksi puhuja, oliko se Moritz, sanoi että ei kaikki todistajatkaan pelastu.
Siinähän se vastaus tuli!
Rukoile Jumalaa Jeesuksen kautta ja yritä välttää myös niitä asioita
joita sk. tekevät. Sillä monet tekevät törkeitä asioita eikä heitä kukaan
rankaise.
Vanhimmat kun suojelevat ja riippuu henkilöstä kuka on syyllinen.
Tuo pitäisi ymmärtää.
662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siksi en nykyään kuulu mihinkään seurakuntaan/ kirkkokuntaan.
Mutta se ei estä minua uskomasta Jeesuksen pelastussanomaan/ evankeliumiin, rukoilemista ja aina sopivan tilaisuuden toisille julistamista pelastusanomasta.
Ja Raamattua luen joka päivä.
Siinä ei järjestöjä tai kirkkoja tarvita.
Ja eilen muistimme vaimoni kanssa, Jeesusta Herran ehtoollisella kaksistaan kotonamme.

Äänestä

Jeesuksen pelastustoimiin luottavat ovat tervetulleita ensi talvena ensimmäistä kertaa järjestämääni pelastusjuhlaan. Siellä jeesukseen uskova uskonharhainen hyppää avantoon ja jää odottamaan jeesuksen pelastustoimia.

Amputoinnista kärsiviä jesusianisteja kehotan ensin osallistumaan jo perinteisille amptoidun jäsenen rukouksellapalautusjuhlilleni, jolloin epäilemättä voi itse hakeutua avantoon, mutta toki tarvittaessa autamme liikuntakyvytöntä vierittämällä avantoon reunalta veteen.

Onnittelut etukäteen kaikille niille jotka useampana talvena voivat osallistua pelastusjuhlaani. Vastuuvapauslomakkeessa uskonharhaisen lakimiehen tulee laittaa rasti lakimiesavantoa varten, koska se on tuplasti syvemmässä kohdassa kuin tavallisten uskonharhaisten avanto.

Äänestä

Kukaan tai mikään ei pelasta ketään koska ei ole mitään pelastettavaa. Synti on sairaiden ihmisten harhainen kuvitelma. Alkakaa elää elämäänne ja unohtakaa taikauskot ja poppamiehet kuten papit.

1Äänestä

" Yksi puhuja, oliko se Moritz, sanoi että ei kaikki todistajatkaan pelastu. "

Room. 10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

-Jt jäi kiinni.
Vartiotorni vannottaa Jeesuksen enkeli Mikaeliksi.

Room. 10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
10:14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?

Äänestä

Aivan. Vain Peräilma pelastaa.

1Äänestä
  • Ähkyltä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

vaan Jumala ja Jeesus.
Yksi puhuja, oliko se Moritz, sanoi että ei kaikki todistajatkaan pelastu.
Siinähän se vastaus tuli!
Rukoile Jumalaa Jeesuksen kautta ja yritä välttää myös niitä asioita
joita sk. tekevät. Sillä monet tekevät törkeitä asioita eikä heitä kukaan
rankaise.
Vanhimmat kun suojelevat ja riippuu henkilöstä kuka on syyllinen.
Tuo pitäisi ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu